Menomatka ja ensimmäinen ilta

07.47 ostin ison kahvin, 1,5 euroa, Kuopion rautatieaseman kahvilasta ja siitä nauttiessani katselen pienestä ikkunasta näkyvää sateisen harmaata kaupunkia. Eipä ainakaan tätä näkyä tule ikävä. Ei olisi minun takia kannattanut itkeä.

Juna lähtee 08.13 kohti Tikkurilaa, joten tässä voi ihan rauhassa istuksia tovin ja siemailla kahvia.

Mutta miten rauhallinen ja levollinen olenkaan? Olisin uskonut tässä vaiheessa viimeistään perhosten alkavan lepatella vatsani perukoilla - mutta ei... Vielähän tässä on tosin aikaa sinne Helsinki-Vantaallekin.

Minua tullaan vastaan lentokentälle. Asunto on valmiina odottamassa. Kaikkien asiakirjojen pitäisi olla kunnossa ja mukana. Mitäpä syytä minulla olisikaan olla jännittynyt? Ei yhtikäs mitään.

Ainahan pitäisi tietysti olla varautunut pahimpaan, ainakin henkisesti. Jos minua ei vaikka tultaisikaan vastaan lentokentälle, tai jos lentokone ei pääsekään lähtemään tai muuta vastaavaa. Viime päivien lukuisat lento-onnettomuudet ovat muistuttaneet siitä, että lentäminenkään ei välttämättä ole täysin turvallinen tapa matkustaa. Mutta eipä lento-onnettomuuteen voi oikein henkisesti mitenkään valmistautua, eikä siinä kyllä mitään järkeä varmaan olisikaan. Puhutaan kuitenkin niin pienistä todennäköisyyksistä.

Jahas: "InterCity-juna 74 Iisalmesta Helsinkiin saapuu raiteelle yksi". Se on menoa nyt.

Alkumatka on taittunut leppoisasti videoita katsellessa ja musiikkia kuunnellessa. Jalkatilaa on myös mukavasti. Olisipa lentokoneessakin.

Kassi on kyllä niin iso, että sain sen vaivoin survottua tuonne laukkuhyllylle. Tuollainen törkeän iso vanha Kohon lätkäkassi. Toivottavasti saan sen vielä revittyä sieltä pois. Lähtöselvityksessä koittaa sitten totuuden hetki, kun kotona vaaka näytti kassin painoksi vähän alle 24kg. Siis neljä kilogrammaa ylipainoa. Täytynee yrittää hakeutua jonkun mukavan näköisen virkailijan pakeille.

13.09 saavun Tikkurilan juna-asemalle ison ja painavan lätkäkassini kanssa. Päätän käydä kokeilemassa kassin kanssa ostosten tekoa läheisessä Sestossa. Kun pääsen vaivoin kaupaan porteista sisälle, ne alkavat tietenkin hälyttää. Tilanteesta selvitään kuitenkin suuremmitta kommelluksitta ja suunnistan banaanihyllylle. Nappaan kaupasta parin banaanin lisäksi muutaman riisipiirakan ja poistun kassan kautta.

Seuraavaksi löydän itseni Lentoasemalle vievästä bussista (61). Se vie minut perille 2,20 eurolla.

Lentoasemalla löydän heti Germanwingsin lähtöselvityspisteen ja asetun jonoon. Kuinkahan minulle käy tuon kassin kanssa? Sanon virkailijalle, että olen menossa Saksaan vuodeksi, joten tuota tavaraa on aika reilusti. Hän osoittautuu hellämieliseksi, kun mittariin kilahtaa lukema 23,5. En siis maksa ylimääräistä. Hyvä Germanwings!

Olen viimein selvinnyt tax-free-paratiisiin asti, josta ei saa ostettua tax-freenä. Kello on puoli kolmen paikkeilla. Käyn kiertelemässä muutamissa kaupoista ja täydennän vielä hieman laku-, salmiakki- ja suklaavarastojani. Stockmannin kojusta ostan Martinille lupaamani snapsilasit.

On aika astua alukseen. Kun pääsen sisälle, kone on jo tupaten täynnä. Löydän paikan kuitenkin läheltä hätäulostusovea. Harmikseni paras paikka, aivan seinän vieressä oleva, jossa on toista metriä jalkatilaa, on jo varattu. Itsellänikin on varsin hyvä jalkatila, ei ahdista. Istun kahden saksalaisen välissä. Oikealla on vanhempi herrasmies ja vasemmalla istuu nuorempi nainen. Juttelemme lähes koko matkan ajan naisen kanssa. Hän on juuri tulossa Suomen kautta Pietarista. Keskustelun lomassa tarjoan hänelle Pandan lakuja, josta hän innostuu ja tarjoaa minulle itse tekemäänsä raparperipiirakkaa. Ostan myös Germanwingsin huokean kahvin 2,5 eurolla. Jostakin kai niiden on tuloja saatava?

Saavumme hyvissä ajoin aurinkoiseen Kölniin kello kuusi paikallista aikaa. Saan kassini todella nopeasti ja kun poistun aulaan Martin onkin siellä jo odottamassa. Mikä helpotus.

Lähdemme U-Bahnilla Kölnin rautatieasemalle. Martin näyttää minulle kuinka saan lippuautomaatin sylkemään minulle 2,1 euron arvoisen piljetin. Rautatieasemalla työnnän lisää rahaa lippuautomaattiin, 12,2 euron edestä. Tällä lipulla pitäisi päästä jo Aacheniin. Martin tuntuu vähän väliä mainitsevan, että unohti ottaa sadetakkinsa mukaan. Ihmettelen hieman, koska ulkonahan paistaa aurinko ja on 27 astetta lämmintä.

