Bonn

Kielikurssimme kanssa reissasimme Bonniin. Pyörimme ensin aikamme kaupungilla ja sen jälkeen kävimme Saksan historian museossa, jossa oli näytteillä periaatteessa Saksan historia viimeisen 50:n vuoden ajalta. Siellä oli paljon mielenkiintoista nähtävää ja aikaa oli liian vähän. Livahdin ainoaan ryhmään, jolle oli englanninkielinen opas, joten ymmärsinkin jotain mitä siellä seliteltiin. Valokuvaaminen museon sisällä oli kielletty, mutta otin kaikesta huolimatta myös sisäpuolelta muutaman huolimattoman kuvan. linkki kuva-albumiin

Pankkitilin avaus

Olin varannut ajan paikalliseen pankkiin, Sparkasse Aacheniin, pari päivää aikaisemmin ja tänään menin sovittuna ajankohtana 12.15 erääseen heidän lukuisista toimistoistaan, joka sijaitsee lähimpänä meidän kämppää, tarkoituksenani sittenkin avata pankkitili. Sparkasse on paikallinen pankki ja sen palvelut ovat käytettävissä ainoastaan Aachenin kaupungissa, joten minulle ei ole mitään asiaa esimerkiksi Sparkasse Kölnin konttoriin.

Miksi sitten halusin avata tilin juuri Sparkasse Aachenissa? Itse asiassa en paljoakaan ole tutustunut muiden pankkien tarjouksiin, mutta Sparkasse tuntuu olevan melko suosittu opiskelijoiden keskuudessa. He tarjoavat opiskelijoille pakettia, jolla saa kaikki pankin palvelut käyttöön yhdellä eurolla kuukaudessa. Pakettiin kuuluu myös se tärkeä EC-kortti, joka on ilmeisesti ainoa mahdollinen kortti jolla voin ostokseni maksaa esimerkiksi Lidlissä tai Aldissa. Ne kun eivät luottokortteja tai Visa Electronia maksuvälineenä hyväksy. EC käy maksuvälineenä kaikkialla Saksassa, mutta ei ulkomailla.

Kun saavuin konttoriin, minut vastaanotti ystävällisesti, englanniksi, nuorehko pankkivirkailijatar. Heti alkuun hän yritti myydä minulle jotain toista tiliä, joka olisi maksanut 2,5 euroa kuukaudessa. Kerroin kuitenkin tarvitsevani vain tämän "yhden euron tilin" vuokraa ja laskuja sekä kaupassa maksamista varten. Kaikki sujui mainiosti ja tein myös erillisen sopimuksen verkkopankkia varten. Voin kuulemma pitää saksalaisen pankkitilini vaikka muutankin takaisin Suomeen. Ehkä siitä voisi olla jotain hyötyäkin, kun voin sen vieläpä sitten muuttaa maksuttomaksi verkkopankkitiliksi. Noin puolen tunnin kuluttua olin uuden pankkitilin onnellinen käyttäjä. Pankkikorttini toimitettaisiin minulle tosin vasta parin viikon päästä.

Pankkiselkkausten jälkeen lähdin vielä keskustaan tutustumaan paikalliseen kännykkäbisnekseen. Kävin Vodafonen ja O2:n myymälöissä utelemassa käytänteistä ja parhaista tarjouksista. Yleisestihän täällä on käytäntö se, että puhelimesta ei tarvitse alussa maksaa mitään - tai no, yhden euron. Tosin sitten pitää sitoutua maksamaan kahden vuoden ajan kuukausimaksua joka on Vodafonen tapauksessa vähintään 10 euroa kuukaudessa. Tähän saa tietysti jo puheaikaa ja tekstiviestejä kaupan päälle, joten diili olisi melko reilu jos aikoisin täällä sen kaksi vuotta viipyä. Toinen ja ehkä parempi vaihtoehto minulle olisi ostaa "prepaid-puhelin". Eli käytännössä vain ostan puhelimen ja siihen prepaid-kortin. Ja sitten vaan latailen tai ostan uusia kortteja automaateista joita löytyy täällä kadun varsilta.

Kaupunkikierroksen jälkeen kävelin kotiin Aldin kautta ja huomasin miten kätevä se EC-kortti olisi taas ollut, kun käteisvarannot olivat vaihteeksi päässeet ehtymään. Rahat riittivät yhteen pakastepizzaan, jota lähdin sitten nälissäni kotiin grillailemaan uunissamme, jonka varustepakettiin ei kuulunut ollenkaan paistopeltiä.

Kokkisota

Tiistaipäivän rankan opiskelun päätteeksi lähdimme Vincen kanssa juoksulenkille pienestä sateesta huolimatta. Tosi urheilijathan tekevät niin? Illalla lenkin jälkeen Vince näytti taas kuka on talossa todellinen mestarikokki ja taikoi meille iltapalaksi crêpe suzettet eli suomeksi lettuja joissa on välissä voita ja sokeria. Minä tein muistaakseni maanantaina liha-makaronilaatikkoa ja Vince valmisti viikonloppuna ratatouillea. Vince tuntuu muutenkin olevan melko innokas ja taitava kokkailemaan, siksi kutsummekin häntä leikkisästi Le coq magnifiqueksi [tai suomalaisittain ihan vain Le kök mänifik]. Ja minä olen vain Le coq ordinare. Mutta kokki kuitenkin... En vain oikein keksi mitään perinteisiä suomalaisia ruokajuttuja joita osaisin tai pystyisin valmistamaan. Ehkä se johtuu vaan siitä, ettei meillä oikeastaan ole paljonkaan omia perinneruokia. Tulee mieleen vain riisipiirakat, kalakukko, poronkäristys, laatikot jne. Ei ole kovin helppo täällä valmistaa ainakaan minun kokkaustaidoilla. Jos jollain teistä rakkaat lukijat tulee mieleen jotain suomalaisia herkkuja joilla voisin pistää kampoihin Vincelle niin nakatkaa vaikka kommenttina tähän viestiin tai spostilla. Kiitos!

Uusi kuva-arkisto

Lisäsin uuden kuva-arkiston verkkopalvelimelleni. Tämän sivun oikeasta laidasta löydät suorat linkit kuva-albumeihin otsikon "kuva-arkisto" alta. Siellä on kuvia jo menneistä tapahtumista. Tuoreimpana lauantainen retkemme kolmen valtion rajalle. Samassa albumissa on myös lopussa muutama kuva Hollannin puolelta. Saatan päivittää albumeja myöhemmin, joten esim. Aachen-albumiin tulee hyvin todennäköisesti lisää kuvia myöhemmin. Ilmoitan kuitenkin mahdollisista päivityksistä erikseen.

Sunnuntainen juoksulenkki

Päästyäni sängystä ylös lähdin Vincen kanssa juoksemaan. Alkuun oli hieman nihkeää, ehkä johtuen edellisillan riennoista, mutta kohta alkoi tuntua jo mahtavalta.

Enpä ole koskaan juossut yhtä komeissa ja erikoisissa maisemissa. Juostessamme peltoteitä näimme lehmiä laitumilla, sekä hevosia aitauksissaan. Välillä "eksyimme" metsäteille, jossa minun täytyi juosta välillä melkein kyyryssä oksien valuessa liian alas. Näköalat olivat myös melko huikeat, koska yksi metsäteistä oli korkealla penkereellä.
Matkan varrella näimme myös golf-kentän sekä -rangen. En tiedä kuinka monta reikää sieltä löytyy, mutta ainakin melko komean näköistä oli.

Ihmeelliset lauantai-seikkailut

Pari päivää on tullut laiskoteltua, eikä päiväkirjaankaan ole mitään merkintöjä tullut. Mitäpä sitä kirjoittamaan, jos ei ole mitään uutta kerrottavaa. Tältä päivältä on siitäkin edestä.

Päivällä pakkasimme reppumme ja lähdimme kohti yliopiston päärakennusta. Olimme päättäneet lähteä mukaan Aegee:n järjestämälle kävelyretkelle Dreiländerpunktille, kolmen valtion rajalle ja samalla ihmettelemään Alankomaiden korkeinta kohtaa.

Sää oli taas mitä mainioin, niin kuin on ollut koko viikon. En itse asiassa edes muista milloin on viimeksi satanut. Kielikurssin opettajakin sanoi, että tällainen sää Aachenissa on todella harvinaista.

