Valmiina

Eiköhän näillä pärjäillä viikonlopun yli. Vasemmassa lootassa on Franziskaner Weissbieriä eli vehnäolutta 20 kertaa 0,5 litraa. Oikeanpuoleisessa sama määrä Oettinger Pilsiä. Tämä vasemmanpuoleinen on enemmänkin laatutavaraa. Jos en väärin muista niin yksi pullo tätä herkkua maksaa Jyväskylän Hemingway'ssä seitsemän euroa. Täällä tuo kori maksoi 12,99 + 3,10 pantteja. Oettinger on jo halpiskamaa: 5,90 + pantit.

Katkaisuhoidossa

Sainpa tänään merkillisen päähänpinttymän hakeutua parturi-kampaajan käsiteltäväksi. Olin päättänyt hankkiutua talvipiiskasta eroon ja siirtyä kesälookiin. Siili sen olla pitää!

Itseltä kun ei hiustenleikkuukonetta löydy, painelin keskustaan etsimään liikettä joka suostuisi napsaisemaan letin lyhyeksi edulliseen hintaan. Eräs melko uskottavan tuntuinen parturi-kampaamo mainosti miesten hiusten leikkauksen hinnaksi 12,80 euroa. Niin, tässä aivan keskustassa nämä ovat näköjään kalliimpia, ajattelin ja painelin sisään.

Kysyin tiskin takana päivystävältä tyttäreltä, paljonko pelkkä hiusten nopea lyhennys koneella maksaisi. Vastaukseksi sain 12,80 euroa. Juuri kun olin poistumassa liikkeestä, minulle tultiin ehdottamaan harjoituskappaleena toimimista jolloin leikkaus olisi maksuton. Se vaihtoehto sattuikin soveltumaan paremmin budjetilleni.

Vaikka harjoittelijatyttö leikkeli melko varman oloisesti hiuksiani lattialle isoissa erissä, lopputuloksen tuli viimeistelemään kokeneempi leikkaaja.

Ja kun kaikki tämä lysti oli ohi, en voinut uskoa että se oli todella maksutonta. Hellyin antamaan harjoittelijalle hieman juomarahaa. Ei jotenkin kehdannut vaan ottaa niinkin hyvää palvelua ilmaiseksi.

Kun hiukseni taas hieman kasvaisivat, olisin kuulemma taas tervetullut katkaisuun.

Ein Stein, osa 3

Kuten kuvasta näkyy, ikkuna on nyt vaihdettu uuteen. Työmiehet tulivat puoli yhdeksän aikaan aamulla. Pääsinpähän kerrankin ajoissa sängystä ylös.


Näkymä on muutenkin nyt hieman parempi kuin kaksi viikkoa sitten. Lehdet ovat puhjenneet puihin ja aurinko paistaa. Kyllä kelpaa.

XXX

Olin Amsterdamissa pidennetyllä viikonloppuvapaalla kolmen norjalaisen ja kahden ruotsalaisen kanssa. Matkaan lähdimme aikaisin perjantaiaamuna ja olimme takaisin Aachenissa maanantai-iltana. Edestakainen junamatka maksoi 29 euroa sierainparia kohden. Lisäksi kolmesta yöstä hostellissa piti pulittaa reilu 50 euroa.

Hostelliksi fennoskandinen ryhmämme oli valinnut The Flying Pig Uptownin. Kuusihenkinen ryhmämme asui samassa huoneessa kahdeksan muun matkaajan kanssa. Mukaan mahtui saksalaisia, venäläisiä, englantilaisia ja jenkkejä. Tunnelma oli melko tiivis -- varmasti ainakin neljä henkeä vetäneissä kerrosparisängyissä nukkuneilla. Muistan heränneeni joka aamu tukehtumisen tunteeseen, johtuen lähinnä hapenpuutteesta huoneessa.

