Ihmeelliset lauantai-seikkailut
Pari päivää on tullut laiskoteltua, eikä päiväkirjaankaan ole mitään merkintöjä tullut. Mitäpä sitä kirjoittamaan, jos ei ole mitään uutta kerrottavaa. Tältä päivältä on siitäkin edestä.
Päivällä pakkasimme reppumme ja lähdimme kohti yliopiston päärakennusta. Olimme päättäneet lähteä mukaan Aegee:n järjestämälle kävelyretkelle Dreiländerpunktille, kolmen valtion rajalle ja samalla ihmettelemään Alankomaiden korkeinta kohtaa.
Sää oli taas mitä mainioin, niin kuin on ollut koko viikon. En itse asiassa edes muista milloin on viimeksi satanut. Kielikurssin opettajakin sanoi, että tällainen sää Aachenissa on todella harvinaista.
Lähtö Aachenin keskustasta tapahtui 15.10 ja saavutimme määränpäämme 16.20. Kovin kauaa ei siis matkassa kestänyt. Alueelle saavuttuamme, huomasimme sen olevan melkoinen turistirysä, syystäkin tietysti. Pitihän se itsekin päästä hypistelemään sitä paalua, joka määrittää pisteen kolmen valtion, Saksan, Alankomaiden ja Belgian rajalla. Nykyään tosin rajoilla ei ole täällä mitään merkitystä: kaikki saavat ylittää rajat miten haluavat eikä kukaan ole valvomassa. Olisipa mielenkiintoista nähdä millainen tämä kyseinen alue oli toisen maailmansodan jälkeen. Varmaankin piikkilanka-aitaa ja vartijoita on piisannut?
Alueelle oli rakennettu myös näköalatorni ja iso labyrintti pensasaidasta. Itse en innostunut kummastakaan niin paljon, että olisin kolme euroa per lysti maksanut. Käytiin vielä tarkastamassa se Alankomaiden korkein kohta, 327,5 metriä. Meidän kämppäkaveriseurueeseemme liittyi yksi ruotsalainen ja lähdimme viiden hengen porukalla laskeutumaan Vaalsiin, Alankomaihin.
Vaalsin pikkukaupungissa nyt ei paljon nähtävää taaskaan ollut, hienoja maisemia tietysti. Kävimme yhdessä kahviossa juomassa kahden desin Heinekenit ja lähdimme bussilla takaisin Aacheniin, koska kyyti maksanut kuin 5,9 euroa viittä henkeä kohden.
Illalla lähdimme kämppäkaveriseurueella kaupungille. Kaupungintalon edustalla oleva tori oli aivan täynnä porukkaa: siellä oli joku ilmaiskonsertti. Voi suomalaisesta tuntua ihmeelliseltä, mutta Aachenissa oli puolenyön jälkeen yksi viinaa ja tupakkaa myyvä kauppa auki, josta kävimme yöpalaksi ostamassa puolen litran Bitburgerit, eli oluet, euron kappalehintaan. Saattaisi olla kannattavaa liiketoimintaa Suomessa.
Olimme hukanneet ranskalaisen johonkin ja seuraan oli liittynyt yksi norjalainen, joten meitä oli kaksi suomalaista ja kaksi norjalaista. Selitin kavereille, että haluaisin nähdä vähän isompia klubeja ja päädyimme pikku kävelyretken jälkeen paikkaan nimeltä Élysee, tai jotain sinne päin. Heillä oli käytössä merkilliset systeemit. Klubin ovella piti päättää haluaako sisälle ja ottaako vastaan muovisen reikäkortin, Kreditkarten, jolla voi ostella juomia sisällä. Sisäänpääsymaksu oli myös kolme euroa ja vähittäismaksu juomille toiset kolme euroa. Nämä oli siis vähintään maksettava jos halusi paikasta ulos. Ja jos korttia ei löytyisi poistuttaessa, joutuisi maksamaan noin 50 euroa.
Paikka oli aivan tupaten täynnä ja noin tunnin päästä olimme tavallaan onnellisia kun olimme päässeet ulos. Melko mielenkiintoinen kokemus. Eipä ole ennen tarvinnut jonottaa baarin sisällä, että pääsisi maksamaan itsensä ulos.
Myöhemmin yöllä onnistuimme vielä ajautumaan jossain yliopiston rakennuksessa olleisiin juhliin. Kun astuimme sisälle olo tuntui jotenkin ulkopuoliselta, koska kaikki paikallaolijat olivat mustia. Eräs mies tuli sitten siihen esittäytymään ja sanoi, että he ovat viettämässä hänen syntymäpäiviään ja toivotti tervetulleeksi. Kovin ystävällistä, mutta meitä alkoi kuitenkin jostain syystä väsyttää ja lähdimme kävelemään kotiin kohti Süsterfeldiä.