Lähtö Aachenin keskustasta tapahtui 15.10 ja saavutimme määränpäämme 16.20. Kovin kauaa ei siis matkassa kestänyt. Alueelle saavuttuamme, huomasimme sen olevan melkoinen turistirysä, syystäkin tietysti. Pitihän se itsekin päästä hypistelemään sitä paalua, joka määrittää pisteen kolmen valtion, Saksan, Alankomaiden ja Belgian rajalla. Nykyään tosin rajoilla ei ole täällä mitään merkitystä: kaikki saavat ylittää rajat miten haluavat eikä kukaan ole valvomassa. Olisipa mielenkiintoista nähdä millainen tämä kyseinen alue oli toisen maailmansodan jälkeen. Varmaankin piikkilanka-aitaa ja vartijoita on piisannut?

Alueelle oli rakennettu myös näköalatorni ja iso labyrintti pensasaidasta. Itse en innostunut kummastakaan niin paljon, että olisin kolme euroa per lysti maksanut. Käytiin vielä tarkastamassa se Alankomaiden korkein kohta, 327,5 metriä. Meidän kämppäkaveriseurueeseemme liittyi yksi ruotsalainen ja lähdimme viiden hengen porukalla laskeutumaan Vaalsiin, Alankomaihin.

Vaalsin pikkukaupungissa nyt ei paljon nähtävää taaskaan ollut, hienoja maisemia tietysti. Kävimme yhdessä kahviossa juomassa kahden desin Heinekenit ja lähdimme bussilla takaisin Aacheniin, koska kyyti maksanut kuin 5,9 euroa viittä henkeä kohden.

Illalla lähdimme kämppäkaveriseurueella kaupungille. Kaupungintalon edustalla oleva tori oli aivan täynnä porukkaa: siellä oli joku ilmaiskonsertti. Voi suomalaisesta tuntua ihmeelliseltä, mutta Aachenissa oli puolenyön jälkeen yksi viinaa ja tupakkaa myyvä kauppa auki, josta kävimme yöpalaksi ostamassa puolen litran Bitburgerit, eli oluet, euron kappalehintaan. Saattaisi olla kannattavaa liiketoimintaa Suomessa.

Olimme hukanneet ranskalaisen johonkin ja seuraan oli liittynyt yksi norjalainen, joten meitä oli kaksi suomalaista ja kaksi norjalaista. Selitin kavereille, että haluaisin nähdä vähän isompia klubeja ja päädyimme pikku kävelyretken jälkeen paikkaan nimeltä Élysee, tai jotain sinne päin. Heillä oli käytössä merkilliset systeemit. Klubin ovella piti päättää haluaako sisälle ja ottaako vastaan muovisen reikäkortin, Kreditkarten, jolla voi ostella juomia sisällä. Sisäänpääsymaksu oli myös kolme euroa ja vähittäismaksu juomille toiset kolme euroa. Nämä oli siis vähintään maksettava jos halusi paikasta ulos. Ja jos korttia ei löytyisi poistuttaessa, joutuisi maksamaan noin 50 euroa.

Paikka oli aivan tupaten täynnä ja noin tunnin päästä olimme tavallaan onnellisia kun olimme päässeet ulos. Melko mielenkiintoinen kokemus. Eipä ole ennen tarvinnut jonottaa baarin sisällä, että pääsisi maksamaan itsensä ulos.

Myöhemmin yöllä onnistuimme vielä ajautumaan jossain yliopiston rakennuksessa olleisiin juhliin. Kun astuimme sisälle olo tuntui jotenkin ulkopuoliselta, koska kaikki paikallaolijat olivat mustia. Eräs mies tuli sitten siihen esittäytymään ja sanoi, että he ovat viettämässä hänen syntymäpäiviään ja toivotti tervetulleeksi. Kovin ystävällistä, mutta meitä alkoi kuitenkin jostain syystä väsyttää ja lähdimme kävelemään kotiin kohti Süsterfeldiä.

Viimeinkin opiskelijaksi

Tänään ilmoittauduimme yliopistoon opiskelijoiksi talvilukukaudeksi 2005-2006. Reilu sata vaihto-opiskelijaa aherti melko inhottavan lomakkeen kanssa auditoriossa. Homma hoitui kuitenkin itseltä melko kivuttomasti koska saksalainen kaverini Martin oli yllätyksekseni saapunut tilaisuuteen ja auttoi minua lomakkeen täytössä. Salista vapauduttuamme piti käydä hakemassa toimistosta vielä leimat pariin paperiin.

Menin Sparkasse Aacheniin (pankki) maksamaan "sosiaalimaksun" tälle lukukaudelle, 142,70 euroa. Koska en ole pankin asiakas, jouduin maksamaan yhteensä 145,20 euroa. Olen miettinyt pankkitilin avaamista täällä, ja toistaiseksi olen sitä mieltä etten sitä tarvitse. Pankkitilistä joutuisi maksamaan euron kuussa pankille, mutta toisaalta saisi paikallisen pankkikortin käyttöön, jonka jopa Lidl ja Aldi hyväksyisivät. Ne kun eivät luottokortteja eikä Visa Electronia maksuvälineenä hyväksy. Voin pankkiautomaatista nostaa käteistä ilman lisäkuluja Visa Electronilla, joten sen suhteen ei ole mitään ongelmia.

Lähetäänks ostelee?

Päivät tuntuvat jotenkin toistuvan jo saman kaavan mukaan: aamulla herätään ja noustaan ylös, syödään aamupalaa jos keretään ja lähdetään käpöttelemään kohti yliopistoa. Tuntien loputtua menemme syömään yliopiston ruokalaan ja sen jälkeen jäämme ehkä kaupungille hengailemaan. Matias oli kuitenkin löytänyt nettikahvilan, jossa voi käyttää myös langatonta nettiyhteyttä omalla tietokoneella joten menimme sinne. Tämä lysti kustansi puolitoista euroa tunnilta, joten ei se aivan ilmaista ollut, muttei kovin kallistakaan.

Kävin ostamassa itselleni kengät lenkkeilyä varten. Tarkoitus oli ostaa paljon muutakin, kuten kengät jalkapalloilua varten, mutta nuukuus iski. Rahaa on mennyt joka päivä niin paljon, että tällä menolla rahat loppuvat jo ennen lukukauden alkua. Lähes kaikki ostokset ovat olleet kyllä pakko-ostoksia, koska Suomesta ei lähtenyt läheskään kaikki tarpeellinen materiaali mukaan. Tai no, en tiedä oliko tänään ostamani Logitechin Z3 -kaiutinpaketti kovin pakollinen, mutta ihan hyvin se tuntuu ääntä toistavan. Voin ainakin lohduttautua sillä, että vertaamalla muutaman kaupan hintoja säästin vajaan kymmenen euroa. Ihmeellistä että se halvin paketti ei löytynyt sieltä isoimmasta vaan melko pienestä putiikista aivan keskustasta.

Nyt tärppäsi

Löysin viimeinkin vähän isompia ja edullisempiakin (vaate)kauppoja. Olin onnistunut jotenkin olemaan huomaamatta leveää kävelykatua, Adalbertstrassea, jonka varrella on todella isoja tavarataloja. Löysin myös yhden keskisuomalaisen silmissä jättimäiseltä tuntuvan sokosmaisen tavaratalon, jossa myydään kaikkea mahdollista neljässä kerroksessa. Tämän naapurissa on myös suurehko tavaratalo, Saturn, joka myy kodinkoneita, elektroniikkaa, musiikkia jne. kolmessa kerroksessa. Törmäsin myös paikalliseen Hennes & Mauritziin ja sieltä tarttuikin mukaan iso säkillinen vaatteita melko edullisesti.

Olen pannut merkille yhden mielenkiintoisen asian saksalaisessa asiakaspalvelussa: Työntekijät eivät todellakaan missään kaupassa tule kysymään sinulta, tarvitsetko mahdollisesti apua ostosten tekemisessä. Lähes poikkeuksetta on itse mentävä kysymään myyjältä apua, jos sellaiseen on tarvetta. Itse koen tämän pääasiassa positiivisena asiana, mutta samalla jollain tavalla epäammattimaisena asiakaspalveluna. Jos oikein haluaa karkeasti yleistää, voisi sanoa että asiakaspalvelu on ollut astetta töykeämpää täällä Saksassa Suomeen verrattuna. Tottakai palvelualttius vaihtelee kaupoittain. Varsinkin halpatavaraa myyvissä liikkeissä, kuten Aldissa ei voi oikeastaan sanoa edes vahingossa törmäävänsä asiakaspalvelijaan.

