Lähtö se vaan lähenee

Tiimalasin hiekka tuntuu nyt valuvan nopeammin ja täytyisi alkaa jo kiireesti pakkaamaan tavaroita, koska viikon päästä pitäisi kämpän olla jo tyhjänä. Olen kokenut jo ensimmäisiä - tosin melko mietoja - jännityksen kouraisuja mahassa, lähdön alkaessa tuntua jo niin todelliselta. Siitä johtuen kirjastosta lainaamilleni saksan oppikirjoille on tullut jo käyttöä periaatteella "parempi myöhään kuin ei milloinkaan". Ja myöhäänhän niitä on tullut luettuakin. Yleensä puolenyön maissa se kirja on auennut, jos on auennut.

Kun jotakin kieltä on tullut käytettyä viimeksi noin kuusi vuotta sitten, on selvää että suurin osa aivosoluista jotka ovat joskus jaksaneet ylläpitää tietoja sen kieliopista, sanastosta ja lausumisesta, ovat jo aikoja sitten joko kyllästyneet hommaansa ja linkittyneet ylläpitämään jotain mukamas tärkeämpää tietoa tai - mikä lienee todennäköisempää, johtuen varsinkin parin viime vuoden akateemisen elämän mukanaan tuomista haittavaikutuksista - kuolleet. Siitäkin huolimatta olen saanut kokea jo muutamia riemukkaita hetkiä huomatessani, mikä valtava kyky ihmiskehoksi kutsutulla järjestelmällä on palauttaa tietoja massamuistilleen. Harmi vain, ettei tekniikka ole kehittynyt vielä sille tasolle, että varmuuskopioiden ottaminen ja tiedon palauttaminen olisi mahdollista vastaavassa järjestelmässä. Siispä lukemaan hieman ja sitten nukkumaan. Jos jaksaisi sitten huomenna tehdä viimeisen työpäivän kunniakkaasti loppuun asti.