Päivällä pakkasimme reppumme ja lähdimme kohti yliopiston päärakennusta. Olimme päättäneet lähteä mukaan Aegee:n järjestämälle kävelyretkelle Dreiländerpunktille, kolmen valtion rajalle ja samalla ihmettelemään Alankomaiden korkeinta kohtaa.
Sää oli taas mitä mainioin, niin kuin on ollut koko viikon. En itse asiassa edes muista milloin on viimeksi satanut. Kielikurssin opettajakin sanoi, että tällainen sää Aachenissa on todella harvinaista.
Lähtö Aachenin keskustasta tapahtui 15.10 ja saavutimme määränpäämme 16.20. Kovin kauaa ei siis matkassa kestänyt. Alueelle saavuttuamme, huomasimme sen olevan melkoinen turistirysä, syystäkin tietysti. Pitihän se itsekin päästä hypistelemään sitä paalua, joka määrittää pisteen kolmen valtion, Saksan, Alankomaiden ja Belgian rajalla. Nykyään tosin rajoilla ei ole täällä mitään merkitystä: kaikki saavat ylittää rajat miten haluavat eikä kukaan ole valvomassa. Olisipa mielenkiintoista nähdä millainen tämä kyseinen alue oli toisen maailmansodan jälkeen. Varmaankin piikkilanka-aitaa ja vartijoita on piisannut?
Alueelle oli rakennettu myös näköalatorni ja iso labyrintti pensasaidasta. Itse en innostunut kummastakaan niin paljon, että olisin kolme euroa per lysti maksanut. Käytiin vielä tarkastamassa se Alankomaiden korkein kohta, 327,5 metriä. Meidän kämppäkaveriseurueeseemme liittyi yksi ruotsalainen ja lähdimme viiden hengen porukalla laskeutumaan Vaalsiin, Alankomaihin.
Vaalsin pikkukaupungissa nyt ei paljon nähtävää taaskaan ollut, hienoja maisemia tietysti. Kävimme yhdessä kahviossa juomassa kahden desin Heinekenit ja lähdimme bussilla takaisin Aacheniin, koska kyyti maksanut kuin 5,9 euroa viittä henkeä kohden.
Illalla lähdimme kämppäkaveriseurueella kaupungille. Kaupungintalon edustalla oleva tori oli aivan täynnä porukkaa: siellä oli joku ilmaiskonsertti. Voi suomalaisesta tuntua ihmeelliseltä, mutta Aachenissa oli puolenyön jälkeen yksi viinaa ja tupakkaa myyvä kauppa auki, josta kävimme yöpalaksi ostamassa puolen litran Bitburgerit, eli oluet, euron kappalehintaan. Saattaisi olla kannattavaa liiketoimintaa Suomessa.
Olimme hukanneet ranskalaisen johonkin ja seuraan oli liittynyt yksi norjalainen, joten meitä oli kaksi suomalaista ja kaksi norjalaista. Selitin kavereille, että haluaisin nähdä vähän isompia klubeja ja päädyimme pikku kävelyretken jälkeen paikkaan nimeltä Élysee, tai jotain sinne päin. Heillä oli käytössä merkilliset systeemit. Klubin ovella piti päättää haluaako sisälle ja ottaako vastaan muovisen reikäkortin, Kreditkarten, jolla voi ostella juomia sisällä. Sisäänpääsymaksu oli myös kolme euroa ja vähittäismaksu juomille toiset kolme euroa. Nämä oli siis vähintään maksettava jos halusi paikasta ulos. Ja jos korttia ei löytyisi poistuttaessa, joutuisi maksamaan noin 50 euroa.
Paikka oli aivan tupaten täynnä ja noin tunnin päästä olimme tavallaan onnellisia kun olimme päässeet ulos. Melko mielenkiintoinen kokemus. Eipä ole ennen tarvinnut jonottaa baarin sisällä, että pääsisi maksamaan itsensä ulos.
Myöhemmin yöllä onnistuimme vielä ajautumaan jossain yliopiston rakennuksessa olleisiin juhliin. Kun astuimme sisälle olo tuntui jotenkin ulkopuoliselta, koska kaikki paikallaolijat olivat mustia. Eräs mies tuli sitten siihen esittäytymään ja sanoi, että he ovat viettämässä hänen syntymäpäiviään ja toivotti tervetulleeksi. Kovin ystävällistä, mutta meitä alkoi kuitenkin jostain syystä väsyttää ja lähdimme kävelemään kotiin kohti Süsterfeldiä.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
<< Home