Vaateostosten jälkeen koin ensimmäisen hiustenleikkuuni Saksassa. Paikan nimestä huolimatta - Hairkiller - hiukseni olivat leikkauksen jälkeenkin vielä elossa. Hiustenleikkausoperaatio kustantaa tässä puljussa 12 euroa. Halvempiakin olisi ehkä löytynyt, mutta tämä sattui matkan varrelle.

Talvi tulee

Täällä ei taida olla lämpömittaria, mutta aamulla ulkona ilma tuntui todella kylmältä, alle kymmenasteiselta. Eihän se tietysti ihme ole: kohta on jo lokakuu. Olen kuitenkin vielä jotenkin harhaluuloisesti tuudittautunut siihen, että olen lämpimässä etelässä. Päivällä tosin auringon noustua ulkona tarkeni jo t-paitasillaan.

Kielikurssin jälkeen ostin itseluottamusta puhkuen saksankielisen Aku Ankka -taskukirjan lehtiä ja tupakkaa myyvästä putiikista. Ensimmäisen sivun täysin ymmärtämiseen meni sanakirjan kanssa aikaa noin vartin verran, joten opuksessa riittää lukemista moneksi illaksi.

Illalla katselimme Discoveryn dokumenttia Suomen ja Skandinavian tapahtumista toisen maailmansodan alussa. Ainakin nyt yksi ranskalainen tietää jotain talvisodasta. Tein myös hänelle selväksi sen, että Suomen estäessä Neuvostoliiton tunkeutumista alueelle, Ruotsissa pelattiin huolettomana pöytätennistä. Ehkä joku ilta katsomme Talvisodan englanninkielisillä teksteillä.

Saan nettiyhteyden kotiin toivottavasti jo tällä viikolla. Sitten voin alkaa myös kätevämmin lisäämään kuvia kirjoituksiini. Tarkoitus olisi myös lisätä tämän sivuston yhteyteen kuvagalleria myöhemmin.

Tuomiokirkon tarkempi tarkastelu

Tänään saimme nauttia Aachenissa poikkeuksellisen kauniista säästä. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, mutta lämpötila jäi kuitenkin alle parinkymmenen celciusasteen.

Iltapäivällä olin tutustumassa keskustan tuomiokirkkoon hieman aikaisempaa tarkemmin, koska tällä kertaa ostin kahden euron arvoisen lipun ohjatulle kierrokselle joka vie sellaisiin paikkoihin joihin ei muuten pääse. Opas puhui tietenkin saksaa ja sellaisella vauhdilla etteivät saksalaisetkaan tuntuneet saavan välillä selvää puheesta. Onneksi minulla oli ranskalainen kaveri mukana tulkkaamassa, joka osaa hieman paremmin saksaa kuin minä.

Tuomiokirkon perusti noin kaksitoista vuosisataa sitten Kaarle Suuri, joka käytti Aachenia valtakuntansa pääkaupunkina. Ihmiset ympäri Eurooppaa tekevät pyhiinvaellusmatkoja tähän kirkkoon, jossa 600 vuoden ajan 30 keskiajalla hallinnutta kuningasta on saanut kruununsa.

Näimme kaksi suurta kullanväristä uurnaa. Toinen on sisältänyt Kaarle Suuren maalliset jäännökset vuodesta 1215 lähtien. Toinen uurnista on pyhitetty Neitsyt Marialle ja sisältää Aachenin neljä raamatullista pyhäinjäännöstä: Neitsyt Marian puvun, Jeesus-lapsen vaatteet, Kristuksen lannevaatteen sekä Johannes Kastajan asun jossa hänet mestattiin. Näimme myös valtaistuimen, jonka tiedetään olleen vuosien 936 ja 1531 välisen ajan käytössä kuninkaiden kruunajaisissa.

Luterilaisen kirkon pelkistetyn karuun tyyliin tottuneena näkymät ovat melko ällistyttäviä. Kaikki on niin koristeellista katosta lattiaan että alkaa melkein pyörryttää. Myös 32 metrin korkuinen sisätila antaa oman säväyksensä kokemukseen. Kirkossa riittää näkemistä useammaksikin kerraksi joten käyn siellä varmaan vielä ihmettelemässä myöhemminkin.

Tänään koin myös jotain muuta uutta ja ihmeellistä; elämäni ensimmäisen aidon "poskisuudelma-tervehdyksen" kun ranskalainen ystäväni esitteli minut eräällä toiselle ranskalaiselle tytölle. Ranskalaisessa kulttuurissahan esimerkiksi halaamista pidetään paljon intiimimpänä kuin poskisuudelmien antamista. Poskisuudelmissahan ei oikeasti suudella vaan posket vain vähän koskettavat toisiaan ja suulla tehdään pieni moiskautus-ääni. Minut yllätti se, että yleensä poskisuudelmia antavat toisilleen vain jo ennestään tutut henkilöt. No joka tapauksessa, sillä oli suurinpiirtein sama merkitys kuin kädenpuristuksella.

Hiljainen lauantai

Kävin kävelyllä kaupungilla puolen päivän maissa siinä toivossa, että olisin löytänyt jonkun edullisen vaatekaupan. En löytänyt, joten palasin tyhjin käsin kotiin. Tai en aivan tyhjin käsin, koska paluumatkalla päätin käydä katsomassa mitä paikallisella Lidlillä on tarjottavanaan. Olin positiivisesti yllättynyt, koska Aldin jälkeen valikoima tuntui olevan laajempi. Ainakin tuotemerkit olivat minulle entuudestaan tutumpia, joten ostosten tekeminen oli helpompaa. Lidlistä sai jopa jauhelihaa vakuumipakkauksessa, Aldin pakastetun tavaran sijaan. Löysin myös tyydyttävän valikoiman mausteita ja ostin oreganoa. Lidlissä oli muitakin mausteita kuin suolaa, valkopippuria ja paprikaa. Pistin myös merkille, että Lidlin olut oli pakattu lasipulloihin.

Kotiin palattuani otin noin neljän tunnin nokoset ja heräsin seitsemän maissa. Tästä ei mennyt kuin tovi ja neljäs kämppiksemme, Matias Suomesta, ilmestyi paikalle.

Illalla päätimme lähteä katsastamaan Aachenin lauantaista yöelämää. Kadut olivat todella tyhjiä eikä ketään tuntunut näkyvän missään. Kävimme parissa kuppilassa, mutta niissä meno oli kuin arkipäivänä. Ehkä jossakin oli jotakin, mutta emme vain tienneet missä. Tai sitten kylmän sään takia kaikki vaan jäivät kotiin. Minulla oli talvitakki päällä, eikä se ollut yhtään liikaa. Lämpötila oli arviolta viiden ja kymmenen asteen välillä.

Perjantai ja vesisade

Viimeinkin on perjantai ja viikonloppu edessä. Päivä alkoi todella ankealla säällä, niin kuin yleensäkin tähän asti miltei joka aamu. Täällä on oppinut huomaamaan, että vesisadettakin on todella monenlaista eri sorttia: aivan pienen pientä tihrua joka miltei leijailee ilmassa, hieman isompaa pisaraa, jättimäisiä pisaroita, tiheämpää, kovempaa ja pehmämpää, vaakatasossa ja suoraan ylhäältä päin tulevaa vesisadetta. Puolenpäivän jälkeen ilma tosin selkeytyi ja tuli hieman parempi fiilis sen suhteen.

Tänään kurssilla oli taas tupakkiopettajan vuoro, ja tällä kertaa hän vaikutti mielestäni jo paljon rennommalta kuin keskiviikkona. Koska minulla on ollut ongelmia ihan perusteiden kuten prepositioiden kanssa, sain tänään opettajalta erityisen kotitehtävän viikonlopuksi ja lisäksi myös oppimista tukevaa materiaalia. Olin positiivisesti yllättynyt, että hän oikeasti vaikutti välittävän minun oppimisestani. Minun täytyy näyttää tehtävä hänelle maanantaina ja katsotaan sitten yhdessä miten olen osannut.

Vaikka takana on vasta kolme aamupäivällistä saksan tunteja, tuntuu siltä että olen oppinut jo suhteellisen paljon. Ainakin olen joka päivä ymmärtänyt paremmin puhetta, mutta järkevien lauseiden muodostaminen ontuu vielä aika pahasti, koska sanasto ei ole kovinkaan hyvin hallussa. Tästä huolimatta, joka kerta kun tunnit loppuvat jotenkin automaattisesti yritän puhua kavereiden kanssa saksaa englannin sijasta.

