Äänestys ja muuta jännää Düsseldorfissa

Oli lauantai. Kello oli jo yli neljän iltapäivällä. Juna lähtisi 25 minuutin kuluttua ja olin vielä kotona koneen äärellä. Selasin kiireisenä Suomalaiset Saksassa -keskustelufoorumin Düsseldorfia käsittelevää aluetta. Hetkessä se mitä olin etsimässä, sattui näkökenttääni: aihe "Vaalitreffit, osa 2". Äänestysreissu ja omalta osaltani ensimmäinen vierailu Düsseldorfiin voisi olla loistava tilaisuus myös tutustua siellä asuviin suomalaisiin.

***

16.30 istuin jo Düsseldorfiin matkalla olevassa junassa neljän muun suomalaisen ja yhden ruotsalaisen (joka halusi lähteä mukaan muuten vain) kanssa. Sain kuulla, että osa Aachenin suomalaisista oli käyttänyt äänioikeutensa jo aikaisemmin; eräs (yksin) jopa lauantaiaamuna. Täytyy sanoa, että itselläni ei olisi tainnut isänmaallisuus riittää vastaavanlaiseen suoritukseen venyäkseni. Matka Düsseldorfiin kestää paikallisjunalla kuitenkin melkein puolitoista tuntia. Junamatkan alussa en vielä tiennyt, kerkeisikö kukaan yllä mainitulle foorumille jättämääni viestiä lukea ja näin ollen ottaa minuun yhteyttä, jotta voisimme lähteä yhdessä illanviettoon. Vähän ennen Düsseldorfiin saapumista kuitenkin sain viestin, että tapaisimme muiden suomalaisten kanssa päärautatieasemalla, kunhan olimme käyneet ensin käyneet konsulaatissa hoitamassa velvollisuutemme.

Rautatieasema määränpäässä oli valtava. Junaraiteita oli reilusti toistakymmentä, ellei enemmänkin. Pitkä ja leveä käytävä keskellä, josta raiteille noustaan, tuntui ulottuvan satoja metrejä molempiin suuntiin. Ihmisiä sinkoili edestakaisin ja totesin että Kölnin päärautatieasema on vielä pieni tähän verrattuna. --Helppo paikka eksyä tarpeen tullen, ajattelin. Onneksi reissulta jäi muutenkin kirjoittamisen aihetta, ettei sen takia tarvinnut eksyä.

Vaikka paikallisia suomalaisia ei ollutkaan vielä opastamassa, oli joukossamme sentään jo aikaisemmin, edellisellä kierroksella äänestämässä käyneitä, joten konsulaatti löytyi melko nopeasti. Ainoastaan pientä haparointia oli kun emme heti kyenneet näkemään konsulaattirakennuksen seinällä liehuvaa Suomen lippua.

Kunniapääkonsulaatti otti meidät ystävällisesti vastaan. Äänestyshuoneessa oli muitakin äänestäjiä, ja hetken kuluttua saimmekin jo pienimuotoista ruuhkaa aikaan. Kolmonen (tai seiska?) paperiin ja suljettuna kirjekuoreen matkalle kohti Suomea.


Seuraavaksi lähdimme suorinta reittiä takaisin kohti rautatieasemaa, jossa paikalliset jo meitä odottelivatkin. Kadulla, jossa kuljimme näkyi paljon japanilaisia ravintoloita ja kauppoja. Joku seurueestamme tiesikin kertoa, että Düsseldorf on saksalaisista kaupungeista suosituin itämaisten ihmisten keskuudessa (Japani, Kiina jne...).

Kokoonnuttuamme rautatieaseman edessä, meitä oli jo 12 hengen porukka. Nopean esittely ja rupatteluringin jälkeen siirryimme sisälle kuhinaan. Meidän ulkopaikkakuntalaisten oli ostettava junaliput, koska olimme matkalla Vanhaan (kaupunkiin) syömään. Kuudelle hengelle lippujen ostaminen ei ollut aivan ongelmatonta, koska myynnissä oli yksittäisten pilettejen lisäksi myös ryhmälippuja viidelle. Tovin kestäneiden finanssipoliittisten laskelmien jälkeen päädyimme ostamaan yhden ryhmälipun, joka olisi voimassa vielä vuorokauden loppuun asti. Kuudes henkilö pääsisi kulkemaan laillisesti yhden paikallisen lipulla, jolla sai mennä kaksi.

--Kylläpä on porukkaa liikkeellä näin viimeisenä äänestyspäivänä, tokaisin kun survouduimme metroon sisälle.


Vanhassa remmiin liittyi vielä pari-kolme suomalaista. Yksi tuli Dortmundista ja pari muuta Kölnin liepeiltä. Näin ollen meitä oli jo viitisentoista hengen ryhmä. Kaupungissa oli meneillään kuulemma veneilymessut, joten senkään takia ravintoloista ei ollut mikään helppo tehtävä saada pöytää ilman varausta. Ihmetykseksemme kuitenkin viidentoista minuutin odottelun jälkeen eräästä espanjalaisesta löytyi meille tilaa.

Ravintolassa oli tilaa tosin vain nimeksi, ja hieman alkoi päitä raavituttaa kun survouduimme pieneen kabinettiin. Pöydätkin olivat niin kapeat, että vastapäätä istuvan polvet olivat jalkojeni välissä. Kaikesta huolimatta nautimme ruuasta ja toistemme seurasta melkein 300 euron edestä. Hintataso tuntui olevan ruuan kuin juomienkin suhteen Suomen yleisellä tasolla. Alle 20 euron ei siis tuskin monikaan selvinnyt.

Espanjalaisen ravintolan jälkeen siirryimme irlantilaiseen pubiin, joka toimii myös düsseldorfin suomalaisten kaato-- tai siis kantapaikkana. Heillä on siellä myös kantapöytä, Stammtisch, jokaisen kuukauden toisena lauantaina. Palvelu pelasi ja juomat maistuivat. Seuraamme liittyi vielä ainakin kolme suomalaista lisää, joten seurueemme koko alkoi hipoa jo kahtakymmentä. Merkillistä, sillä en muista koskaan edes Suomessa olleeni illanvietossa yhtä isolla porukalla.


Kaikki hyvä loppuu aikanaan, myös Aacheniin menevät junat. Jouduimme poistumaan mukavasta porukasta jo hieman puolenyön pintaan kun viimeinen juna olisi jo lähdössä puoli yhden aikoihin. Düsseldorfilaiset lupasivat tehdä vastavierailun Aacheniin viimeistään keväällä, kun suomalainen opiskelijayhteisömme järjestää jo kuuluisaksi tulleet wappubileet huhtikuun lopussa.

lisää kuvia reissulta