Nörttien paratiisissa
Olin ehtinyt toipua Berliinin reissusta vain osittain, kun uusi matkakohde oli jo tiedossa. Vaikka päiväkäyntiä Saksan CeBIT-messuille Hannoveriin oltiin entisen kämppiksen kanssa suunniteltukin jo monta kuukautta, en ollut tehnyt vielä mitään lopullista päätöstä ennen lähtöä edeltävää iltaa. Messuille lähteminen tarkoitti, yhden vuorokauden aikana, heräämistä lauantaiaamuna kahden aikoihin, yhteensä 11 tunnin junassa istumista, muutaman kymmenen kilometrin kävelemistä sekä pienimuotoista rahanmenoa, joten ei liene ihme että käytin kaiken käytettävissä olevan ajan tiukkaan harkintaan.
Kun tuskallisen junamatkan jälkeen aamuyhdeksän aikoihin saavuimme Hannoverin päärautatieasemalle, aloin viimein käsittää minkä suuruusluokan tapahtumaan olimme matkalla. Hyvät matkustajat raiteella yksi, tervetuloa Hannoveriin, Saksan messukaupunkiin! kuului kaiuttimista hieman myöhässä; olimme jo survoutumassa messualueelle vievään paikallisjunaan.
Täpötäyden junan saavuttua muutaman minuutin matkan jälkeen messualueelle, kaikki rynnivät ulos ja säntäsivät vauhtiin kuin jossain lähistöllä oltaisiin oltu jakamassa viiden kympin seteleitä. Päätimme kiihdyttää samaan vauhtiin ja mennä varmuuden vuoksi vielä hieman nopeammin. Kiirehtiminen palkittiin, sillä saavuimme juuri avautumassa olevalle lippuluukulle, joka myi opiskelijahintaisia lippuja, aivan ensimmäisten joukossa. 17 euroa köyhempinä kävelimme sisään messuhalli 13:een ja sen aulassa sijainneelle narikalle, joka rankaisi repullisen budjettia vielä kolmen yksikön verran.
CeBIT oli varannut messualueelta käyttöönsä parikymmentä valtavaa rakennusta, joihin jokaiseen itsessään olisi pystynyt järjestämään omat messunsa. Jotain alueen laajuudesta kertoo ehkä se, että rakennusten välillä liikennöi myös linja-autoja, ja että kaikkien messurakennusten nopeasti läpi kävelyyn meni aikaa noin kuusi tuntia.
Kiireessä messukierros tuntui turhauttavalta, sillä ainakaan pienempiin, joskin mahdollisesti kiinnostaviin kojuihin en kerennyt tutustumaan juuri ollenkaan. Noloa tunnustaa mutta himo kaikkeen materiaan kasvoi syödessä ja mainoslaukku piti yrittää sitten kerätä mahdollisimman täyteen kaikkea turhaa mainoskrääsää. Yleinen lahjus tuntui olevan kassi, kynä, avaimenperä tai vastaava. Parhaita jaettuja artefakteja olivat mielestäni kuitenkin kaikki syötävät ja juotavat, kuten esimerkiksi karkit, suolatikut, popcornit, espressot, muffinssit, vesipullot ja limut, johtuen lähinnä siitä että kaikki paikan päällä myytävänä olleet eväät olivat törkeän kalliita. Mielestäni olisi ollut myös kiva jos joidenkin firmojen naispuoliset työntekijät olisivat jakaneet suukkoja...
Seksi ja kauniit ihmiset tuntuivat olevan monen firman tapa herättää kiinnostusta, vaikka erotiikkamessuilla ei oltukaan. Vastaan saattoi tulla pelkissä pikkuhousuissa kulkevia tyttösiä. Vartalomaaleissa, tosin. Miltäpä kuulostaa esimerkiksi "innovaatio" kännykänsuojausmenetelmästä, jossa kännykkä yksinkertaisesti suljetaan kondomin näköiseen kumipussiin, ja jota on esittelemässä porealtaassa kaksi bikiniasuista neitokaista? Naisillekin kyllä oli silmänruokaa tarjolla useimmilla ständeillä, mutta ihmekös jos suuri osa tämänkaltaisesta promootiosta on suunnattu miehille, kun heitä paikalla tuntui valtaosa kuitenkin olevan.