Opinahjolta palatessamme päätimme Vincen ja Ågen kanssa pistäytyä paluureitin varrella ja myös lähellä meidän kämppäämme sijaitsevassa Lindt-nimisen suklaatehtaan tehtaanmyymälässä, koska joka kerta ohi kulkiessamme suklaan tuoksu on kantautunut sieraimiimme. Valikoimaa tuntui löytyvän joka lähtöön ja nappasimmekin mukaamme muutaman rasiallisen tätä paikallista herkkua.

Viikko takana

Tänään taitaakin sitten tulla viikko täyteen ulkomailla. Siltä se kyllä alkaa jo tuntumaankin. On todella mieltälaajentavaa huomata, että kun suomea ei käytä enää ainakaan puhumiseen oikeastaan ollenkaan, eikä sitä oikeastaan kuulekaan missään, alkaa se kuulostamaan jotenkin ihmeelliseltä. Itseänikin on välillä alkanut naurattaa kun olen kertonut jotain suomalaisia sanontoja tai sanoja uusille kavereilleni - tietysti ihan positiivisessa mielessä. Suomalaiset sanat voivat olla niin pitkiä ja jotenkin monimutkaisia tuntuisia johtuen sijamuotoihin taivutteluista ynnä muista.

Tänään meillä oli kielikurssilla uusi opettaja, ja sitä myötä uusi ote koko hommaan. Ilmeisesti edellisellä opettajalla oli liian kova (tupakka)yskä? Tunnilla käytiin läpi myös melko vaikeita asioita, joten täytyy tsempata melko rajusti jos haluaa pysyä kärryillä.

Tänään olen ollut poikkeuksellisen väsynyt. Pohdiskelu Ågen kanssa johti diagnoosiin liian äänekkäästä sängystä, joka estää tarpeeksi syvään uneen vajoamisen. Harmi kun ei jäänyt kertausharjoituksesta yhtään korvatulppaa talteen. Onneksi pari viikkoa vaivannut melko kova yskä alkaa jo helpottaa.

Meillä ei ole asunnolla ollenkaan pyykinpesumahdollisuutta, joten tänään pakkasin pyykkini laukkuun, heitin laukun selkään ja suuntasin kulkuni kohti parin kilometrin päässä sijaitsevaa itsepalvelupesulaa. En ole koskaan aikaisemmin käyttänyt vastaavaa palvelua, mutta se tuntui toimivan melko mallikkaasti. Ensin pyykit ja pesuaine koneeseen, kaksi euroa rahastusautomaattiin, pari napinpainallusta ja odottamaan pyykkien puhdistumista. 45 minuuttia menee mukavasti vaikkaa lueskellessa uutta Langenscheidtin "Basic German Vocabularyä", jonka ostin eilen Mayersche-nimisestä suuren suuresta kirjakaupasta keskustasta.

Pyykkien peseytymistä odotellessa juttelin (englanniksi) saksalaisen miehen kanssa. Hän sanoi, että Saksan kehitys on mennyt alaspäin ainakin viimeisen vuosikymmenen ajan. Mies sanoi olevansa koulutukseltaan arkkitehti ja oli ilmeisesti menettänyt työnsä. Kuulemma verotusta ja muita kuluja nostetaan koko ajan, valtion taloudellinen ahdinko vaikuttaa kaikkiin ihmisiin. Varmasti hänen kertomassaan on suurin osa faktaa, koska olen kuullut samoja asioita oikeastaan kaikilta kolmelta saksalaiselta joiden kanssa olen jutellut. Olen myös tietenkin seurannut jonkun verran tiedotusvälineitäkin. Mies sanoi muuttavansa Hollannin puolelle, "koska siellä asiat ovat paremmin tällä hetkellä". Muistakin lähteistä olen kuullut tämän olevan melko yleistä alueella: Asutaan toisen valtion puolella ja tehdään töitä toisessa.

Illalla meidän piti alunperin lähteä Aegee:n järjestämiin bileisiin keskustaan, mutta juutuimme katsomaan Kummelia ja Studio Julmahuvia. Erityisesti jälkimmäistä oli kiva näyttää, koska siinä oli paljon sketsejä, jotka voi ymmärtää osaamatta sanaakaan suomea. "Die Kühe" eli "Ratkaisijat" oli erityisen hauska, koska siinä pilaillaan saksalaisten dekkarisarjojen kustannuksella. Heitin lisää vettä kiukaalle ja pistin Eläkeläisiä soimaan. Kyllä oli hauska nähdä miten norjalainen ja ranskalainen reagoivat humppabiiseihin. Eläkeläisten kappaleethan ovat suurimmaksi osaksi, elleivät kaikki, covereita maailmalla tunnetuista biiseistä, joten melodiat olivat hyvin tunnistettavia. Naurusta päätellen humppa teki tehtävänsä.

Kielenopiskelua ja kokkailua

Tänään oli kielikurssin ensimmäinen varsinainen opetuspäivä. Opetus alkoi jo 8.30 joten heräsimme poikain kanssa heti seitsemän jälkeen. Huolimatta aikaisesta herätyksestä myöhästyimme muutaman minuutin. Kaikki tuntui jotenkin tutulta.

Opettajana minun ryhmässä on ehkä reilut 40 vuotta elämää nähnyt saksatar. Aivan aluksi hän kysyi halusimmeko teititellä häntä vai käyttää sinuttelua. Kaikki tuntuivat haluavan sinutella, joten sovimme yhteisesti että se on ihan ok. Kurssi alkoi melko rauhallisesti, johtuen ehkä siitä, että opetuksen aloitustaso on Grundstufe eli alkeistaso. Teimme muutamia kielioppitehtäviä paperille. Tuntuivat olevan melko vaikeita myös vierustovereille. Luokassa oli ainakin kolme suomalaista, muita pohjoismaalaisia, espanjalaisia, ranskalaisia, italialaisia, puolalaisia jne.

Tunnit loppuvat puolenpäivän maissa, joten aikaa jää myös kaupungilla seikkailuun sekä muuhun toimintaan. Lounaan jälkeen tapasimme Martinin, ainoan tuntemamme paikallisen opiskelijan. Hän lähti meidän kanssamme kaupungin virastoon auttamaan asukkaaksi ilmoittautumisen kanssa. En tiedä johtuiko se siitä, että Martin oli mukana tulkkaamassa ja selvittämässä asioita, mutta kaikki tuntui sujuvan paljon jouhevammin mitä olin odottanut. Tiskillekään ei tarvinnut jonottaa. Tämä oli tosin vasta kaupungin asukkaaksi ilmoittautuminen, jonka saksalaisetkin joutuvat tekemään jos muuttavat Aacheniin. Vasta sitten, kun saamme reilun viikon päästä edes jonkinlaisen opiskelijastatuksen yliopistoon ilmoittautumisen yhteydessä, voimme mennä papereidemme kanssa "ulkomaalaisvirastolle" ilmoittautumaan maahanmuuttajiksi.

Löysimme Vincen ja Ågen kanssa liikkeen, jossa myytiin melko edullisesti astioita ja huonekaluja ynnä muuta, tiimarimaiseen tyyliin. Yritin etsiä Auflauf Formia eli astiaa jossa voisin tehdä makaronilaatikon. Tarpeeksi isoa ei löytynyt, joten jouduin tyytymään rouva Schaalta saamaani vuokaan.

Illalla tein kämpällä liha-makaronilaatikkoa ja tarjosin sitä Aldista ostetun punaviinin kera Ågelle ja Vincelle. Hyvältä maistui kuulemma. Itsekin tykkäsin, vaikka ei se ihan yhtä hyvää ollut kuin äidin valmistamana.

Illalla tuli naurettua melko railakkaasti, kun keskusteltiin poikain kanssa eri aksenteista ja hieman yritimme imitoidakin joitakin kuuluisuuksia omista maistamme. Pienenä näytteenä koitin imitoida suomalaisten autourheilijoiden käyttämää ns. rallienglantia. Ainakin naurusta päätellen se kuulosti melko autenttiselta. Tosin Vince kertoi, että Ranskassa he eivät yleensä kuule edes haastatteluja alkuperäiskielellä, koska kaikki on puhuttu päälle ranskaksi. Voi kuinka tylsää!

Välipäivä

Päivällä suunnistimme eilen saamiemme ohjeiden mukaisesti eräälle yliopiston rakennukselle etsimään kielikurssin tasokokeen tuloksia. Ohjeistus oli melko huono, koska emme löytäneet tuloksia mistään. Lähdimme syömään lounasta M6:een.

