Fiilikset ennen lähtöä, osa 2

Töitä on tullut paiskittua viime päivät kirjaimellisesti kuin viimeistä päivää. Työpäiviä on jäljellä enää kahdeksan.

Tunnelmat alkavat olla jo haikeat, sillä nykyisessä työpaikassa on tullut viihdyttyä jo kaksi vuotta. Työkaverit ovat aivan mahtavia tyyppejä ja työnantaja on ollut todella joustava. Jonkinlaisia läksiäisiä olisi tarkoitus viettää elokuun lopussa, joten palaan aiheeseen hyvin todennäköisesti vielä silloin.

Alussa, kun aloin suunnittelemaan lähtöä, tein "todo"-listan:

• passi
• vakuutus
• kurssisuunnitelma
• ilm. lomake kohdeyliopistoon (1.6. mennessä)
• sanakirjan osto
  
• kirjastosta kirjoja
• asunnon vuokraus (Aachen)
• asunnon vuokraus (Jyväskylä)
• olosuhdemuutosilmoitus (KELA)
• eurooppalainen sairaanhoitokortti
• osoitteenmuutokset

Näistä on tekemättä ainoastaan osoitteenmuutokset ja sanakirjan osto. Kirjastosta lainasin saksan oppikirjoja, koska tarkoitus oli hieman kohentaa pahasti ruostunutta kielitaitoa. Arvaahan sen, miten siinä kävi: kahtena iltana olen saanut kirjan auki.

Tuohon ylläolevaan listaan olisi voinut lisätä vielä ainakin nämä:

• ilmoittautuminen poissaolevaksi opiskelijaksi
• matkalipun (lentolipun) ostaminen
• apurahan vastaanottamiskaavakkeen palautus
  
• Suomen poliisilta kansainvälinen rikosrekisteriote
• kansainvälinen opiskelijakortti (ISIC)

Kaikkea ei pysty millään hoitamaan yhdessä päivässä. Jos/kun hommat alkavat kasaantumaan, niin silloin iskee stressi. Minun onnekseni on sellainen asia kuin stressi; muuten hommat saattaisivat jäädä hoitamatta kokonaan. Sen verran laiska ihminen kun olen. Seuraavaksi stressataankin sitten viimeistään Saksan virastoissa, saksaksi.

Olen saanut jo kuvia asunnosta, johon olen todennäköisesti muuttamassa. Olen päättänyt siis ottaa asunnon vastaan siitäkin huolimatta, että vuokraemäntä on todellinen verenimijä. Harmittaahan se hieman maksaa 50 euroa jostain olemattomasta siivouksesta. Tämän lisäksi vielä ylihintaista vuokraa 250 euron verran kuukaudessa. Ehkä etsin uuden asunnon sitten paikan päällä, ehkä en.





Kämpässä on siis neljä huonetta/asukasta, yksi vessa ja keittiö. Asukkaat voivat Saksassa olla kumpaa sukupuolta tahansa opiskelijasoluissakin. Voi tulla olemaan mielenkiintoista.

Fiilikset ennen lähtöä, osa 1

Lähtöön on aikaa 47 yötä. Vielä ei ole mitään erityisen voimakkaita tuntemuksia. Kaverit ja perheenjäsenet ovat alkaneet jo kysellä mahdollisesta matkakuumeesta. Kuumetta ei ole, mutta innolla odotan lähtöä. Muutamana yönä olen tosin nähnyt unia, joissa puhun saksaa sujuvasti. Unimaailmassahan kaikki on mahdollista.

Eilen ja toissapäivänä olin puhelinyhteydessä Saksaan päin. Vuokraemäntäehdokkaani kanssa olisi pitänyt neuvotella muutamista asioista. Kommunikointi sujui siihen asti varsin hyvin, kun paperille valmiiksi luonnostelemani saksan kieliset lauseet alkoivat käydä vähiin. Sen jälkeen oli tarkoitus siirtyä englantiin, mutta siellä päässä se taittui yhtä hyvin kuin saksa täällä päässä - eli ei juuri ollenkaan.

Saksalaistenhan sanotaan olevan pihejä. En tiedä mistä tämä johtuu, mutta tätä stereotypiaa ei pahemmin heikennä se, että juuri tämä yllä mainittu vuokraemäntäehdokas on osoittautumassa todelliseksi penninvenyttäjäksi. Kämpän tämänhetkiset asukit ovatkin jo nimenneet hänet Dagobert Duckiksi (= Roope Ankka). Hänellä ei ole kuulemma varaa soittaa Suomeen, koska se on niin kallista. Hän vaatii myös kämpän siivoamisesta 50 euron kertamaksun ennen muuttoa, mikä on aika naurettavaa!

Joku varmasti ihmettelee, miksi olen lähdössä juuri Saksaan? Miksipä ei? Saksalaisethan ovat lunkia porukkaa eikä olutkaan ole kuuleman mukaan kovin kallista. Eiköhän siellä toimeen tulla. Ja tärkeintähän on, että pääsee Suomesta pois vähäksi aikaa. Euroopan eri kulttuureihin, kaupunkeihin ja kulttuurikaupunkeihin tutustuminen kiinnostaa myös todella paljon. Tähän Aachen kaupunkina tarjoaa myös loistavat edellytykset. Onhan se neljännesmiljoonan asukkaan ja melko mielenkiintoisen historiansa takia jo itsessään varsin monisyinen kulttuuripaketti. Se, että Hollanti ja Belgia ovat noin viiden kilometrin päässä ja, että on vielä olemassa sellainenkin asia kuin Schengenin sopimus, lisäävät epäilemättä ulkomaan reissujeni määriä.

Kuka edes viitsii lähteä opiskelijavaihtoon lyhyemmäksi ajaksi kuin vuodeksi? Sen verran olen saanut juosta virastosta ja varastosta toiseen, että ei tekisi mieli lyhkäisen reissun takia käydä samaa rulettia läpi. Kaikki vaikeimmat järjestelyt ovat tosin varmastikin vielä edessä päin. Saksalaisten rakkaus byrokratiaan - ainakin kuulopuheiden perusteella - tuntuu olevan niin syvällistä, ettei rakkautta välttämättä enää riitä ammennettavaksi tällaisille minun kaltaisilleni opiskelijaretkuille. Palannen aiheeseen vielä myöhemmin, päästyäni tutustumaan tähän ihanan kuuluisaan onnenpyörään. Ehkäpä tämän reissun jälkeen Suomen Kansaneläkelaitoksen toiminta voi tuntua jopa kohtuulliselta.