Plussa ja linkkusveitsi: Hodari on kuuma
Ote 8.9.2005 12:05 kirjoittamastani tavoitelistasta vaihdon ajalle:
Jostain syystä en ollut vaihdon alussa pitänyt Sveitsiin matkustamista kovinkaan kiinostavana tai todennäköisenä vaihtoehtona. Asiaan oli tulossa kuitenkin muutos, kun minua pyydettiin yllättäen lähtemään mukaan viikon mittaiselle autoreissulle Luxemburgin kautta Sveitsiin ja Liechtensteiniin.
Tavoite 3 - Matkustelu:Päätavoitteista oli siis käymättä enää Luxemburg, jos rajakosketus pienessä belgialaisessa Kelmiksen kylässä lasketaan valtiovierailuksi.
Käyn vuoden aikana ainakin seuraavissa Euroopan maissa: Hollanti, Belgia, Luxemburg, Ranska, Itävalta. Toivottavasti myös seuraavissa: Italia, Espanja, Tsekki, Slovakia.
Jostain syystä en ollut vaihdon alussa pitänyt Sveitsiin matkustamista kovinkaan kiinostavana tai todennäköisenä vaihtoehtona. Asiaan oli tulossa kuitenkin muutos, kun minua pyydettiin yllättäen lähtemään mukaan viikon mittaiselle autoreissulle Luxemburgin kautta Sveitsiin ja Liechtensteiniin.
***
Osa 1: Hodari on kuuma
Seisoin laukkuni kanssa risteyksessä ja odottelin saapuvaa kyytiä. Aurinko paistoi jo aamulla vähän ennen yhdeksää todella kuumasti. Nörtinvalkoisesta ihostani kuka tahansa olisi pystynyt päättelemään viettäneeni viime päivinä turhan paljon aikaa sisätiloissa. Unirytmini sekaisuudesta johtuen en ollut edellisenäkään yönä nukkunut kuin muutaman tunnin. Olin siis todellakin loman tarpeessa.
Suunnittelin jo innokkaana korjaavia toimenpiteitä, kun Henna kaarsi Astrallaan kulman takaa ja nappasi minut kyytiin. Istahdin apukuskin paikalle. Noudettuamme Raisan, Melissan ja Priscillan Westbahnhofin läheisyydestä, olimme jo matkalla kohti Luxemburgia.
Luxemburgista tiesin ennakkoon sen minkä kaikki Kummelin Storiesin nähneet tietävät: Se on noin Forssan kokoinen alue. (Mikä ei tietysti pidä paikkaansa: Luxemburg 2586 km², Forssa 254,7 km².) Tiesin myös, että polttoaine on siellä huomattavasti halvempaa kuin Saksassa. Kun 95 oktaaninen menovesi kustantaa Aachenissa yli 1,35 euroa litralta, Luxemburgista samaa ainetta saa noin parikymmentä senttiä halvemmalla. Siinä siis yksi syy, miksi reittimme oli valittu kulkevan tämän noin kymmenen kertaa Forssaa suuremman alueen lävitse.
Saavuimme pääkaupunkiin Luxemburgiin noin puolenpäivän aikoihin. Käytyämme kävelemässä muutamilla kaduilla, katsastamassa joitain satunnaisia vanhoja rakennuksia (joista suurin osa lienee ollut pankkeja, kts. kuva), palatsin edessä partioivaa sotilasta sekä näköaloja, oli aika lähteä lounaalle. Tarjolla oli kahdenkymmenen euron hintaisia annoksia. Sitten oli Pizza Hut, jossa nöyrryimme syömään noin kahdeksan euron hintaiset pizzat. Sen minkä polttoaineessa säästimme, hävisimme ylihintaisessa ruuassa.
Ostettuamme postikortit todistusaineistoksi, olimme jo melko valmiita lähtemään kohti Sveitsiä ja sen asukasluvultaan suurinta kaupunkia Zürichiä.