M6 ei pettänyt tälläkään kertaa: ruoka oli todella syötäväksi kelpaava, ei tosin mitään taivaallista. Otin pastaa bolognesekastikkeella ja salaatilla. Edellisistä kerroista viisastuneena olin aamulla ottanut oman vesipulloni mukaan oikeastaan kahdesta syystä. Ensimmäinen on se, että ruokalasta ei saa edes ostettua hiilihapotonta vettä. Toiseksi melko pienestä lasillisesta juomaa täytyy maksaa 0,75 euroa.

Ruokailun jälkeen löysimme tulokset ja kävi ilmi, että minut oltiin sijoitettua Grundstufeen eli alkeistasolle. Åge ja Vince ovat lukeneet saksaa kauemmin kuin minä ja se on heillä tuoreemmassa muistissa, joten heidät sijoitettiin Mittelstufeen eli ns. keskikastiin. Juuri näin sen pitikin mennä.

Jäin vielä kaupungille surffailemaan, enkä ollutkaan kotona kuin vasta vähän ennen seitsemää illalla. Tällä kertaa löysin kaupungista oikeastikin jotain hyödyllistä. Ensinnäkin löysin viimein hieman isomman kodinkoneita ja muuta elektroniikkaa sisältävän myymälän, Media Marktin. Hinnat eivät tuntuneet mitenkään erityisen ällistyttävän halvoilta, mutta kyllä ne olivat mielestäni jo hyvällä tasolla. Ostin itselleni yhden gigatavun USB-muistitikun reilulla viidellä kympillä. Enpä tiedä sitten oliko se kovinkaan halpa, kun en pääse nyt edes nettiin tekemään hintavertailua.

Onnistuin myös vajaan tunnin etsinnän jälkeen löytämään nettikahvilan, jossa pääsin tarkistamaan sähköpostit 2,60 eurolla tunnissa. Surffailun jälkeen päätin vielä etsiä hieman Aldia paremman kaupan ruokaostoksia varten. Sellaisia löytyi moniakin, kaikki olivat nimeltään Plus. Menin yhteen niistä ja pienessä marketissa tuntui olevan enemmän valikoimaa kuin Aldissa ja myös jotakin tuoretavaraa kuten lihaa. Oluttakin löytyi jopa lasipulloissa. Päätin ostaa tarpeet perinteiseen liha-makaronilaatikkoon, mutta kun saavuin kotiin, totesin ettei meillä ole mitään vuokaa jossa sellaisen tekisin.

Rouva Schaa (vuokraemäntä), joka muuten asuu samassa talossa kuin me, on tuntunut melko asialliselta tyypiltä tähän asti. Ainakin hän on tähän mennessä hommannut melkein kaiken mitä olen pyytänyt. Eilen hän toi meille vessaan harjan, ja tänään kun kysyin vuokaa ruuanlaittoa varten hän kävi kipaisemassa sellaisen mieheltään, joka kuulemma heidän taloudessaan hoitaa kokkauspuolen. Ja niin hän tuntuu hoitavan kaiken muunkin, etupihan puutarhurointia myöten. Kaikki huonekalut ovat tosin melko vanhoja, melkein aivan kuin ne olisi kerätty kadulta jonne ihmiset jättävät vanhoja mööpeleitään. Ainakin minun huoneen sänky natisee ja paukkuu siihen malliin, etten ihmettelisi jos se joku yö vielä romahtaisi. Mutta toisaalta, onhan se kestänyt tuossa varmaan jo ainakin 50 vuotta.

Kielikurssin tasokoe

Aamulla kello 9.30 oli kielikurssin tasokoe. Kokeella haluttiin vain selvittää opiskelijoiden saksan kielen taso ja jakaa heidät sitten seitsemään eri ryhmään kielitaidon perusteella. Koe vaikutti melko helpolta, mutta en osannut silti vastata kaikkiin kohtiin. Huomenna näemme sitten tulokset ja tasomme.

Ranskalaisia tuntuu piisaavan täällä. Espanjalaisia on tosin vielä enemmän, koko kielikurssilla arviolta jopa 40 prosenttia. Kokeen jälkeen tapasin lisää ranskalaisia ainakin neljä kappaletta. Lähdimme yhdessä syömään lounasta läheiseen opiskelijaruokalaan, M6:een. Siellä ruoka ainakin tuntui laadukkaammalta kuin edellisessä paikassa. Salaattiakin sai lautaselle ja lasagne oli ihan hyvää.

Iltapäivällä kiertelimme Ågen kanssa muutamissa kaupoissa keskustassa. Koitin etsiä itselleni hieman vaatteita, koska niitäkään minulla ei ole paljon mukana ja pyykkivuori alkaa olla jo uhkaavasti isompi kuin puhtaiden vaatteiden kasa. Kaikki tuntui olevan melko kallista ainakin näissä keskustan vaateliikkeissä. Päädyin kuitenkin ostamaan yhden t-paidan 12 eurolla.

Illalla kävin Aldissa ostamassa melko paljon ruokaa. Ostin myös pari pulloa punaviiniä. Punaviiniä sai halvimmillaan alle 1,5 euron pullohintaan. Åge osti litran verran valkoviintä hintaan 1,70 euroa. Onneksi hän oli mukana sillä kassalla meinasi sattua hankala tilanne, kun en tiennyt että he eivät hyväksy Visaa maksuvälineenä ja minulla ei ollut tarpeeksi käteistä mukana.

Illalla valmistimme hieman päivällistä ja samalla oli hyvää aikaa jutella norjalaisten, suomalaisten ja ranskalaisten kulttuurieroista. Molemmat kämppikset ovat hauskoja tyyppejä, joten meillä on tosi hauskaa yhdessä. Tarjosin myös heille Salmiakkia sekä karkin että juoman muodossa. Ainakin Åge tuntui tykkäävän, mutta veikkaan että Vince ei oikeasti välittänyt. Itse asiassa en kyllä erityisesti Salmiakkikossusta itsekään pidä.

Illalla lähdimme vielä yhdessä Aegee:n järjestämään tapaamiseen läheiseen kuppilaan. Aegee on järjestö jonka vastuulla kielikurssimme on. Juomat olivat siellä melko halpoja. 1,5 eurolla ostin Vincelle ja itselleni Jägermeister-paukut. Pullo olutta taisi olla myös 1,5 euroa. En muista mainitsinko jo aikaisemmin, mutta tällä alueella tuntuu olevan kolme suosittua olutbrändiä: König Pilsener, Dom Kölsch ja Bitmeister. Kaikki ovat kelpotavaraa.

Lounas ranskalaisittain

Yhdeksän aikaan aamulla tapasin taas ranskalaisen kämppikseni. Nyt sain jo hänen nimensä selville. Se on Vincent. Lausumisesta ei oikein tullut mitään, joten kutsun häntä Vinceksi. Hän oli eilen illalla lähtenyt etsimään vanhempiensa kanssa hotellia, mutta kaikki olivat kuulemma jo täynnä tai liian kalliita, joten hänen vanhempansa olivat yöpyneet täällä.

Päivällä Vincen vanhemmat valmistivat lounaan ja minutkin kutsuttiin pöytään. Sain siis kokea kuinka Ranskassa syödään lounasta huolimatta opiskelijakämpän karuista olosuhteista. Alkuun söimme salaattia jossa oli makaroneja ja tomaattia. Salaatin kastike oli aivan mahtavaa. Seuraavaksi pöytään tuli kahta eri kinkkua, paistettuja papuja sekä kukkakaalia. Ruokailun lomassa yritin keskustella heidän kanssaan, mutta se oli tehtävä Vincen tulkkaamana, koska he eivät puhu ollenkaan englantia tai saksaa. Varsinaisen ruuan jälkeen pöytään tuli juustoa. Jälkiruuaksi söimme Vincen äidin valmistamia pikkuleipiä ja suklaavanukasta. Tarjosin heille Fazerin Sinistä josta he tuntuivat tykkäävän.

Lounaan jälkeen lähdimme tutustumaan isolla porukalla kaupungintaloon sekä valtavaan keskiajalta säilyneeseen katedraaliin, joka oli käsittääkseni ensimmäinen kohde Saksassa, josta tuli UNESCO-suojelukohde. Varsinkin katedraali oli melko ällistyttävä sisäpuolelta. Tästäkin retkestä on kuvia, jotka saan vasta myöhemmin nettiin.

