Fiilikset ennen lähtöä, osa 1

Lähtöön on aikaa 47 yötä. Vielä ei ole mitään erityisen voimakkaita tuntemuksia. Kaverit ja perheenjäsenet ovat alkaneet jo kysellä mahdollisesta matkakuumeesta. Kuumetta ei ole, mutta innolla odotan lähtöä. Muutamana yönä olen tosin nähnyt unia, joissa puhun saksaa sujuvasti. Unimaailmassahan kaikki on mahdollista.

Eilen ja toissapäivänä olin puhelinyhteydessä Saksaan päin. Vuokraemäntäehdokkaani kanssa olisi pitänyt neuvotella muutamista asioista. Kommunikointi sujui siihen asti varsin hyvin, kun paperille valmiiksi luonnostelemani saksan kieliset lauseet alkoivat käydä vähiin. Sen jälkeen oli tarkoitus siirtyä englantiin, mutta siellä päässä se taittui yhtä hyvin kuin saksa täällä päässä - eli ei juuri ollenkaan.

Saksalaistenhan sanotaan olevan pihejä. En tiedä mistä tämä johtuu, mutta tätä stereotypiaa ei pahemmin heikennä se, että juuri tämä yllä mainittu vuokraemäntäehdokas on osoittautumassa todelliseksi penninvenyttäjäksi. Kämpän tämänhetkiset asukit ovatkin jo nimenneet hänet Dagobert Duckiksi (= Roope Ankka). Hänellä ei ole kuulemma varaa soittaa Suomeen, koska se on niin kallista. Hän vaatii myös kämpän siivoamisesta 50 euron kertamaksun ennen muuttoa, mikä on aika naurettavaa!

Joku varmasti ihmettelee, miksi olen lähdössä juuri Saksaan? Miksipä ei? Saksalaisethan ovat lunkia porukkaa eikä olutkaan ole kuuleman mukaan kovin kallista. Eiköhän siellä toimeen tulla. Ja tärkeintähän on, että pääsee Suomesta pois vähäksi aikaa. Euroopan eri kulttuureihin, kaupunkeihin ja kulttuurikaupunkeihin tutustuminen kiinnostaa myös todella paljon. Tähän Aachen kaupunkina tarjoaa myös loistavat edellytykset. Onhan se neljännesmiljoonan asukkaan ja melko mielenkiintoisen historiansa takia jo itsessään varsin monisyinen kulttuuripaketti. Se, että Hollanti ja Belgia ovat noin viiden kilometrin päässä ja, että on vielä olemassa sellainenkin asia kuin Schengenin sopimus, lisäävät epäilemättä ulkomaan reissujeni määriä.

Kuka edes viitsii lähteä opiskelijavaihtoon lyhyemmäksi ajaksi kuin vuodeksi? Sen verran olen saanut juosta virastosta ja varastosta toiseen, että ei tekisi mieli lyhkäisen reissun takia käydä samaa rulettia läpi. Kaikki vaikeimmat järjestelyt ovat tosin varmastikin vielä edessä päin. Saksalaisten rakkaus byrokratiaan - ainakin kuulopuheiden perusteella - tuntuu olevan niin syvällistä, ettei rakkautta välttämättä enää riitä ammennettavaksi tällaisille minun kaltaisilleni opiskelijaretkuille. Palannen aiheeseen vielä myöhemmin, päästyäni tutustumaan tähän ihanan kuuluisaan onnenpyörään. Ehkäpä tämän reissun jälkeen Suomen Kansaneläkelaitoksen toiminta voi tuntua jopa kohtuulliselta.