Yksittäisistä isompien firmojen ständeistä jäivät jostain syystä mieleen Nokian, Samsungin, BenQ'n, Siemensin, nVidian, ATI:n, MSI:n, Panasonicin, Microsoftin, IBM:n ja Asuksen hökötykset. Toki paikalla oli kymmenittäin muitakin suuryrityksiä, mutta ainakin Apple loisti odotetusti poissaolollaan. Sony oli myös yllättävän vaisu enkä ainakaan muista nähneeni heiltä mitään isoa pistettä. Kaveri oli myös käynyt kysymässä oliko heidän kameroitaan missään päin messuja, mutta ei kuulemma ollut. Erityismaininta menee yhden rakennuksen avoimelle lähdekoodille pyhitetylle nurkkaukselle isoine pingviineineen, josta jäivät mieleen ainakin Red Hat, Novell, SuSe ja Ubuntu.
Messualueelta bongasin edellä mainittujen lisäksi myös useita formula-autoja ja ainakin yhden formulasimulaattorin, virtuaalipöytätenniksen jota kävin itsekin kokeilemassa, monenmoisia robotteja, kännykänvalmistajien ilmaisia huoltopisteitä joista ei kuitenkaan löytynyt osia omaan luuriini, 3d-monitoreja, muotinäytöksen, elokuvateatterin, minigolf-ratoja sekä ison valikoiman erinäisiä kilpailuja ja pelejä.
Vaikka yksi päivä messujen kiertämiseen ei riittänytkään, sain jo tarpeekseni. Poistuimme paikalta kuuden pintaan, yhdeksän tunnin kävelyn jälkeen. Tässä vaiheessa jokainen askel oli liikaa mahan huutaessa oikeata ruokaa.
Ennen kaupungista poistumista kävimme vielä päärautatieaseman lähellä kebabilla. Se nyt vaan jotenkin Saksassa kuuluu asiaan maistaa aina jokaisessa kaupungissa paikallista, ikään kuin se vaihtelisi jotenkin alueittain.
Paluumatka oli melkoista tuskailua, kun yritin nukkua melko epäergonomisella junan penkillä jonka selkänoja ei edes taitu taaksepäin saksalaisten jalkapallohuligaanien laulaessa kannatuslaulujaan megafonin avustuksella. Toki olisin voinut vaihtaa vaunua, mutta olisin siten päässyt seisomapaikalle. Voin vain kuvitella millainen meininki maassa on vajaan kolmen kuukauden kuluttua, kun jalkapallon maailmancup alkaa.
Kun tuskallisen junamatkan jälkeen aamuyhdeksän aikoihin saavuimme Hannoverin päärautatieasemalle, aloin viimein käsittää minkä suuruusluokan tapahtumaan olimme matkalla. Hyvät matkustajat raiteella yksi, tervetuloa Hannoveriin, Saksan messukaupunkiin! kuului kaiuttimista hieman myöhässä; olimme jo survoutumassa messualueelle vievään paikallisjunaan.
Täpötäyden junan saavuttua muutaman minuutin matkan jälkeen messualueelle, kaikki rynnivät ulos ja säntäsivät vauhtiin kuin jossain lähistöllä oltaisiin oltu jakamassa viiden kympin seteleitä. Päätimme kiihdyttää samaan vauhtiin ja mennä varmuuden vuoksi vielä hieman nopeammin. Kiirehtiminen palkittiin, sillä saavuimme juuri avautumassa olevalle lippuluukulle, joka myi opiskelijahintaisia lippuja, aivan ensimmäisten joukossa. 17 euroa köyhempinä kävelimme sisään messuhalli 13:een ja sen aulassa sijainneelle narikalle, joka rankaisi repullisen budjettia vielä kolmen yksikön verran.
CeBIT oli varannut messualueelta käyttöönsä parikymmentä valtavaa rakennusta, joihin jokaiseen itsessään olisi pystynyt järjestämään omat messunsa. Jotain alueen laajuudesta kertoo ehkä se, että rakennusten välillä liikennöi myös linja-autoja, ja että kaikkien messurakennusten nopeasti läpi kävelyyn meni aikaa noin kuusi tuntia.