Heti ensivaikutelma kaupungista oli turistirysämäinen ja ruuhkainen. Raitiovaunut kilistelivät menemään ihmisten keskellä kuin ei mitään. Polkupyöräilijöitä sai väistellä jatkuvasti ja ne alkoivat käydä jo hermoille, kunnes tajusimme että kävelemme vähän väliä pyöräteitä pitkin.

Hostellissa tuli vietettyä ehkä vähän turhankin paljon aikaa. Johtunee osittain siitä, että tunnelma oli siellä tiiviydestään ja hienoisesta epäsiisteydestään huolimatta melko hyvä. Ensimmäisenä iltana kokkailimme yhteiskeittiössä maittavat ateriat. Muiden keskittyessä enemmän pääruuan kokkailuun, valmistelin bravuuriksi ison kulhollisen hedelmärahkaa. Se tuntui maistuvan kaikille aina hostellin työntekijöitä myöden.

Amsterdamissa ei mitenkään kovin paljoa nähtävää ollut. Koettavaa olisi varmasti ollut sitäkin enemmän. Museoista ja näyttelyistä en yhtä poikkeusta lukuunottamatta jaksanut innostua. Se poikkeus oli Heineken Experience. Heineken-panimo, -museo, -näyttely, -kokemus, mikä lie. Ainakin kymmenen euroa maksaneella sisäänpääsyllä sai kolme lasillista olutta ja vielä lasinkin kaupan päälle.


Iltaiset reissumme olivat melko hulvattomia. Siinä missä hostellilla muiden lähinnä 'chillaillessa' heinää poltellen, me skand... siis pohjoismaalaiset näytimme kuinka ilo otetaan irti muiden stimulanttien hienoisella avustuksella. Eräänä iltana yksi floridalainen ylirento kaveri erehtyi lähtemään mukaamme baariin. Muistan vieläkin hänen ihmetyksensä kun aloimme tanssimaan baarissa muutaman oluen jälkeen. En tiedä aiheuttiko ihmetyksen lähinnä humalainen sekoilumme vai tanssilattian puute. Samaisesta baarista muistan myös kalleimman koskaan juomani Kelkan (appelsiinimehua, vodkaa ja Passoã-juomaa): kymmenen euroa.

Kävimme luonnollisesti myös Red light districtillä eli punaisten lyhtyjen alueella. Voinpahan nyt sanoa käyneeni sielläkin. Sinänsä siinä ei kyllä ollut mitään ihmeellistä, koska vastaava, tosin hieman pienempi alue löytyy myös Aachenista aivan keskustassa jos sellaisia palveluita halajaa. Ja Aachenissa on ymmärtääkseni vieläpä halvempi hintatasokin.

Kaupungilla ei saanut juoda alkoholia kuin anniskelualueilla. Jossakin oli myös kylttejä, joissa erikseen mainittiin alkoholinjuontikiellosta. Pilven polttajia sitä vastoin käveli kaduillakin niin paljon, että yleensä makean savun hajun hävitessä havaitsi alitajuisesti että jotain on pielessä. Vaikka sitä on vaikea ymmärtää, niin ehkä näin on parempi. Eipä siellä oikeastaan rettelöitsijöitä tai vastaavia lauantaiyönäkään näkynyt. Huumeita (kokaiini yms.) meille tarjottiin niin monta kertaa etten pysynyt laskuissa. Siis ei saa ymmärtää väärin -- laskuilla tarkoitan vain ynnäämistä ja sen sellaista.

Maanantaina kotimatkalla huomasin puhuvani jo melko sujuvasti norjaa. No ei vaisinkaan, mutta muutama tosi tärkeä lause kuten 'jeg elsker deg' tuli painettua kyllä hyvin muistiin (lähinnä lausumisen harjoittelua). Sen verran monta kertaa sitä tuli toistettua. Liekkö kaksi norjalaista matkaseurueeseeni kuulunutta tyttöä (Ida ja Bente) ovat koskaan kuulleet kolmen vuorokauden aikana yhtä monta kertaa olleensa rakastettuja.

