Paha ihminen

Varoitus: Sisältää mahdollisesti mieltäpahoittavaa materiaalia.

Samassa huoneessa kanssani majaillut, New Yorkista kotoisin oleva Dave päätti lähteä kanssani keskitysleiriä katsastamaan. Generatorin asiakkaita palveltiin taas hyvin, kun kierrokselle lähtijöitä tultiin hostellin aulasta hakemaan. New Berlin Magazinen loistavat kierrokset lähtevät liikkeelle Pariser Platz -aukiolta, jonne mekin suuntasimme kulkumme oppaamme Doronin johdattamana.

Aukion laidalta löytyvän, NBM:n kohtaamispaikkana toimivan Starbuck's Coffeen edusta täyttyi kymmenistä erinäisille kierroksille lähtijöistä. Doron, tai vain "D" niin kuin hän itseään halusi kutsuttavan, osoittautuikin oppaaksemme myös Sachsenhausenin kierrokselle.

Vain 45 minuutin metromatkan jälkeen saavuimme Oranienburgiin, josta Sachsenhausenin leirille kesti matkata bussilla vielä muutaman minuutin.

1936 käyttöön otetun leirin sanottiin olevan ensimmäinen natsien suunnittelema keskitysleiri ja samalla Himmlerin malli muualle rakennetuille leireille, jossa myös koulutettiin aikoinaan leirin työntekijöiksi tai johtajiksi halajavia. Sen toiminta jatkui aina vuoteen 1945, jonka jälkeen Neuvostoliitto otti sen omaan tehokkaaseen käyttöönsä viiden vuoden ajaksi.

Sachsenhausen ei ollut varsinaisesti tuhoamisleiri, vaan työleiri, jonne poliittiset vangit, sotavangit, juutalaiset, homoseksuaalit, muut vainotut ihmisryhmät sekä rikolliset tuotiin tekemään töitä epäinhimillisissä oloissa. Siitäkin huolimatta siellä on kuollut arviolta kymmeniä tuhansia ihmisiä.

Leirillä tuotettiin tiiliä, huonekaluja, auton osia ja kaikkea kuviteltavissa olevaa. Esimerkiksi sotilaskalustoa, kuten saappaita testattiin vangeilla. Kaikessa korostui karulla tavalla tehokkuuden tärkeys. Töitä paiskittiin 12 tuntia päivässä, leivän ja veden voimalla. "Arbeit macht frei" eli "työ vapauttaa", lupasi leirin porttiin ympätty teksti. Lupaus, joka ei konkreettisesti koskaan tietenkään täyttynyt.

Työn tekeminen oli leirillä välttämätöntä, joten jos vanki menetti vaikkapa käsiensä toimintakyvyn kauhealla tavalla erikoisessa kidutuspuussa, johon ripustettiin silloin tällöin porukkaa käsistään, kädet selän takana tiukasti sidottuna, roikkumaan, ei työn teko luonnollisestikaan enää välttämättä onnistunut, joten edessä oli melko varma kuolema joko "lääketieteellisten kokeiden" tai suoraan niskalaukauksen johdosta.

Leirillä ylläpidettiin systemaattisesti epätietoisuutta ja pelkoa, jolla mielet nujerrettiin ajattelemasta loogisesti. Vangit saatettiin sattumanvaraisesti laittaa tilanteisiin, joista ei ollut helppoa ulospääsyä. Esimerkiksi vartija saattoi heittää vangin hatun aidalle, jonne meno oli ampumisen uhalla kielletty, ja jossa virtasi tappava jännitemäärä sähköä, ja käski hakea sen. Käskyn tottelematta jättämisestä seurasi tietysti ankara pieksäntä. Vangit pidettiin pelokkaina ja valppaina koko ajan muuttuvista säännöistä, joita ei aina edes voinut noudattaa. Koska muihinkaan vankeihin ei voinut juuri luottaa ilmiantojen pelossa, leiriltä pakeneminen tai kapinan nostattaminen oli mahdotonta.

Kolmion muotoista leiriä vartioi tehokkaasti vain sen yhdessä kärjessä sijaitsevaan torniin sijoitettu konekivääri. Leirin tehokkaasta mieltennujerruskoneistosta kertoo hyvin se, että yhdeksän vuoden aikana konekiväärillä ei ammuttu laukaustakaan.

Leirin yksi kammottavimmista paikoista oli myöhempinä aikoina perustettu Station Z eli Z-asema, joka toimi terveydentarkastukseksi naamioituna teurastamona. Sinne johdatettiin kaikki työntekoon kykenemättömät. Vangille kaikki näytti siis kuin lääkärikäynniltä, mutta yhdessä huoneista tuli kuula takaraivoon, jonka jälkeen hänen ruumiinsa poltettiin.

Hämmentävää on myös se, miten natsijohto sai tällaisilla työleireillään myös ulkopuolisen maailman hämättyä. Propagandakoneisto sai ihmiset uskomaan leirien olevan vain vankiloita, joissa pahat ihmiset laitettiin ojennukseen töitä tekemällä. Ennen sodan syttymistä ulkomaat jopa ihailivat tätä toimintamallia. Opas tiesi myös sivuhuomautuksena kertoa, että Hitler komisti jopa erään Life Magazinen numeron kantta.

Kerrottavaa leiristä olisi paljonkin, mutta tällaiset reissut täytyy kaikkien kokea itse. Kuten oppaammekin hyvin totesi kierroksen päätteeksi vielä alkuperäisenä säilyneessä ruumiinavaushuoneessa, on hyvä muista miten julma ihminen pohjimmiltaan on kykenevä olemaan. On myös mielenkiintoista, kuten oppaamme mukaan jotkut länsimaissakin tehdyt tutkimukset osoittavat, millaisia julmuuksia ihmiset ovat kykeneviä toisilleen tekemään ääriolosuhteissa. Kansanmurhia ja samanlaisia raakuuksia tapahtuu tänäänkin maailmassa, ja tulee varmasti tapahtumaan tulevaisuudessakin. Niin surullista kuin se onkin.