Pari kilometriä ennen Aacheniin saapumista alkavat junan ikkunat kastua. Martin vain tokaisee, että tämä on niin tyypillistä Aachenia. Mikä vastaanotto todella. Ja sitä vettä tuntuukin tippuvan hieman isompia määriä kerrallaan. Aachenin päärautatieasemalla vaihdamme vielä toiseen junaan, jolla pääsemme Aachen Westiin, joka on huomattavasti lähempänä kämppää.

Martin asuu noin kilometrin päässä minusta ja oli aivan matkan varrella, joten piipahdimme käymään ensin hänen luonaan. Vettä ei sada tässä vaiheessa juuri ollenkaan. Soitamme vuokraemännälleni, että tulemme hieman myöhässä kahdeksan pintaan. Martin antaa minulle pari palaa leipää, juustoa ja mehua laukkuun, koska kaupat eivät ole enää auki.

Martin hakee polkupyöränsä talon alakerrasta ja iskemme kassin sen tarakalle. Lähdemme kävelemään kohti tulevaa asuntoani. Vettä alkaa sataa taas aivan tajuttoman kokoisina pisaroina. Sade tuntuu kovasti naurattavan molempia, ainakin tässä vaiheessa. En ole muuten nähnyt koko päivänä yhdelläkään ihmisellä sateenvarjoa. Kävelemme kadunvarrella olevan tupakka-automaatin ohi. Saan kuulla, että automaatit ovat niitä tupakanhimoisia varten, jotka haluavat syöpäkääryleensä silloin kun kaupat eivät ole auki tai ne ovat liian kaukana.

Saavumme kämpälle ja rouva Schaa on kotona. Hän asuu siis kaksi kerrosta ylempänä. Ensivaikutelma on jotakuinkin sellaista mitä odottelinkin. Hän on iältään ainakin yli 50, tai sitten jatkuva tupakan polttaminen on tehnyt ihoon sen vaikutuksen mikä on nähtävissä. Ihan mukavan oloinen rouvashenkilö, ainakin näin alkuun.

Muut asukkaat eivät ole vielä tulleet, mutta ovat kuitenkin varanneet jo kaksi huoneista. Valkkaan kahdesta vapaasta huoneesta mielestäni paremmalla sängyllä ja isommalla pinta-alalla varustetun. Tutkiskelemme sopimusta ehkä vartin ajan ja Martin kääntää englanniksi minulle muutamia kohtia. Sopimukseen on kirjoitettu kohta, että minun pitää itse etsiä uusi vuokralainen jos haluan lähteä kämpästä ennen 31.8.06, tai irtisanoutua kolme kuukautta aikaisemmin. -Ich habe Ihnen etwas mitgebracht, sanon kun ojennan rouva Schaalle lentokentältä ostamani Finlandia-konvehdit. Hän ilahtuu saamastaan lahjasta, mutta vaatii silti, että maksan välittömästi käteisellä syyskuun vuokran, joka on tavallaan viikon jo myöhässä. Ymmärrän (tupakka?)yskän ja lähdemme Martinin kanssa takaisin kaupungille, pankkiautomaatille ja syömään.

Menomatkalla koitan pähkäillä Visa Electron -korttini tunnuslukua, ja saan päähäni kaksi eri vaihtoehtoa. Automaatilla totean, että kumpikaan ei ole oikea ja joudun nostamaan rahat Visalla. Tästä aiheutui vähän turhia lisäkuluja. Visa Electron on hyvä olla mukana, mutta vielä parempi jos muistaa sen tunnusluvun.

Ensivaikutelmia Aachenista: Polkupyöriin, joista on varastettu esimerkiksi eturengas tai jotain muuta, törmää lähes joka kadun kulmassa. Kulkukoiriakin tuntuu pyörivän siellä täällä. Kadut ovat kuitenkin siistin näköisiä ja infrastruktuuri on korkeatasoista, niin kuin Suomessakin. Paljon näkee kuitenkin asioita, mitä Suomessa ei näe. Aluksi ei tietenkään kaiken hämmennyksen keskellä pysty erottamaan yksityiskohtia niin tarkasti. Ainakin vanhat rakennukset, kivellä päällystetyt kävelykadut ja pikku putiikit luovat ihastuttavan idyllisen tunnelman josta ei voi olla pitämättä.

Menemme syömään Pizza Hutiin (voi kuinka saksalaista). Tilaan pizzan kanssa tuopillisen KönigPilsneriä hanasta, 2,90e! Ja on muuten ihanata. Pizzan syönnin lomassa keskustelemme monista asioista, muun muassa Saksan ja Suomen asepalveluksen eroavaisuuksista. Saksassa tätä nykyä varusmiespalveluksen kesto on kaikilla, jotka sinne joutuvat, yhdeksän kuukautta.

Jalkani ovat tässä vaiheessa aivan kaputt. Kävelymatka takaisin kämpälle aiheuttaa jo kivuksi luokiteltavia tuntemuksia. Pääsen takaisin kotiin, Süsterau 13:een. Käyn ojentamassa rouva Schaalle 250 euroa ja toivotan guten nachtit.

Jos oikein ymmärsin aikaisemmin, huomenna kämpälle pitäisi ilmestyä yksi ranskalainen ja yksi norjalainen. Neljäs kämppis, yksi suomalainen, tulee tietääkseni vasta parin viikon päästä.