Illalla saimme uuden asukkaan opiskelijaboksiimme. Åge tulee Norjan länsirannikolta ja opiskelee arkkitehdiksi. Hän on minuakin muutaman sentin pitempi. Itsekään en mikään aivan kääpiö ole - 193 senttiä.

Ulkomaanreissu

Aamulla pakkasin reppuuni kukkaron, kameran, kartan, sateenvarjon ja vesipullon. Olin päättänyt lähteä kävelyretkelle, kävelyretkelle Hollantiin. Niin ihmeelliseltä kuin se tuntuukin, Vaalsin kaupunki Hollannin puolella sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä.

Kävelin rauhallisia teitä pitkin ja otin kuvia aina välillä. Aurinko paistoi, eikä sateenvarjolle ollut mitään käyttöä, onneksi. Ohitin matkalla Laurensbergin ja Seffentin, jotka ilmeisesti ovat jotain Aachenin asuinalueita. En meinannut edes huomata rajapyykkejä kun kävelin kahden valtion rajan yli. Tajusin vasta ohi käveltyäni pusikosta törröttävien puna-valkopylväiden mahdollisesti seisovan rajapyykkinä.

Vaals vaikutti mukavalta pikku kaupungilta. Kävelin kävelin oikeastaan vain pääkatu Maastrichterlaania pitkin. Sen varrelta löytyi paljon erilaisia kahviloita, ravintoloita, kauppoja ja muita liikehuoneistoja. Kävin katsastamassa yhden vaatekaupan, josta tuntui löytyvän tuttuja tuotemerkkejä. Eräistä Dieselin farkuista olisi saanut pulittaa 170 euroa, joten päätin vähin äänin poistua moisesta liikkeestä.

Nälkä yllätti erään pihvi/hampurilaisbaarin liepeillä. Menin sisään ja kiinalaisen näköinen hollantilainen sai myytyä minulle Hawaii-burgerin ja pullon vettä. Hintaa taisi tulla vähän päälle neljä euroa. Paikka oli muuten melko siistin oloinen, mutta henkilökunnan ja asiakkaiden tupakointi vaativat vielä ehkä hieman totuttelemista.

Minulle alkoi tulla jo ikävä kotiin ja päätin lähteä takaisin Aacheniin. Menin tietysti eri reittiä, jotta oppisin tuntemaan alueita. Hieman kyllä olisi mieli tehnyt mennä bussilla, kun kengät meinasivat rueta jo nauramaan. Motivoin itseäni sillä, että bussilla tai fillarillakaan ajaessa ei ehdi nähdä maisemia niin hyvin.

Menin kotiin Aldin, tutun lähimarketin, kautta. Päätin kuitenkin ostaa sitä kahvia sekä suodatinpaperia. Ostin tällä kertaa myös vettä, jossa ei ole hiilihappoja. Koitin kysyä myyjältä voisinko maksaa Visa Electronilla. Ilmeisesti voisin, jos muistaisin tunnusluvun. Jospa saisin sen ensiviikolla.

Ranskalainen kämppikseni saapui seitsemän pintaan illalla vanhempiensa kanssa. En ennättänyt paljon hänen kanssaan jutella ennen kuin hän jo lähtikin johonkin.

Illalla tunsin olevani enemmän Ranskassa kuin Saksassa, koska seuranani oli koko ajan 5-6 ranskalaista. Heidän mukaansa minut kutsui Estel, jonka tapasin perjantaina. Jos ymmärsin oikein, he kaikki opiskelevat ammattikorkeakoulussa, jollainen löytyy myös Aachenista. Olipa harmi etten osaa yhtään ranskaa. Kaikki heistä puhuivat tosin vähintään melko sujuvaa englantia. Kiersimme muutamia baareja, mutta emme menneet millekään klubeille, koska kaikki taisivat olla melko väsyneitä ja halusimme vain jutella. Yksi seurueen jäsenistä, Charlie, kertoi minulle että talossa, jossa hän asuu on sauna ja sitä voi vuokrata melko edullisesti. Tästä täytyy ottaa lisää selkoa myöhemmin.

Kaupungilla näimme myös kuinka saksalaiset viettävät polttareitaan. Ainakin tällä seurueella oli menopelinään traktori ja iso lava perässä bilettämistä varten. He ajoivat keskusaukiolle parkkiin ja jatkoivat siitä ilmeisesti kävellen. Myöhemmin itse sulhanen tuli meidän pöytäämme pyytämään seurueen naisilta kirjoituksia valkoisiin vaatteisiinsa. Hän kutsui kaikki meidät perheinemme hänen häihinsä. Melko kohteliasta.

Mielenkiintoinen huomio baari-illassa oli se, että olut on oikeastaan joka paikassa saman hintaista. Pieni lasillinen kustantaa kaksi euroa ja tuoppi on vähän vajaa kolme euroa. Yön tiimellyksessä kerkesin ostaa jostain myös dönerrullan. Muistaakseni olen viimeksi maistanut yhtä hyvää kebabrullaa viimeksi Kreetalla noin kymmenen vuotta sitten.

Ensimmäinen päivä

Heräsin reippaana puoli yhdeksän aikaan. Heti kun tajusin mistä heräsin, muistin että olin suunnitellut käyväni kaupassa ennen puoltapäivää. Sitä ennen söin kuitenkin Martinilta saamiani eväitä ja tutkiskelin kämppää hieman tarkemmin. Kaapeista tuntuu löytyvän kaikkea tarpeellista, mutta esimerkiksi tiskiharjaa en löytänyt mistään. Ruokailuvälineitä, laseja, kattiloita ja kippoja tuntuu löytyvän ainakin ensihätään. Vessasta löytyy yllättävänkin pehmeää vessapaperia monta rullaa, mutta saippuaa tai muita tarpeellisia tököttejä sinne ei oltu varattu. Lähdin sen verran köykäisillä eväillä Suomesta, ettei saippuaa tullut pakattua ollenkaan mukaan. Siinä sitten pestiin käsiä ja vähän muutakin keittiöstä löytyneellä astianpesuaineella.

Kivenheiton päässä sijaitsee mielenkiintoinen, kovasti Lidliä muistuttava kauppa. Jos ymmärsin oikein sen mitä Martin kertoi eilen, Aldi on Saksan suurimpia kauppaketjuja ja se on perustettu ennen Lidliä. Lidl on ymmärtääkseni kopioinut toimintaperiaatteensa Aldilta. Tämähän on suomalaiselle ennenkuulumatonta, koska mistään Aldista emme ole kuulleetkaan.

Saavuttuani Aldiin luulin tulleeni Lidliin, koska niin paljon se sitä muistutti. Hintataso ei tuntunut mitenkään päätähuimaavan alhaiselta. Ehkä siellä jotain edullistakin oli, en paljon jaksanut jäädä tekemään hintavertailuja. Ostin mineraalivettä kuusi kertaa 1,5 litraa, banaaneja, appelsiinimehua, leipää, suihkusaippuaa, saippuaa ja keittiöön luuttuja. Tarkoitus oli alunperin ostaa myös kahvia, mutta ei niistä paketeista ymmärtänyt mitään ja sitä paitsi vaikuttivat aika kalliilta (kolme euroa / paketti).

Puolenpäivän aikaan lähdimme Martinin kanssa katselemaan kaupunkia. Kävimme katsomassa muutamia yliopiston rakennuksia jonka jälkeen menimme syömään "Mensaan" eli yliopistoruokalaan, joka sijaitsee lähellä tehtaan näköistä, 5000 henkeä työllistävää keskussairaalaa.

Ei ollut kovinkaan suuri yllätys, että ruoka Mensassa oli melko ala-arvoista näin suomalaisen näkökulmasta. Ranskalaisia ja paistettuja perunoita, makkaraa, vaaleata leipää - ja limsaa juomana. Salaattiakin sai pienen kipon mukaan joihinkin annoksiin. Jos halusi ottaa jotain erillisestä salaattipöydästä se maksoi 50 senttiä sataa grammaa kohti (punnitaan kassalla). Onnistuin löytämään yhden linjaston, jossa oli riisin ja ranskanperunoiden kanssa tarjolla herkkusienimuhennosta. Otin riisillä. Onnistuin Martinin avustuksella saamaan ruuan opiskelijahintaan 3,3 euroa. Halvimmat annokset taisivat olla 2,5 euron luokkaa. Vaikka oma annokseni vaikutti ulkonäkönsä puolesta aika karmealta, oli se itse asiassa ihan kelvollista.

