Tämä ei ollut haamupäivitys

Reissu Sveitsissä etenee jälleen.

Hylsyjä ja kiviä

Siinä ne odottivat oven suussa. Olivat odottaneet jo monta viikkoa. Kolme täpötäyteen ahdettua muovikassillista pulloja. Vesipulloja, limupulloja, kaljapulloja, viinipulloja, viinapulloja ja pulloja. Kovamuovisia pulloja, pehmeitä PET-pulloja sekä lasipulloja. Siinä olin niitä pantannut, olivatpa ne sitten pantillisia tai pantittomia. Ei niistä ottanut selvää.

Olin kuullut, että Saksassa oli astunut voimaan uusi laki joka velvoitti kauppoja ottamaan vastaan kaikki panttipullot. Ei siis pelkästään heidän omia pullojaan, kuten aikaisemmin. Tästä rohkaistuneena päätin, että oli viimein aika hankkiutua eroon koko kasasta. Kertaheitolla.

Edellisellä viikolla olin ollut hieman epäonninen. Lähikauppa Hit oli remontissa ja suljettuna normaalia aikaisemmin. Olin joutunut kääntymään kiroillen pullokassien kanssa takaisin kotia kohti.

Nyt, lauantain kunniaksi, päätin lähteä uuteen urhokkaaseen yritykseen ja nappasin kuin hetken mielijohteesta kassit kätösiini ja ampaisin pikapikaa kohti kilometrin päässä sijaitsevaa lähimarkettia.

Pulloista lasiset olivat särkyä, kun pudotin kassit järkytyksestä melkein maahan: kauppa oli taas suljettu ennen aikojaan! Mielessäni kävi jo noin kymmenen euron arvoisen pulloläjän dumppaaminen lähimpään puskaan, mutta koska minulla oli nälkä, täytyi minun joka tapauksessa käydä vielä kaupassa.

Tajusin sitten että hieman isompi, Suomessa suurin piirtein kolmen K:n supermarkettia vastaava Kaufland sijaitsee vain muutaman bussipysäkin päässä.

Noin 20 minuuttia kului bussia odotellessa ja viisi minuuttia siinä istuessa. Kun ahtauduin penkkiin istumaan pullokassieni kanssa vieressä istuvaa rouvashenkilöä hieman tönien, minusta tuntui että tilanteessa olisi saattanut olla jopa jotain hävettävää. Mutta ei, olinhan vain köyhä opiskelija, joka oli menossa ostamaan itselleen ruokaa loppukuuksi pulloistaan saatavilla rahoilla. Mitä hävettävää siinä voisi olla?

Kun suhahdin Kauflandin pääovesta sisään oli edessäni melkein ulko-ovelle asti ulottuva kaksinkertainen pullonpalautusjono. –Täällä niillä on sentään pullonpalautusautomaatit, tuumasin ja astuin jonoista lyhyemmän näköisen perälle.

Kävi ilmi, että automaatteja oli kaiken kaikkiaan kolme. Yksi oli kuitenkin ollut mennyt epäkuntoon. Ihmiset tuskailivat masiinojen kanssa, jotka vähän väliä sylkivät ulos täysin kelpoja pulloja tai menivät muuten vain tilttiin eivätkä toenneet ennen kuin henkilökunta oli palannut röökitauoltaan palauttamaan ne toimintaan.

Jonossa odotellessa, hikeä otsalta pyyhkiessä ja myötätuntoa lapsiperheiden äitejä kohtaan kokiessa meni noin parikymmentä minuuttia.

Kun sitten viimein pääsin automaatille, syötin pulloja koneeseen kuin viimeistä päivää. En usko että kukaan on koskaan tehnyt samaa hommaa yhtä noviisina kuin minä kovinkaan paljon nopeammin. Kun sain urakkani valmiiksi vain muutamalla koneen varoituspiippauksella, minusta jopa tuntui että jos takanani olevat jonottajat olisivat tienneet minun olevan ensikertalainen, olisivat he halunneet taputtaa ja hurrata minulle. Olin joka tapauksessa tyytyväineni kuittiin joka näytti 9,75:ä euroa, ja poistuin nopeasti paikalta.

Pullojen palauttaminen on kuin kivien pudottaminen sydämeltä. Kivien heittelystä ei tosin yleensä saa rahaa senkään vertaa, että voisi ostaa itselleen ruokaa.

Ruoho palaa

Saksassa on kuuma. Öisin joutuu pitämään ikkunaa aivan ammollaan, että ilmavirtaus viilentäisi edes hieman tuskissaan kieriskelevää kehoa. Haittapuolena ovat sisälle hyökivät elukat ja ötökät.

Leppäkertut ovat myös lisääntyneet sitten kevään. Viimekin yönä ne hyökkäilivät minuun kiinni kun yritin katsoa leffaa. –Mutta mistä ihmeestä niitä sikiää? aloin pohdiskella, ja aamulla herätessäni se jotenkin valkeni minulle. Kun pilkunnussijan laittaa asumaan samaan huoneeseen pistepirkon kanssa, tuloksena ei voi olla muuta kuin jälkikasvua.

Jotenkin tässä alkaisi kaipailemaan jo vähän viileämpiä kelejä. Tätä kauheaa kuumutta ei voi helpottaa edes pulahtamalla välillä uimaan viileään veteen, koska Aachenin lähistöllä ei ole minkäänlaista vesistöä. Tänään kävin tosin kaupungin maauimalalla toista kertaa vaihtovuoden aikana. Väenpaljouden ja turhankin lämpimän allasveden takia kokemus ei ollut läheskään niin virkistävä kuin se olisi voinut olla. Onneksi sentään itsensä huuhtomiseen tarkoitetuista suihkuista tuli lähes sydämenpysäyttävän kylmää vettä.

Monet suomalaisista vaihtareista ovat jo lähteneet tai ovat pikku hiljaa poistumassa maasta. Melkein päivittäin tulee nähtyä ihmisiä ehkä viimeistä kertaa. Vaikka itselläni onkin vielä reilu kuukausi jäljellä, alkaa pakostakin heräämään lähitulevaisuudessa häämöttävään todellisuuteen. On paljon asioita taas hoidettavana, kun vaivalla kasattu vaihtovuosipaketti täytyy purkaa osiin käänteisessä järjestyksessä. On kuoltava ja synnyttävä taas kerran uudestaan.