Ein Stein, osa 2

Nyt se on korjattu!

No ei vaineskaan. Talonmies kävi vain teippaamassa tuon siksi aikaa kunnes uusi vaihdetaan tilalle. Pitäisi tulla ensi viikon loppuun mennessä. Ja näyttää siltä, että minua ei syytetä mistään!

Noista kolmesta reiästä päätellen (katso edellinen kirjoitus), ovat ne voineet syntyä vaikka ampumalla ilma-aseella tai vastaavalla. Kuulin nimittäin montakin rapsahdusta eilen, ennen kuin avasin verhot ja huomasin rikkoutuneen lasin.

Ein Stein

Joku heitti juuri kivellä tai vastaavalla ikkunaani. Ulkopinta ikkunasta hajosi, niin kuin kuvasta näkyy. Talonmies tykkää varmasti kyttyrää, kun kuulee tästä.

Maailman isoin riisi

Pariisi, tuo kahdentoista miljoonan asukkaan suurkaupunki. Mitä siitä kertoisin? Jos yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa niin täältä löytyy yli 184000:n sanan selostusta vastaava albumi.

Pari asiaa on kuitenkin pakko mainita vielä erikseen. Ensinnäkin pariisilaiset ovat käsittämättömän epäsiistiä porukkaa. Roskat heitellään minne sattuu ja baarissa tuhkataan tupakat kaakelille ihan surutta. Joka paikka on täynnä roskaa ja paskaa.

Toinen mainitsemisen arvoinen asia lienee se, että pariisilaisten tapa parkkeerata autonsa on aivan käsittämätön: autojen puskurit ovat kiinni toisissaan todella usein. Lähes puolet autoista tuntuu olevan myös kylkiruttuisia tai -naarmuisia.

Näistä huolimatta, kaupunki näin pintaraapaisuna viiden päivän aikana tuntui oikein mielenkiintoiselta. Asumaan en sinne tosin lähtisi.

Perjantaina lähden Amsterdamiin viikonlopuksi. Sieltä ehkä taas sitten raporttia tiedossa.

Maasta toiseen

Viisi päivää on mennyt Aachenissa ja lähialueilla seikkaillessa vieraideni kanssa. Kun toisille ihmisille näyttää paikkoja, joutuu ja pääsee itsekin tutustumaan paikkoihin joita ei ole välttämättä ennen edes huomioinut. Kaiken kaikkiaan kuluneet päivät ovat antaneet itsellenikin paljon.

Maanantaina ampaisin matkalaisia vastaan Kölnin-Bonnin lentokentälle. Jatkoimme matkaamme junalla Kölnin päärautatieasemalle. Odotellessamme Aacheniin vievää junaa, käytimme ajan hyväksi ja ryntäsimme oitis tutustumaan aseman vieressä seisovaan valtavaan tuomiokirkkoon.

Vaikka Kölnissä paistoi aurinko, eikä sadepilviä juuri näkynyt, Aachenin sään tietäen, kysyin olisiko matkalaisilla mahdollisesti sateenvarjot, jotka olin ehdottomasti käskenyt pakata laukkuun, mukana. Ei ollut. Vesisadetta olisi siis tiedossa.

Vaikka junan ikkunat matkan aikana hieman kastuivatkin, taisimme päästä kuivina hotellille asti. Aurinko nimittäin alkoi yllättäen pilkistellä pilvien takaa Aachenin päärautatieaseman pääovesta astuttuamme.

Olin ostanut matkalaisille valmiiksi 16 euroa maksaneet viikkoliput bussiin, joten pääsimme kätevästi hotellille. Bussiajelu Aachenissa on todella näppärää, koska busseja on paljon ja ne kulkevat usein. Usein myös ajallaan. Yllättävän hyvinkin, ottaen huomioon kapeiden katujen ja kaksinivelistenkin haitaribussien hidastusvaikutukset. Sain vasta muutama päivä sitten tietää että Aachenissa on toiminut melko laaja raitiovaunuliikenneverkko vuosien 1880 ja 1974 välillä. Ja ollut vuonna 1915 jopa Saksan neljänneksi suurin.

