Saksa-Suomi-Saksa

Olin Suomessa lomailemassa 20.12 ja 8.1 välisenä aikana. Vähän vajaa kolme viikkoa meni enimmäkseen ystävien ja perheen parissa joulutunnelmissa, rauhallisesti laiskotellen. Loman alussa Suomeen palaaminen kolmen ja puolen kuukauden jälkeen tuntui tietysti hienolta, mutta en kokenut kuitenkaan mitään järisyttäviä tuntemuksia. Sanoinkin jollekin, että pelkästään parin päivän mittainen reissu Venäjälle riittäisi aiheuttamaan voimakkaamman tunteen Suomeen palatessa. Mistä se mahtaa johtua, sitä on vaikea selittää. Ehkä Saksa ei ole valtiona tai kulttuurina tarpeeksi eksoottinen tai pelottava. Tai sitten olen vain oppinut selviytymään henkisesti erilaisissa ympäristöissä. En ole todellakaan kärsinyt Saksassa minkäänlaista kulttuurisokkia. Jos nyt sitten edes tiedän mitä sillä tarkoitetaan.

Jotain pieniä eroavaisuuksia Suomen ja Saksan välillä tietysti on, ja olen jo pystynyt luullakseni hahmottamaan muutamia niistä. Monia asioita en kuitenkaan voi vielä yleistää saksalaisiin, koska en heitä paljon tunne, enkä Saksassakaan ole käynyt kuin muutamissa kaupungeissa pienellä alueella. Kaikki kokemukseni ovat siis yhteensäkin melko suppea otos ja monet jutut voisivat eri puolella Saksaa olla aivan toisin. Saksahan on liittotasavalta ja eri alueilla asuvat ihmiset puhuvat, käyttäytyvät ja yleensäkin elävät hyvinkin paljon eri tavoin riippuen siitä missä päin Saksaa mennään. Tässä nyt kuitenkin tulee jotain tuntemuksiani jo kuluneen ajan perusteella täällä NRW:n alueella.

***

Asuminen

Kaikkihan lähtee siitä, miten ihmiset asuvat. Yksi asia, mikä pistää silmään heti ovella, on tietysti lukkojen ja avainten erilaisuus sekä kehno laatu. Ovet avautuvat myös lähes poikkeuksetta sisäänpäin eli päinvastoin kuin Suomessa.

Saksassa käytetään vielä kokolattiamattoja. Ilmeisesti monilla saksalaisilla on myös tapana käyttää sisällä kenkiä. Ulkokengissä voinee yleensä mennä rohkeasti sisälle kylään, jos isäntäväelläkin on kengät jalassa. Tai se ei ole ainakaan niin iso virhe kuin Suomessa. Jos isäntäväki sitä vastoin on sukkasillaan, lienee viisainta riisua kengät pois eteisessä.

Monet siivous- ja kodinhoitovälineet tuntuvat olevan astetta kehittymättömämmällä tasolla kuin kotimaassamme. Tiskiharjaa saa todella etsiä kaupungin kaupoista eikä astiankuivauskaappiakaan tunneta missään. Lienee myös melko yleistä, että ainakaan vanhempiin asuntoihin ei tule lämmintä vettä, joten tiskivedenkin joutuu lämmittämään erillisellä lämmittimellä, joka meidän kämpässä ainakin toimii sähköllä. Suihkussa on vedelle myös erillinen lämmitin, joka toimii onneksi hieman tehokkaammin kuin keittiön vastaava vempain. Täten suihkussa voi ruiskutella lämpimällä vedellä niin kauan kuin sähköä riittää.
Imurikin meillä on sellainen, jollaisia luulin vain Suuren Rapakon takana olevien ihmisten olevan kyllin vajaaälyisiä ostamaan. Imijä on nimittäin mallia kanna-imuria-samalla-kun-imuroit eli koneisto löytyy kätevästi siitä imuputken varresta. Jos kiinnostus heräsi, suosittelen imutinta AEG Vampyrette 314. Tämä käytännöllisyyden irvikuva, ahtaisiin paikkoihin taipumaton vehje riittää tarvittaessa selitykseksi sänkyni alta löytyville villakoirille.