Kartanlukijan elämä ei ollut helppoa sen jälkeen kun olimme ylittäneet Ranskan rajan. Ranskalaiset eivät luonnollisestikaan välitä ovatko tienumerot merkattu oikein kyltteihin, tai osoittavatko kyltit yleensäkään oikeaan suuntaan. Luxemburgin lähistöllä tuli ajettua muutama kymmenen kilometriä kunniakierroksia. Jokainen voi omalla kohdallaan miettiä, kumpiko harmittaa enemmän: se, että tajuaa ajaneensa väärää moottoritietä, väärään suuntaan kymmenen kilometriä, vai se, että tajuaa korjattuaan suuntansa ja ajettuaan kaksikymmentä kilometriä takaisin päin, ettei ollut alunperin ollutkaan menossa väärään suuntaan. Joka tapauksessa jälkimmäinen vaihtoehto naurattaa enemmän.
Ranskan puolella ajettaessa tiet olivat kohtalaisen hyväkuntoisia. Siitä joutui tosin maksamaan kovan hinnan. Kolmella pisteellä meiltä ryövättiin yhteensä yli kymmenen euroa tienkäyttömaksuja.
Ohitettuamme Strassbourgin onnellisesti, mutta hieman harmitellen: –Tuollakin olisi ollut kiva käydä, aloimme lähestyä Baselia, Sveitsin väkiluvultaan kolmanneksi suurinta kaupunkia. Saavuimme siis Sveitsin valaliiton alueelle. Kun tullikoppi oli suoraan edessämme, alkoi takapenkiltä kuulua vaikerointia: –Voi ei, olen unohtanut passini kotiin. Muut ojensivat passinsa aseistetulle tullinaiselle ja ajettuamme käskystä auton sivummalle hiljennyimme epätoivoiseen rukoukseen. Priscillalla oli mukanaan vain amerikkalainen ajokortti, ja kymmenen minuutin odottelun jälkeen selvisi, että hän ei ollut tervetullut Sveitsiin.
Käytyämme pikaisesti läpi mahdollisia vaihtoehtoja aina Strassbourgin USA:n konsuulatissa vierailemisesta väliaikaispassin hankkimista varten Priscillan salakuljettamiseen takakontissa, päädyimme siihen lopputulokseen, että kaikista järkevin vaihtoehto hänen ja meidän tulevaisuutemme kannalta olisi hänen paluunsa välittömästi Aacheniin seuraavalla maitojunalla.
Läheisestä pikkukylästä löytyi juna-asema, jossa avulias, englantia puhuva lipunmyyjä käytti ainakin parikymmentä minuuttia aikaa soitellen erinäisiin numeroihin ja etsien Priscillalle edullisinta junareittiä takaisin Saksaan. Ongelmana oli hänen edelleenkin puuttuva passinsa, koska monet junista menisivät Sveitsin kautta. Lopulta lipunmyyjän paras tarjous oli yli sata euroa maksanut junalippu, jonka Priscilla joutui hampaat irvessä ostamaan. Kaiken lisäksi matka Aacheniin tulisi kestämään koko seuraavan yön. Priscilla oli sitä mieltä, että hän ei pystyisi enää liittymään myöhemmin seuraamme, joten kun kaarsimme juna-aseman pihasta takaisin kohti Baselia, yksi oli joukosta pois.
Takaisin raja-asemalle ajaessamme mietimme, tulisiko takakonttimme tarkastetuksi. Voisimmehan aivan hyvin yrittää salakuljettaa passittoman rajan toiselle puolelle. Ja kaikkien järkytykseksi, samat tullimiehet, jotka varmasti tunnistivat meidät naurusta päätellen, myytyään meille 30 euroa maksavan, tuulilasin sisäpintaan kiinnitettävän tienkäyttömaksutarran, toivottivat meille vain hyvää matkaa vilkaisemattakaan takakonttiin.
Vähän ennen Zürichiä pistäydyimme huoltoasemalla katsastamassa paikallisen hintatason, sekä nostamassa automaatista paikallista valuuttaa: Sveitsin frangeja. Hetken kiertelyn ja vessassa käynnin jälkeen totesimme, että kaikki tuntuu olevan budjetin pienuuden ja siihen kohdistuvien satunnaisten erien takia meille liian kallista. Päätimme lähteä huoltoaseman pihalle piknikille.