Aachenin lisäksi tutustuimme myös muihin lähikaupunkeihin, tai itse asiassa lähimaihin. Vaalsiin Hollannin puolelle teimme mielenkiintoisen retken, johon liittyi olennaisena alkuunpanevana tekijänä halu nähdä kolmen valtion raja ja Hollannin korkein piste, jotka olin tietysti käynyt jo aikaisemminkin tarkastamassa. Onneksemme kävimme ostamassa sateenvarjot Vaalsin puolelta ennen mäelle nousemista, sillä sekä kiipeämisen että laskeutumisen aikana satoi vettä, räntää, lunta, rakeita ja käpyjä.

Maastrichtissa kävimme ihmettelemässä Maas-jokea, tyhjänä ammottavaa toria, Heineken-olutta, hollannin kieltä ja kulttuuria, tomusokerilla päällystettyjä vohveleita ja melko railakasta musiikkia soittavia katutaiteilijoita. Opimme sanomaan Hoi, minkä pitäisi olla tervehdys tavattaessa ja erottaessa alankomaiseen tyyliin.

Maastrichtissa halusimme mennä johonkin aitoon turistivapaaseen pubiin. Sellainen, biljardipöydillä varustettu löytyi jostain kaupungin laidalta. Hetken pöydässä istuttuamme, keski-ikäinen baarinpitäjä tuli ottamaan tilauksemme ja kysyi mistä päin mahdoimme olla kotoisin. Kun vastasimme tulevamme Suomesta, yllätykseksemme mies kertoi käyneensä Jämsän Himoksella laskettelemassa edellisenä talvena.

Kaikki ihmiset tuntuivat kovin ystävällisiltä kuppilassa ja toivottelivat meille hyvää jatkoa poistuttuamme paikalta. Olimmekohan ensimmäiset suomalaiset siellä?

Matka Luxemburgiin tuntui liian pitkältä ja ehkä kalliiltakin, ottaen huomioon siitä saatavan hyödyn: voisimme sanoa käyneemme siellä. Päätimme siis sen sijaan käydä Belgian puolella Kelmiksessä. En ollut itsekään koskaan käynyt Belgian puolella, joten lähdin ilomielin mukaan.

Kelmiksestä löysimme jonkin paikallisen pienen baarin, taas kerran biljardipöydällä varustettuna. Meidät otettiin jälleen ystävällisesti vastaan, huolimatta varmasti melko ilmeisestä turistilookistamme. Tilasimme Leffeä, tietysti. Ja vielä hieman kehumalla sitä hyväksi olueksi, saimme hymyn kirpoamaan paikan pitäjän kasvoille.Lähtiessämme nainen vielä halusi opetella suomea ja toivotti meille heiheit kuorossa asiakkaiden kanssa ovesta ulos astuessamme. Olimme kuulemma ensimmäisiä suomalaisia siellä koskaan.

Nyt istumme jo junassa ja odottelemme lähtöä kohti Pariisia. Seuraavatkin viisi päivää tulevat olemaan varmasti kovin mielenkiintoiset.

Saksa, kas kas!

Tänään saavuin takaisin Saksaan. Tuntui hyvältä palata. Suomessa olo tuntui jotenkin väliaikaiselta. Huomioin monia negatiivisia asioita ja ne jotenkin masentivat. Ja kun sääkin oli vielä melko surkea, ei olo siitä kovinkaan paljon virkistynyt.

Huomenna isäni tulee naisystävänsä Arjan kanssa käymään kymmeneksi päiväksi. Suunnitteilla on ainakin lähikaupungeissa reissaamista, tietysti Aacheniin tutustumista sekä yksi viiden päivän reissu Pariisiin. Näistä lisää myöhemmissä kirjoituksissa.