Yksi asia mistä oikeastikin pidän täällä ovat muutaman sata litraa muovia, metallia ja pakkausjätettä vetävät valtavat keltaiset jätesäkit, jotka kannetaan talojen edustoille joka toinen viikko jätehuollon noudettaviksi. Muut jätteet erotellaan paperi-, lasi-, bio- ja sekajätteisiin. Yksi ärsyttävä asia on taasen eri kauppaketjujen omat pullot ja niiden kelpaamattomuus kilpailevien kauppojen palautusautomaatteihin. Sitten on vielä ne pullot, jotka eivät kelpaa mihinkään automaatteihin ja niitä pitäisi sitten vielä lähteä kiikuttamaan erillisiin lasinkeräyspisteisiin, jollaisia löytyy hyvällä tuurilla jostain kilometrin säteellä.

Saksalaisissa asunnoissa on myös kylmä talvella. Tai ainakin silloin, jos asuntoon ei ole asennettu kuin yksikerroksiset ikkunat niin kuin omalla kohdalla on päässyt käymään. Lämmitys menee myös toisinaan yöllä pois päältä, joten täkkejä saa vuorata ylleen jos meinaa pysyä liikkumatta lämpimänä aamuun asti.

Keittiön varustelutaso tuntuu olevan ainakin monissa opiskelija-asunnoissa kehno siinä mielessä, että uunia ei ole laisinkaan. Yleensä ainoastaan pari kappaletta paistolevyjä löytyy. Meillä on onneksemme uuni, mutta ei uunipeltiä, joten pannarit ovat ainakin toistaiseksi jääneet senkin takia tekemättä.

Myös palohälyttimet piippailevat poissaolollaan, emmekä ole missään kaupassakaan sellaisiin törmänneet. Yksi sellainen on tosin hankintalistan kuumassa kärjessä tällä hetkellä.
Kismittävimmistä asioista lienee pyykinpesukoneen puuttuminen talosta. Tämä vaivaa monia muitakin, muuallakin asuvia kanssaopiskelijoitani, ja joudun heidän laillaan käymään säännöllisesti itsepalvelupesulassa pesemässä pyykkini. Siellä on sitten hyvää aikaa lukea vaikka saksankielistä Aku Ankkaa [Donald Duck nimeltään] odotellessa.

Televisiosta en pysty kovin paljoa kertoilemaan, koska meidän kämpässä kenelläkään ei sellaista ole. Joidenkin kavereiden luona sitä on tullut kuitenkin vilkuiltua ja ohjelmatarjonta tuntuu kanavien määrästä huolimatta (tai siitä johtuen) olevan melko kehnoa. Jos joku nyt ei tiennyt, niin lähes poikkeuksetta kaikki ohjelmat ja elokuvat on dubattu saksaksi, myös elokuvateatterissa.

Katukuva

Nyt kun eksyttiin jo ulos kämpästä niin pysytään sitten myös ulkona.
Saksassa voi tietysti nähdä ulkona monenlaisia juttuja. Aachenissa on esimerkiksi monia vuosisatojen takaisia rakennuksia ja arkkitehtuuria jollaisiin Suomessa ei voi törmätä. Kivipäällysteiset kävelykadut keskustassa ja kapeat sivukujat vanhoine pubeineen ja pikku puoteineen muodostavat tunnelmallisen miljöön. Suuremmassa kaupungissa on sitten vain vähän enemmän ja isompia katuja.

Kävelipä sitten saksalaisessa suur- tai pienkaupungissa niin yksi asia on varma: jostain läheltä saa ostettua kebab-annoksia melko edullisesti. Kebabin vääntäjät dönereineen ovat iskostautuneet niin syvälle saksalaiseen pikaruokakulttuuriin, että välillä erehdyksellisesti luulee sen olevan jotain saksalaista. Mutta ei, eivät saksalaiset ole tietenkään makkaroitaan unohtaneet. Brat-, curry- ynnä muita wursteja saa niitäkin ostettua monesta kojusta, mahdollisesti sinapin ja sämpylän kera. Unohtamatta tietenkään hapankaalia, jota kebab-annoksiinkin poikkeuksetta työnnetään mukaan. Kebabista on sanottava vielä, että se on aivan eri evästä täällä päin. Se on enemmänkin kokolihaa, ei niinkään jauhettua. Liha voi myös olla paikasta riippuen kanan, naudan, sian tai lampaan lihaa. Suomessa myytäviä jauhelihasiivuja ei tee todellakaan enää mieli, kun näihin herkkuihin on tottunut. Pizzerioita on, mutta mielestäni ei niin paljon kuin Suomessa. Eikä pizzan syönti täällä tunnu lyöneen samalla tavalla läpi kuin kotomaassa. Tämä voi tosin olla vain paikallinen ilmiö.