Ennen huoltoasemalta lähtöä piti käydä vielä tankilla. Sveitsin hintataso polttoaineen osalta tuntui olevan hieman, muttei juurikaan kalliimpi kuin Luxemburgissa. Tankkaajaa oli ajateltu myös muovihanskojen muodossa, mikä oli aika huvittavaa.
Erinäisten, mielenkiintoisten, jopa julkaisukelpaamattomien vaiheiden jälkeen saavuimme Zürichin hostellille noin kymmenen aikoihin illalla. Sen voin paljastaa, että melko monta kaupunginosaa tuli jo nähtyä ja yhdestä hotellista kävimme hakemassa kartan suunnistamisen helpottamiseksi.
Hostellilla meillä oli edessämme uusi ongelma. Paikkoja oltiin saatu varattua vain kolmelle. Minua odotti siis yö autossa tai hostellihuoneen lattialla nukkuen. Ehdotin tytöille, jos he vaivihkaa sisäänkirjautuessaan voisivat tiedustella mahdollisista vapaista paikoista hostellissa yhdelle miespuoliselle henkilölle.
Tytöt palasivat ulos iloinen yllätys mukanaan: minulle olisi paikka vapaana, kun vain menisin tiskille ilmoittautumaan puolen tunnin sisällä. Emme tietenkään kehdanneet mennä saman tien takaisin sisään, koska tytöt olivat keksineet seuraavan peitetarinan: –Yksi poika on varannut jo toisesta hostellista huoneen, mutta haluaisi tulla meidän kanssa tänne, olisiko teillä vapaita paikkoja?
Kun astelin noin kymmenen minuuttia myöhemmin hostellin vastaanottopisteelle, virkailija oli yllättynyt nopeasta saapumisestani. Sain kuitenkin käteeni lakananipun maksettuani ensin reilun kahdenkymmenen euron suuruisen maksun. Myös aamupalan luvattiin kuuluvan hintaan.
Otimme vielä aulabaarissa yhdet Heinekenit unien varmistamiseksi. Seuraavasta päivästä olisi tulossa vähintäänkin yhtä uuvuttava, kun tarkoitus oli kävellä Zürich läpi ja ajaa vielä illaksi Liechtensteiniin. Päätimme mennä siis ajoissa nukkumaan.
Suunnittelin jo innokkaana korjaavia toimenpiteitä, kun Henna kaarsi Astrallaan kulman takaa ja nappasi minut kyytiin. Istahdin apukuskin paikalle. Noudettuamme Raisan, Melissan ja Priscillan Westbahnhofin läheisyydestä, olimme jo matkalla kohti Luxemburgia.
Luxemburgista tiesin ennakkoon sen minkä kaikki Kummelin Storiesin nähneet tietävät: Se on noin Forssan kokoinen alue. (Mikä ei tietysti pidä paikkaansa: Luxemburg 2586 km², Forssa 254,7 km².) Tiesin myös, että polttoaine on siellä huomattavasti halvempaa kuin Saksassa. Kun 95 oktaaninen menovesi kustantaa Aachenissa yli 1,35 euroa litralta, Luxemburgista samaa ainetta saa noin parikymmentä senttiä halvemmalla. Siinä siis yksi syy, miksi reittimme oli valittu kulkevan tämän noin kymmenen kertaa Forssaa suuremman alueen lävitse.
Saavuimme pääkaupunkiin Luxemburgiin noin puolenpäivän aikoihin. Käytyämme kävelemässä muutamilla kaduilla, katsastamassa joitain satunnaisia vanhoja rakennuksia (joista suurin osa lienee ollut pankkeja, kts. kuva), palatsin edessä partioivaa sotilasta sekä näköaloja, oli aika lähteä lounaalle. Tarjolla oli kahdenkymmenen euron hintaisia annoksia. Sitten oli Pizza Hut, jossa nöyrryimme syömään noin kahdeksan euron hintaiset pizzat. Sen minkä polttoaineessa säästimme, hävisimme ylihintaisessa ruuassa.
