Suominta

Vaikka se itsestänikin kuulostaa aika pelottavalta, ajatus palaamisesta Suomeen jo toista kertaa kesken vaihtovuoden tuntui jopa vastenmieliseltä, joskin vain sentään osittain. Tottakai läheisten ihmisten näkeminen pitkän tauon jälkeen on asia jota odottaa, mutta joka oikeastaan on ainoa syy koko matkalle. Minulla ei yksinkertaisesti ole tällä hetkellä mitään muuta kovaa kaipuuta kylmään Suomeen. Ja tässä kylmällä en tarkoita pelkästään ilmastoa.

Koko lentomatka meni poikkeuksellisen mukavasti hätäoven vieressä täydellisestä, etuoikeutetusta jalkatilasta nauttien helsinkiläisen, Saksassa pienellä matkalla olleen tyypin kanssa jutellen. Huolimatta siitä, että Antti oli minulle oikeastaan tuntematon tyyppi lentokoneeseen astuessani, en tavannut häntä ensimmäistä kertaa. Saman kaverin kanssa olin jutellut pikaisesti jo edellisenä maanantaina Aachenin Chico Mendezissä, jossa aachenilaisten vaihto-opiskelijoiden on tapana viikottain kokoontua, ja jonne hän oli kavereineen eksynyt. Pienissä kuvioissa siis on pyöritty.

Antti kertoi minulle jo itse asiassa silloin aikaisemmin, mutta nyt vielä lennon aikana hieman lisää muutamia vuosia sitten perustetusta järjestöstä, joka toimii internetissä osoitteessa hospitalityclub.org. Sivustolla on jo yli sata tuhatta rekisteröitynyttä käyttäjää, jotka tarjoavat tai etsivät yösijaa ympäri maailman. Jos siis haluat tutustua uusiin, ulkomaalaisiin, varmasti mukaviin ihmisiin (suosittelen lämpimästi) vaikka vain kielen opettelun varjolla, miksi et tarjoaisi heille majapaikkaa kodistasi. Ja jos itse päätät lähteä minne päin maailmaa tahansa, miksipä et hotellin, hostellin tai leirintäalueen sijaan asuisi vaikkapa paikallisten ihmisten luona. Ilmaiseksi, tietysti. Reissustakin saa varmasti monin verroin enemmän, kun on joku paikallinen näyttämässä paikkoja.

Kun sitten viimein saavuin lentokentälle, ja virallisesti Suomen maaperälle, monikin asia muistutti olemassaolollaan Suomen ja Saksan eroista. Ensimmäinen ajatus lentokentän vessaan astuessani oli: "Ainiin, täällä ei ole siivoojia kinuamassa ovella rahaa". Vaikka esimerkkini onkin hieman ontuva, sillä näin ei saksalaisillakaan lentokentillä yleisesti menetellä (toisin kuin monissa muissa yleisissä tiloissa), muistutti se minua siitä tosiasiasta, että eri maissa asiat voidaan tehdä täysin eri tavoilla minkään vaihtoehdoista ollessa välttämättä toisiaan parempia, täydellisyydestä puhumattakaan.

Mitä kauemmin ulkomailla aikaansa on viettänyt, ja varsinkin juuri sieltä palattuaan, huomaa jotenkin kaiken kotimaassaan uudessa valossa. Asioita tarkastelee aivan eri perspektiivistä kuin aikaisemmin. Sitä vain näkee positiivisia ja negatiivisia asioita voimakkaammin kuin normaalisti. Aivan mitättömän pienetkin, aikaisemmin täysin itsestäänselvyyksiltä tuntuneet asiat hyppäävät silmille ja saattavat aiheuttaa jopa sisäisiä naurun purskahduksia tai raivokohtauksia.

Yksi asia mikä Suomeen tullessa alkaa näin kevään korvillakin ahdistamaan, on huonosti käyttäytyvät ihmiset. Mihin ovatkaan hukkuneet suomen kielen ilmaisut "kiitos", "ole hyvä" tai "anteeksi". Missä ovat hymyilevät kasvot? Joskus kun kohteliaisuuden kuulee, ei se paljon naamataulu kurtussa ja suu viivana lattialle tai seinille kohdistettuna mieltä lämmitä. Ei siellä Saksassakaan sentään mitään ilopillereitä alinomaa vastaan tule, mutta tässä puhutaan kuitenkin suuremmasta kuin vivahde-erosta. Kohteliaisuus on enemmänkin selviö siellä. Melkein pakollista. Lähinnä se on kai vaan opittu tapa käyttäytyä. Yksi asia on kuitenkin varmaa: negatiivisuus on tarttuvaa, niin kuin positiivisuuskin. Saksassa olen erityisesti pitänyt italialaisten seurasta, koska he onnistuvat jotenkin aina tartuttamaan minuun positiivisesti varautuneita energiahiukkasia.