Myöhemmin iltapäivällä pyörimme vielä keskustan alueella ja yritin kovasti pysyä kärryillä. Martin osoitti minulle muutamia kauppoja joista saa jotakin, mutta eipä niistä kovinkaan moni vielä jäänyt mieleen. Martin lähti sitten vanhempiensa luokse Kölniin viikonlopuksi ja minä jäin vielä yksin kaupungille. Ukkonenkin alkoi jyrähdellä ja sitä seurasi hyvinkin pian vesisade. Seuraavaksi alkoi armoton sateenvarjon metsästys. Kalleimmat varjot löytyivät InterSportin retkeilyosastolta. Hintaa taisi olla yli 30 euroa. Lopulta löysin sitten kompaktin varjon Mülleriltä sopuhintaan 2,95 euroa. Nappasin sieltä mukaani myös shampoota ja tiskiharjan koska kaikki tuntui olevan melko edullista.

Sateenvarjosta oli todella höytyä kun jatkoin kaupungin valloitusta vesisateessa jalat jo melko kipeänä laahustaen. Sitten sain päähäni etsiä jonkun hyvän döner-paikan (dönerkebap). Sellainen löytyikin sieltä jostain, nimeltään Efes. Palvelu oli todella ystävällistä ja ymmärtäväistä. Tilasin pitadönerin ja oluen. Minut ohjattiin oikein pöytään istumaan ja olut tuotiin siihen. Vaihdoin turkkilaisen tarjoilijan kanssa muutaman sanan saksaksi. Kun annos tuotiin pöytään se oli todellakin jotain mitä ei Suomesta en ole tottunut saamaan. Lihat ja osa höysteistä oli leivottu pitaleivän sisään. Se oli siis suljettu eikä avoin niin kuin Suomessa olen tottunut. Kyljessä oli erinomaisia kastikkeita sekä salaattia. Liha leivän sisällä oli kokolihaa, eikä jauhelihaa. Todella maistuva annos. Kun olin lähdössä tyytyväisenä pois ja menin maksamaan, minulle tarjottiin vielä teetä jälkiruuaksi. Jälkeenpäin jäi harmittamaan vain se, että taisin antaa liian vähän tippiä - noin viisi prosenttia. Ensi kerralla sitten.

Sain tänään kutsun erään Jyväskylässäkin asuneen ranskalaisen tytön luokse illanviettoon, mutta kun saavuin kämpälle päivän vesisateessa käveltyäni totesin ettei minusta ole enää tänään bilettäjäksi. Onhan tässä vielä kesää jäljellä - tai siis täällä.

Toisin kuin eilen käsitin, tänään en saanutkaan vielä uusia kämppiksiä. Ranskalaisen pitäisi tulla huomenaamulla (lauantai) ja norjalaisen ensi keskiviikkona.

Muutama asia mitkä tällä hetkellä hieman aiheuttavat harmaita hiuksia ovat fillarin, nettiyhteyden ja opiskelija-statuksen puute. Martin ei oikeastaan osannut kertoa minulle mitään yksiselitteisen hyvää tapaa käytetyn fillarin hankintaan. Katselimme netistä jotain palstoja, mutta ei tuntunut natsaavan. Ehkä sen jostain vielä piakkoin löydänkin. Kölnissä olisi jotain liikkeitä joissa myydään käytettyjä menopelejä, mutta sieltä asti hakeminen on vaivalloista ja myös kallista.

Koska en ole virallisesti RWTH:n opiskelija kuin aikaisintaan lokakuun alusta, minulla ei liene mitään mahdollisuuksia saada myöskään Semesterticketiä ennen lokakuun alkua, joka oikeuttaisi minut käyttämään yleisiä kulkuneuvoja maksutta. En myöskään saa yliopiston sähköpostitunnuksia ennen sitä, joten en pysty käyttämään alueen langatonta yliopiston nettiyhteyttä (mops). Toinen langaton vaihtoehto olisi uni-dsl, jonka peittoalue tuntuu yltävän myös tänne kämpälle. Se maksaisi ilmeisesti 20 euroa kuukaudessa. En vain tiedä kuinka saan sen käyttööni. Näistä seikoista johtuen vaihtopäiväkirjan päivitykset eivät tapahdu aivan reaaliajassa ainakaan muutamaan päivään.

Menomatka ja ensimmäinen ilta

07.47 ostin ison kahvin, 1,5 euroa, Kuopion rautatieaseman kahvilasta ja siitä nauttiessani katselen pienestä ikkunasta näkyvää sateisen harmaata kaupunkia. Eipä ainakaan tätä näkyä tule ikävä. Ei olisi minun takia kannattanut itkeä.

Juna lähtee 08.13 kohti Tikkurilaa, joten tässä voi ihan rauhassa istuksia tovin ja siemailla kahvia.

Mutta miten rauhallinen ja levollinen olenkaan? Olisin uskonut tässä vaiheessa viimeistään perhosten alkavan lepatella vatsani perukoilla - mutta ei... Vielähän tässä on tosin aikaa sinne Helsinki-Vantaallekin.

Minua tullaan vastaan lentokentälle. Asunto on valmiina odottamassa. Kaikkien asiakirjojen pitäisi olla kunnossa ja mukana. Mitäpä syytä minulla olisikaan olla jännittynyt? Ei yhtikäs mitään.

Ainahan pitäisi tietysti olla varautunut pahimpaan, ainakin henkisesti. Jos minua ei vaikka tultaisikaan vastaan lentokentälle, tai jos lentokone ei pääsekään lähtemään tai muuta vastaavaa. Viime päivien lukuisat lento-onnettomuudet ovat muistuttaneet siitä, että lentäminenkään ei välttämättä ole täysin turvallinen tapa matkustaa. Mutta eipä lento-onnettomuuteen voi oikein henkisesti mitenkään valmistautua, eikä siinä kyllä mitään järkeä varmaan olisikaan. Puhutaan kuitenkin niin pienistä todennäköisyyksistä.

Jahas: "InterCity-juna 74 Iisalmesta Helsinkiin saapuu raiteelle yksi". Se on menoa nyt.

Alkumatka on taittunut leppoisasti videoita katsellessa ja musiikkia kuunnellessa. Jalkatilaa on myös mukavasti. Olisipa lentokoneessakin.

Kassi on kyllä niin iso, että sain sen vaivoin survottua tuonne laukkuhyllylle. Tuollainen törkeän iso vanha Kohon lätkäkassi. Toivottavasti saan sen vielä revittyä sieltä pois. Lähtöselvityksessä koittaa sitten totuuden hetki, kun kotona vaaka näytti kassin painoksi vähän alle 24kg. Siis neljä kilogrammaa ylipainoa. Täytynee yrittää hakeutua jonkun mukavan näköisen virkailijan pakeille.

13.09 saavun Tikkurilan juna-asemalle ison ja painavan lätkäkassini kanssa. Päätän käydä kokeilemassa kassin kanssa ostosten tekoa läheisessä Sestossa. Kun pääsen vaivoin kaupaan porteista sisälle, ne alkavat tietenkin hälyttää. Tilanteesta selvitään kuitenkin suuremmitta kommelluksitta ja suunnistan banaanihyllylle. Nappaan kaupasta parin banaanin lisäksi muutaman riisipiirakan ja poistun kassan kautta.

Seuraavaksi löydän itseni Lentoasemalle vievästä bussista (61). Se vie minut perille 2,20 eurolla.

Lentoasemalla löydän heti Germanwingsin lähtöselvityspisteen ja asetun jonoon. Kuinkahan minulle käy tuon kassin kanssa? Sanon virkailijalle, että olen menossa Saksaan vuodeksi, joten tuota tavaraa on aika reilusti. Hän osoittautuu hellämieliseksi, kun mittariin kilahtaa lukema 23,5. En siis maksa ylimääräistä. Hyvä Germanwings!

Olen viimein selvinnyt tax-free-paratiisiin asti, josta ei saa ostettua tax-freenä. Kello on puoli kolmen paikkeilla. Käyn kiertelemässä muutamissa kaupoista ja täydennän vielä hieman laku-, salmiakki- ja suklaavarastojani. Stockmannin kojusta ostan Martinille lupaamani snapsilasit.