Keskustan alueella kävellessä hyvin todennäköisesti myös näkee ihmisiä kerjäämässä rahaa. Katutaiteilijat tekevät joskus myös jotain ohikulkijoita huvittavaa rahansa eteen, kuten maalaavat, piirtävät, jonglööraavat, soittavat, laulavat tai esittävät elävää patsasta. Toiset käyttävät hieman passiivisempaa taktiikkaa ja ainoastaan istuvat rahakuppi nenänsä edessä.

Köyhät, syrjäytyneet ja sairaat kerjäläiset näyttävät tai osaavat näyttää todella surkeilta ja heidänlaisten ohi kulkiessaan pahoittaa helposti mielensä. Herää paljon kysymyksiä ja ristiriitaisiakin tunteita. Eivätkö nämä ihmiset muka saa mistään muualta rahaa? Eikö yhteiskunta voisi huolehtia heitä pois kadulta? Mihin he menevät talvipakkasella? Minusta kyllä tuntuu, että ainakin osa näistä kerjäläisistä on niin sanottuja elämäntapapummeja. Lähde siinä nyt sitten arvioimaan. Osa tietysti ryyppää kaikki rahansa ja sitten kerjää, että saisi vielä lisää juomista. Onhan näitä Suomessakin, mutta ei niin paljon. Ehkä huvittavin rahan kerjääjä, jonka olen nähnyt useamminkin on iPodia kuunteleva kaveri. Kerjäläisillä on myös monesti muiden kerjäläisten lisäksi seuranaan kulkukoiria, joita kesäaikaan pyörii kaupungilla enemmänkin.

Jos vielä jotain positiivista, niin ihmiset osaavat täällä pukeutua ihan eri malliin kaupungille lähtiessään. Ei täälläkään mihinkään Pietarin tasolle vielä päästä, mutta aika paljon korkeammalle kuin esimerkiksi Jyväskylässä tai Kuopiossa. Tätä on vaikea selittää, mutta kun tulee Suomeen takaisin, alkaa tuulipukuja ynnä muita näkyä huomattavasti enemmän.

Kaupassa

Ruokakaupassa pystyy tekemään yllättävänkin paljon havaintoja ja huomioita. Monet asiat ovat tietysti tuotteiden osalta eri tavalla Saksassa, mutta on niitä muitakin eroja. Pelkästään kassalla ollessa pystyy sanomaan heti ainakin neljästä asiasta, että ollaan Saksassa Suomen sijaan. Henkilökunnalla ei monesti tunnu olevan minkäänlaista taitoa tai motivaatiota asiakaspalveluun. Asiakkaille saatetaan esimerkiksi tuittuilla ja aukoa päätä, jos he tekevät jotain väärin. Ilmeisestikin työntekijöille maksetaan nopeudesta ja tehokkuudesta, ei mistään muusta. Kassalinjastolla sitten pitää asiakkaanakin pyrkiä mahdollisimman nopeaan toimintaan, ettei viivästytä kassatyöskentelijän työtä. Enpä olekaan missään koskaan nähnyt niin nopeaa työskentelyä kuin paikallisen halpakaupan tiskillä. Hyvä että kerkeää lappaa tavarat takaisin ostoskärryyn ylipieneltä tiskiltä, kun kassaneiti alkaa jo kyselemään maksua.

Et varmasti saa kovin miellyttävää katsetta osaksesi, ainakaan jos alat laskemaan tasarahaa kassaneidille. Täällähän on senttisetkin kolikot käytössä. Sitten kun isket visa-korttia käteen, se ei käy. No saksalainen pankkikortti sentään käy, jos sattuu sillä hetkellä toimimaan. Sitten vain näppäillään pin-koodi näppäimistöltä. Jos joskus harvoin käy kaupassa, jossa ei ole lukijalaitetta, allekirjoitus kuittiin pitää tehdä todella tarkkaan, koska jos kortissa oleva nimmari ei näytä samalta saattaa ajautua vaikeuksiin. Yhtään hymyilevää kassaneitiä ei vielä ole sattunut näkökenttään. Ei vaikka kuinka on yrittänyt vitsiä heittää.

Täytyy tietysti tässä kauppakritiikissä ottaa huomioon, että käyn lähinnä Lidlissä ja sitä vastaavissa pikkukaupoissa kuten Aldissa ja Plussassa, joissa työntekijöiden olot sekä palkat eivät ole varmasti parhaat mahdolliset. Isommissa kaupoissa keskustassa on sitten enemmän valikoimaa ja enemmän palvelua. Jälkimmäistä kuitenkin vain tiettyyn rajaan asti.

