Kämpän vaihto
Saavuin sitten eilisiltana sovitusti seitsemän aikaan Fernandon luo. Hänen asuntonsa sijaitsee Pankowissa, entisen Itä-Berliinin puolella, ja lähin metropysäkki on nimeltään Schönhauser Allee.
Fernando otti minut ystävällisesti vastaan Montoya-kissansa kanssa, ja jo muutaman hetken hänen kanssaan keskusteltuani tajusin, että tulisin viihtymään hänen luonaan ja seurassaan. Kissakin alkoi miltei välittömästi puskea minua ja kyöhnätä jaloissani, vaikka kuulemma yleensä puree ja raapii vieraita jos häneen kosketaan.
Fernando on kotoisin Kolumbiasta ja saapunut Berliiniin töiden perässä vuonna 2001. Töikseen hän tekee ohjelmistoalan hommia eräässä suuressa saksalaisessa firmassa. Hospitality Clubin jäsen hän on ollut vasta muutaman kuukauden niin kuin minäkin, joten meillä oli siinäkin asiassa jotain yhteistä. Sain siis kunnian olla hänen ensimmäinen vieraansa.
Fernando viritti minulle heti ystävällisesti langattoman nettiyhteyden käyttöön, että pääsisin julkaisemaan kirjoituksiani tehokkaasti sohvalla makoillen.
Lähdimmekin sitten melkein heti syömään läheiseen thairavintolaan. Lautasellinen mahtavaa ruokaa maksoi kokonaiset kolme euroa.
Yhdeksän aikoihin olimmekin jo Sage Clubin edustalla keskustassa ja painelimme nopeasti sisään, koska ennen kymmentä pääsisimme vielä ilmaiseksi. Ovivahti näytti hieman pelottavalta.
Seurueeseemme liittyi vielä kolme kaveria: kolumbialainen, venezuelalainen ja meksikolainen. Kahden jälkimmäisen kanssa kommunikointi oli vähän vaikeampaa, koska he eivät puhuneet juurikaan samoja kieliä kuin minä. Toisen kolumbialaisen, Jorgen, kanssa juttelin kyllä enemmältikin sekä englanniksi että saksaksi.
Pidin todella paikasta. Klubi oli melkoisen iso ja koostui ehkä noin kymmenestä osasta. Vietimme suurimman osan ajasta kuitenkin rauhallisella ulkoilmaosastolla uima-altaan laidalla loikoillen, keskustellen ja olutta hörppien. Kolumbialaiset kaverit osoittautuivat todella leppoisiksi ja meillä oli hauskaa yhdessä. Jorge kuuli muun muassa ensimmäistä kertaa elämässään suomea, ja sekös pisti häntä naurattamaan.
Lähdimme kuitenkin takaisin asunnolle puolenyön maissa, koska Fernandolla olisi seuraavana aamuna vielä töihin lähtö edessä. Sovimme, että seuraavana iltana menisimme katsastamaan Hospitality Clubin jäsenien tapaamisen ja ottamaan muutenkin vähän pitemmän kaavan kautta.
Fernando otti minut ystävällisesti vastaan Montoya-kissansa kanssa, ja jo muutaman hetken hänen kanssaan keskusteltuani tajusin, että tulisin viihtymään hänen luonaan ja seurassaan. Kissakin alkoi miltei välittömästi puskea minua ja kyöhnätä jaloissani, vaikka kuulemma yleensä puree ja raapii vieraita jos häneen kosketaan.
Fernando on kotoisin Kolumbiasta ja saapunut Berliiniin töiden perässä vuonna 2001. Töikseen hän tekee ohjelmistoalan hommia eräässä suuressa saksalaisessa firmassa. Hospitality Clubin jäsen hän on ollut vasta muutaman kuukauden niin kuin minäkin, joten meillä oli siinäkin asiassa jotain yhteistä. Sain siis kunnian olla hänen ensimmäinen vieraansa.
Fernando viritti minulle heti ystävällisesti langattoman nettiyhteyden käyttöön, että pääsisin julkaisemaan kirjoituksiani tehokkaasti sohvalla makoillen.
Lähdimmekin sitten melkein heti syömään läheiseen thairavintolaan. Lautasellinen mahtavaa ruokaa maksoi kokonaiset kolme euroa.
Yhdeksän aikoihin olimmekin jo Sage Clubin edustalla keskustassa ja painelimme nopeasti sisään, koska ennen kymmentä pääsisimme vielä ilmaiseksi. Ovivahti näytti hieman pelottavalta.
Seurueeseemme liittyi vielä kolme kaveria: kolumbialainen, venezuelalainen ja meksikolainen. Kahden jälkimmäisen kanssa kommunikointi oli vähän vaikeampaa, koska he eivät puhuneet juurikaan samoja kieliä kuin minä. Toisen kolumbialaisen, Jorgen, kanssa juttelin kyllä enemmältikin sekä englanniksi että saksaksi.
Pidin todella paikasta. Klubi oli melkoisen iso ja koostui ehkä noin kymmenestä osasta. Vietimme suurimman osan ajasta kuitenkin rauhallisella ulkoilmaosastolla uima-altaan laidalla loikoillen, keskustellen ja olutta hörppien. Kolumbialaiset kaverit osoittautuivat todella leppoisiksi ja meillä oli hauskaa yhdessä. Jorge kuuli muun muassa ensimmäistä kertaa elämässään suomea, ja sekös pisti häntä naurattamaan.
Lähdimme kuitenkin takaisin asunnolle puolenyön maissa, koska Fernandolla olisi seuraavana aamuna vielä töihin lähtö edessä. Sovimme, että seuraavana iltana menisimme katsastamaan Hospitality Clubin jäsenien tapaamisen ja ottamaan muutenkin vähän pitemmän kaavan kautta.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
<< Home