On aika astua alukseen. Kun pääsen sisälle, kone on jo tupaten täynnä. Löydän paikan kuitenkin läheltä hätäulostusovea. Harmikseni paras paikka, aivan seinän vieressä oleva, jossa on toista metriä jalkatilaa, on jo varattu. Itsellänikin on varsin hyvä jalkatila, ei ahdista. Istun kahden saksalaisen välissä. Oikealla on vanhempi herrasmies ja vasemmalla istuu nuorempi nainen. Juttelemme lähes koko matkan ajan naisen kanssa. Hän on juuri tulossa Suomen kautta Pietarista. Keskustelun lomassa tarjoan hänelle Pandan lakuja, josta hän innostuu ja tarjoaa minulle itse tekemäänsä raparperipiirakkaa. Ostan myös Germanwingsin huokean kahvin 2,5 eurolla. Jostakin kai niiden on tuloja saatava?

Saavumme hyvissä ajoin aurinkoiseen Kölniin kello kuusi paikallista aikaa. Saan kassini todella nopeasti ja kun poistun aulaan Martin onkin siellä jo odottamassa. Mikä helpotus.

Lähdemme U-Bahnilla Kölnin rautatieasemalle. Martin näyttää minulle kuinka saan lippuautomaatin sylkemään minulle 2,1 euron arvoisen piljetin. Rautatieasemalla työnnän lisää rahaa lippuautomaattiin, 12,2 euron edestä. Tällä lipulla pitäisi päästä jo Aacheniin. Martin tuntuu vähän väliä mainitsevan, että unohti ottaa sadetakkinsa mukaan. Ihmettelen hieman, koska ulkonahan paistaa aurinko ja on 27 astetta lämmintä.

Pari kilometriä ennen Aacheniin saapumista alkavat junan ikkunat kastua. Martin vain tokaisee, että tämä on niin tyypillistä Aachenia. Mikä vastaanotto todella. Ja sitä vettä tuntuukin tippuvan hieman isompia määriä kerrallaan. Aachenin päärautatieasemalla vaihdamme vielä toiseen junaan, jolla pääsemme Aachen Westiin, joka on huomattavasti lähempänä kämppää.

Martin asuu noin kilometrin päässä minusta ja oli aivan matkan varrella, joten piipahdimme käymään ensin hänen luonaan. Vettä ei sada tässä vaiheessa juuri ollenkaan. Soitamme vuokraemännälleni, että tulemme hieman myöhässä kahdeksan pintaan. Martin antaa minulle pari palaa leipää, juustoa ja mehua laukkuun, koska kaupat eivät ole enää auki.

Martin hakee polkupyöränsä talon alakerrasta ja iskemme kassin sen tarakalle. Lähdemme kävelemään kohti tulevaa asuntoani. Vettä alkaa sataa taas aivan tajuttoman kokoisina pisaroina. Sade tuntuu kovasti naurattavan molempia, ainakin tässä vaiheessa. En ole muuten nähnyt koko päivänä yhdelläkään ihmisellä sateenvarjoa. Kävelemme kadunvarrella olevan tupakka-automaatin ohi. Saan kuulla, että automaatit ovat niitä tupakanhimoisia varten, jotka haluavat syöpäkääryleensä silloin kun kaupat eivät ole auki tai ne ovat liian kaukana.

Saavumme kämpälle ja rouva Schaa on kotona. Hän asuu siis kaksi kerrosta ylempänä. Ensivaikutelma on jotakuinkin sellaista mitä odottelinkin. Hän on iältään ainakin yli 50, tai sitten jatkuva tupakan polttaminen on tehnyt ihoon sen vaikutuksen mikä on nähtävissä. Ihan mukavan oloinen rouvashenkilö, ainakin näin alkuun.

Muut asukkaat eivät ole vielä tulleet, mutta ovat kuitenkin varanneet jo kaksi huoneista. Valkkaan kahdesta vapaasta huoneesta mielestäni paremmalla sängyllä ja isommalla pinta-alalla varustetun. Tutkiskelemme sopimusta ehkä vartin ajan ja Martin kääntää englanniksi minulle muutamia kohtia. Sopimukseen on kirjoitettu kohta, että minun pitää itse etsiä uusi vuokralainen jos haluan lähteä kämpästä ennen 31.8.06, tai irtisanoutua kolme kuukautta aikaisemmin. -Ich habe Ihnen etwas mitgebracht, sanon kun ojennan rouva Schaalle lentokentältä ostamani Finlandia-konvehdit. Hän ilahtuu saamastaan lahjasta, mutta vaatii silti, että maksan välittömästi käteisellä syyskuun vuokran, joka on tavallaan viikon jo myöhässä. Ymmärrän (tupakka?)yskän ja lähdemme Martinin kanssa takaisin kaupungille, pankkiautomaatille ja syömään.

Menomatkalla koitan pähkäillä Visa Electron -korttini tunnuslukua, ja saan päähäni kaksi eri vaihtoehtoa. Automaatilla totean, että kumpikaan ei ole oikea ja joudun nostamaan rahat Visalla. Tästä aiheutui vähän turhia lisäkuluja. Visa Electron on hyvä olla mukana, mutta vielä parempi jos muistaa sen tunnusluvun.

Ensivaikutelmia Aachenista: Polkupyöriin, joista on varastettu esimerkiksi eturengas tai jotain muuta, törmää lähes joka kadun kulmassa. Kulkukoiriakin tuntuu pyörivän siellä täällä. Kadut ovat kuitenkin siistin näköisiä ja infrastruktuuri on korkeatasoista, niin kuin Suomessakin. Paljon näkee kuitenkin asioita, mitä Suomessa ei näe. Aluksi ei tietenkään kaiken hämmennyksen keskellä pysty erottamaan yksityiskohtia niin tarkasti. Ainakin vanhat rakennukset, kivellä päällystetyt kävelykadut ja pikku putiikit luovat ihastuttavan idyllisen tunnelman josta ei voi olla pitämättä.

Menemme syömään Pizza Hutiin (voi kuinka saksalaista). Tilaan pizzan kanssa tuopillisen KönigPilsneriä hanasta, 2,90e! Ja on muuten ihanata. Pizzan syönnin lomassa keskustelemme monista asioista, muun muassa Saksan ja Suomen asepalveluksen eroavaisuuksista. Saksassa tätä nykyä varusmiespalveluksen kesto on kaikilla, jotka sinne joutuvat, yhdeksän kuukautta.

Jalkani ovat tässä vaiheessa aivan kaputt. Kävelymatka takaisin kämpälle aiheuttaa jo kivuksi luokiteltavia tuntemuksia. Pääsen takaisin kotiin, Süsterau 13:een. Käyn ojentamassa rouva Schaalle 250 euroa ja toivotan guten nachtit.

Jos oikein ymmärsin aikaisemmin, huomenna kämpälle pitäisi ilmestyä yksi ranskalainen ja yksi norjalainen. Neljäs kämppis, yksi suomalainen, tulee tietääkseni vasta parin viikon päästä.

Viimeinen ilta Suomessa

Viime viikko meni kertausharjoituksen merkeissä ja nukuin joka ikisen yön metsässä. Sää oli aivan mahtava koko harjoituksen ajan ja kaikki sujui muutenkin hyvin. Ei siis valittamista.

Huomenna olisi Saksaan lähtö jo aika lähellä. Olo on oikeastaan enemmänkin helpottunut kuin jännittynyt. Viimeinkin pääsen sinne ja odotus loppuu! Onneksi tutustuin viime vuonna Jyväskylän yliopistossa opiskelleeseen Martiniin, joka on kotoisin Aachenista. Hän on auttanut minua paljon järjestelyissä ja on luvannut tulla minua vastaan huomenna Kölnin lentokentälle. Saksassa ei muuten tunnu tutor-toiminta olevan kovin aktiivista. Ainakaan näin ennen saapumista.

Lähden aamulla 8.13 junalla Kuopiosta. Jään pois Tikkurilassa 13.09, josta jatkan matkaani bussilla lentokentälle. Aikaa pitäisi olla reilusti, koska lento lähtee vasta 15.40. Jos kirjoittelisi vaikka tätä blogia sitten aina odotellessa. Koneen pitäisi olla perillä Kölnissä 17.05 paikallista aikaa, eli 18.05 Suomen aikaa. Kölnin lentokentältä matka jatkuu junalla/bussilla Kölnin rautatieasemalle, josta edelleen junalla Aacheniin.

Aacheniin saavuttuamme menemme Martinin kanssa mun kämpälle vastaanottamaan avaimet, tekemään tulotarkastuksen, allekirjoittamaan vuokrasopimuksen jne.