Hintataso kaupoissa ei ole mitenkään erityisen halpa Suomeen verrattuna, poislukien alkoholituotteet, jotka ovat yleensä moninverroin halvempia. Esimerkkinä punaviiniä saa halvimmillaan puolentoista euron pullohintaan. Puolen litran oluista tarvitsee maksaa yleensä korkeintaan 50 senttiä per pullo, siitäkin on puolet panttia.

Ravintolassa

Ravintolakäyttäytyminen on myös yksi suuri eroavaisuus. Yleensä ravintolassa on virhe mennä tilaamaan ensin tiskiltä juomista tai syömistä ja sitten istuutua pöytään. Jopa keilahallissa tarjoillaan pöytiin. Pöytiintarjoilun tuo mukanaan sitten myös muita uusia ulottuvuuksia, kuten tippaamisen tärkeyden. Jos tarjoilun jälkeen jättää (tarpeeksi suuren) tipin antamatta, merkitsee se sitä, että ei ole ollut tyytyväinen palveluun. Opiskelijana tulee yleensä annettua liian pieniä tippejä, mutta kohtuus olisi lienee 5-10%. Tässäkin tietysti pitää ottaa huomioon paikan taso, mutta yleisenä nyrkkisääntönä voi pitää, että jos on palvelua niin silloin myös tipataan. Olen kuullut että taksejakin olisi hyvä tipata ja usein olen niin tehnytkin.

Ravintoloiden hintataso riippuu tietysti paikan tasosta, mutta yleisesti voisi sanoa, että ainakin alkoholin kiskominen on huomattavasti halvempaa kuin Suomessa. Jos iso oluttuoppi maksaa yli 3,5 on se jo aika kallis. Coctailien hinnat pyörivät yleensä siinä 5 euron tietämissä.
Ihmisten käyttäytyminen ravintoloissa ja yleensäkin illanvietossa on mielestäni vähemmän kaatokännihakuista kuin Suomessa. Ihmiset osaavat kyllä ottaa ihan reippasti täälläkin, mutta sellaista ihme örvellystä ja asfaltin kyntämistä ei oikeastaan näe juurikaan. Jos ei sitten ole kyseessä joku suomalainen vaihto-opiskelija.

Liikenne

Ravintolasta poistuessa ja yleensä muutenkin olen ollut hieman normaalia tarkkaavaisempi autoteitä ylittäessäni. Siinä missä Suomessa suojatietä ylitettäessä autot alkavat hidastaa vauhtiaan jo kaukana, täällä autot tuntuvat vain painavan kaasupedaalin tiukemmin pohjaan. Suojatie on käsitteenäkin ehkä hieman erilainen täällä. Suomessa on ne paksut valkoiset viivat, joiden päällä voi hyppiä ja olla turvassa kaikelta pahalta. Täällä ei samanlaisia turvapalkkeja tiestä löydy vaan ainoastaan pienet valkoiset viivat "suojatien" reunoilla. Ehkä se kertoo jotain myös tien ylittämisen turvallisuudesta. Autoilija-jalankulkija-suhde tuntuu siis olevan hieman erilainen.

Vaikka en ole Autobahnia päässyt vielä kokemaankaan, muutaman kerran olen luullut jo olleeni lähellä sellaista, kun auto on ajanut noin 120km/h kaupunkialueella. Kai täälläkin jotain nopeusrajoituksia on, mutta ihmiset eivät tunnu niistä paljoakaan piittaavan.

Opiskelusta

Saksalainen korkeakouluopiskelu tuntuu olevan myös hieman erilaista. Korkeakouluihin (ei erikois-) ei tietääkseni ole juurikaan pääsykokeita, vaan opiskelemaan pääse jos vain siltä tuntuu. Mentaliteetti on enemmänkin se, että valtavat ihmismäärät kursseilta pyritään pudottamaan pois jollakin keinolla inhimillisemmälle tasolle, esimerkiksi epäinhimillisellä opetuksella.

Vaikka opiskelijoita saattaakin opiskelun tiukka tahti alkaa stressaamaan, ei sentään rentouttavia asioita, kuten tupakointi ja olut, ole kielletty koulun sisätiloissa. Kieltämättä vieläkin hieman häiritsee se, että olitpa missä tahansa sisätiloissa, niin joku saattaa alkaa käryttämään sätkää siinä vieressä. Täällä olen nähnyt myös opiskelijoiden juovan olutta koulun käytävillä. Mitäs ihmeellistä siinä on? Stuttgartin yliopistosta löytyy kuulemma myös olutautomaatteja. Täällä en ole sellaisiin törmännyt missään.