Hupaisaa on myös se, että teitittelyn puuttuminen alkaa jo tuntumaan kummalta Suomessa. Ensimmäinen sinutellut asiakaspalvelija oli saada minut jo ihmetyksen valtaan ja leuan tipahtamaan lattiaan, kunnes tajusin taas missä maassa ja missä kulttuurissa mennään.

PA suolsi taannoin loistavan osuvaa pohdintaa sinuttelun ja teitittelyn merkityksestä jokapäiväisessä elämässä, myös helpottavana tekijänä. Vieraillekin ihmisille on oikeastaan yksinkertaisempaa mennä juttelemaan, kun voi käyttää tuttavallisen sinuttelun sijaan teitittelyä. Ei tarvitse miettiä, tulisiko teititellä, koska se on automaatio. Suomessahan on, hieman kärjistettynä, juuri sellainen mentaliteetti ettei vieraille ihmisille ole helppoa mennä puhumaan. Sinuttelu tuntuu tuttavalliselta, ja kun tuttuja ei olla niin kommunikoidakseen pitäisi siis ensin tutustua. Ennemmin vaikka eksytään, ja myöhästytään kuin uskaltauduttaisiin kysymään heti lähimmältä ihmiseltä apua. Ehkä se on sitäkin, että Suomessa kunnioitetaan toisen ihmisen yksityisyyttä siihen malliin, ettei toista ihan turhan päiten mennä häiritsemään. En tiedä.

On vielä pakko tuoda esille yksi asia mikä suututti tänään. Pippuristen ja suolaisten jauhelihasuikaleiden myyminen hävyttömän korkeaan hintaan Suomessa nimikkeellä "kebab" pitäisi mielestäni kieltää jollain säädöksellä. Tiesin, että teen virheen ostaessani Suomesta tätä elintarviketta, mutta en tiennyt että se saisi tuntemaani itseni niin petetyksi ja pettyneeksi. Ja sitten kahville, joka maksoi kaksi euroa -- eikä ollut edes hyvää! Ei hyvänen aika...

Ettei tämä menisi nyt aivan rakkaan kotimaan ja sen asukkaiden turhan yleistäväksi suomimiseksi, todettakoon, että Suomesta ja suomalaisista löytyy roppakaupalla positiivisia piirteitä ja puolia, joita jotkut kulttuurit eivät tunnu tuntevan ollenkaan. Esimerkiksi rehellisyys, täsmällisyys ja suorapuheisuus ihmisissä ovat piirteitä joita arvostaa yhä enemmän. Eivätkä ne toisten kulttuurien positiivisilta tuntuvat piirteet ole käytännössä aina pelkästään hyviä asioita. Kolikolla on aina kääntöpuolensa.

Yksi asia mistä kannattaa Suomessa nauttia, ovat ehkäpä maailman halvimmat kännykkäpuhelut. Saksassa halvimmat lienevät vielä yli kymmenen senttiä minuutilta. Koskapa unohdin autuaasti suomalaisen sim-korttini Saksaan, painuin oitis Suomessa avaamaan uutta liittymää. Ei kuukausimaksuja, puhelut muutamia senttejä minuutilta ja vielä pari kymppiä puheaikaa. Ja liittymä alkoi toimimaan jo muutaman tunnin tilauksen jälkeen. Eiköhän tällä viikko Suomessa pärjäillä.

Palatakseni syvällisempiin asioihin, yhteisöissä vallitsevat käyttäytymismallit ovat kuitenkin mitä ovat. Niistä poikkeavat leimautuvat välittömästi vähintäänkin erikoisiksi tapauksiksi eivätkä välttämättä nauti hyväksyntää. Mietin juuri tilannetta, jossa olisi esimerkiksi tullut käyttäydyttyä liian kohteliaasti, jolloin selän takana saatettaisiin puhua: "mikähän tuokin luulee olevansa" tai "ihme nuoleskelija". Kuitenkin pidän kohteliaisuutta ja toisten huomioon ottamista yhä tärkeämpänä kuin ennen.

Ehkä jopa oudolta kuulostava esimerkkitapaus käyttäytymismalleista ja niistä poikkeamisista, joka on tuoreessa muistissa vielä tänäänkin: Lauantai-iltana, uusien, muutamaa viikkoa aikaisemmin kaupunkiin saapuneiden erasmus-opiskelijoiden istuessa takapenkillä, näytin huonoa esimerkkiä ja osoitin moukkamaisuutta taksissa sinuttelemalla vahingossa kuljettajaa. Vaikka kuski ei ollut varmasti moksiskaan, yleisesti vallitsevan, hyvän tavan tahaton rikkominen aiheutti itsessäni jotenkin oudon tunteen. Tunnetta voisi verrata vaikkapa tilanteeseen, jossa tulee läimäyttäneeksi epähuomiossa oven kiinni sisälle mennessään, kuvainnollisesti jonkun naamalle. Vahingolle ei vain mahda enää mitään jälkikäteen. Harmillista että tässäkään tilanteessa moni ei edes tietäisi tehneensä mitään virhettä, joten siitä ei voisi edes oppia.