Kiireessä messukierros tuntui turhauttavalta, sillä ainakaan pienempiin, joskin mahdollisesti kiinnostaviin kojuihin en kerennyt tutustumaan juuri ollenkaan. Noloa tunnustaa mutta himo kaikkeen materiaan kasvoi syödessä ja mainoslaukku piti yrittää sitten kerätä mahdollisimman täyteen kaikkea turhaa mainoskrääsää. Yleinen lahjus tuntui olevan kassi, kynä, avaimenperä tai vastaava. Parhaita jaettuja artefakteja olivat mielestäni kuitenkin kaikki syötävät ja juotavat, kuten esimerkiksi karkit, suolatikut, popcornit, espressot, muffinssit, vesipullot ja limut, johtuen lähinnä siitä että kaikki paikan päällä myytävänä olleet eväät olivat törkeän kalliita. Mielestäni olisi ollut myös kiva jos joidenkin firmojen naispuoliset työntekijät olisivat jakaneet suukkoja...
Seksi ja kauniit ihmiset tuntuivat olevan monen firman tapa herättää kiinnostusta, vaikka erotiikkamessuilla ei oltukaan. Vastaan saattoi tulla pelkissä pikkuhousuissa kulkevia tyttösiä. Vartalomaaleissa, tosin. Miltäpä kuulostaa esimerkiksi "innovaatio" kännykänsuojausmenetelmästä, jossa kännykkä yksinkertaisesti suljetaan kondomin näköiseen kumipussiin, ja jota on esittelemässä porealtaassa kaksi bikiniasuista neitokaista? Naisillekin kyllä oli silmänruokaa tarjolla useimmilla ständeillä, mutta ihmekös jos suuri osa tämänkaltaisesta promootiosta on suunnattu miehille, kun heitä paikalla tuntui valtaosa kuitenkin olevan.
Yksittäisistä isompien firmojen ständeistä jäivät jostain syystä mieleen Nokian, Samsungin, BenQ'n, Siemensin, nVidian, ATI:n, MSI:n, Panasonicin, Microsoftin, IBM:n ja Asuksen hökötykset. Toki paikalla oli kymmenittäin muitakin suuryrityksiä, mutta ainakin Apple loisti odotetusti poissaolollaan. Sony oli myös yllättävän vaisu enkä ainakaan muista nähneeni heiltä mitään isoa pistettä. Kaveri oli myös käynyt kysymässä oliko heidän kameroitaan missään päin messuja, mutta ei kuulemma ollut. Erityismaininta menee yhden rakennuksen avoimelle lähdekoodille pyhitetylle nurkkaukselle isoine pingviineineen, josta jäivät mieleen ainakin Red Hat, Novell, SuSe ja Ubuntu.
Messualueelta bongasin edellä mainittujen lisäksi myös useita formula-autoja ja ainakin yhden formulasimulaattorin, virtuaalipöytätenniksen jota kävin itsekin kokeilemassa, monenmoisia robotteja, kännykänvalmistajien ilmaisia huoltopisteitä joista ei kuitenkaan löytynyt osia omaan luuriini, 3d-monitoreja, muotinäytöksen, elokuvateatterin, minigolf-ratoja sekä ison valikoiman erinäisiä kilpailuja ja pelejä.
Vaikka yksi päivä messujen kiertämiseen ei riittänytkään, sain jo tarpeekseni. Poistuimme paikalta kuuden pintaan, yhdeksän tunnin kävelyn jälkeen. Tässä vaiheessa jokainen askel oli liikaa mahan huutaessa oikeata ruokaa.
Ennen kaupungista poistumista kävimme vielä päärautatieaseman lähellä kebabilla. Se nyt vaan jotenkin Saksassa kuuluu asiaan maistaa aina jokaisessa kaupungissa paikallista, ikään kuin se vaihtelisi jotenkin alueittain.
Paluumatka oli melkoista tuskailua, kun yritin nukkua melko epäergonomisella junan penkillä jonka selkänoja ei edes taitu taaksepäin saksalaisten jalkapallohuligaanien laulaessa kannatuslaulujaan megafonin avustuksella. Toki olisin voinut vaihtaa vaunua, mutta olisin siten päässyt seisomapaikalle. Voin vain kuvitella millainen meininki maassa on vajaan kolmen kuukauden kuluttua, kun jalkapallon maailmancup alkaa.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
<< Home