Ostettuamme postikortit todistusaineistoksi, olimme jo melko valmiita lähtemään kohti Sveitsiä ja sen asukasluvultaan suurinta kaupunkia Zürichiä.Kartanlukijan elämä ei ollut helppoa sen jälkeen kun olimme ylittäneet Ranskan rajan. Ranskalaiset eivät luonnollisestikaan välitä ovatko tienumerot merkattu oikein kyltteihin, tai osoittavatko kyltit yleensäkään oikeaan suuntaan. Luxemburgin lähistöllä tuli ajettua muutama kymmenen kilometriä kunniakierroksia. Jokainen voi omalla kohdallaan miettiä, kumpiko harmittaa enemmän: se, että tajuaa ajaneensa väärää moottoritietä, väärään suuntaan kymmenen kilometriä, vai se, että tajuaa korjattuaan suuntansa ja ajettuaan kaksikymmentä kilometriä takaisin päin, ettei ollut alunperin ollutkaan menossa väärään suuntaan. Joka tapauksessa jälkimmäinen vaihtoehto naurattaa enemmän.
Ranskan puolella ajettaessa tiet olivat kohtalaisen hyväkuntoisia. Siitä joutui tosin maksamaan kovan hinnan. Kolmella pisteellä meiltä ryövättiin yhteensä yli kymmenen euroa tienkäyttömaksuja.
Ohitettuamme Strassbourgin onnellisesti, mutta hieman harmitellen: –Tuollakin olisi ollut kiva käydä, aloimme lähestyä Baselia, Sveitsin väkiluvultaan kolmanneksi suurinta kaupunkia. Saavuimme siis Sveitsin valaliiton alueelle. Kun tullikoppi oli suoraan edessämme, alkoi takapenkiltä kuulua vaikerointia: –Voi ei, olen unohtanut passini kotiin. Muut ojensivat passinsa aseistetulle tullinaiselle ja ajettuamme käskystä auton sivummalle hiljennyimme epätoivoiseen rukoukseen. Priscillalla oli mukanaan vain amerikkalainen ajokortti, ja kymmenen minuutin odottelun jälkeen selvisi, että hän ei ollut tervetullut Sveitsiin.
Käytyämme pikaisesti läpi mahdollisia vaihtoehtoja aina Strassbourgin USA:n konsuulatissa vierailemisesta väliaikaispassin hankkimista varten Priscillan salakuljettamiseen takakontissa, päädyimme siihen lopputulokseen, että kaikista järkevin vaihtoehto hänen ja meidän tulevaisuutemme kannalta olisi hänen paluunsa välittömästi Aacheniin seuraavalla maitojunalla.
Läheisestä pikkukylästä löytyi juna-asema, jossa avulias, englantia puhuva lipunmyyjä käytti ainakin parikymmentä minuuttia aikaa soitellen erinäisiin numeroihin ja etsien Priscillalle edullisinta junareittiä takaisin Saksaan. Ongelmana oli hänen edelleenkin puuttuva passinsa, koska monet junista menisivät Sveitsin kautta. Lopulta lipunmyyjän paras tarjous oli yli sata euroa maksanut junalippu, jonka Priscilla joutui hampaat irvessä ostamaan. Kaiken lisäksi matka Aacheniin tulisi kestämään koko seuraavan yön. Priscilla oli sitä mieltä, että hän ei pystyisi enää liittymään myöhemmin seuraamme, joten kun kaarsimme juna-aseman pihasta takaisin kohti Baselia, yksi oli joukosta pois.
Takaisin raja-asemalle ajaessamme mietimme, tulisiko takakonttimme tarkastetuksi. Voisimmehan aivan hyvin yrittää salakuljettaa passittoman rajan toiselle puolelle. Ja kaikkien järkytykseksi, samat tullimiehet, jotka varmasti tunnistivat meidät naurusta päätellen, myytyään meille 30 euroa maksavan, tuulilasin sisäpintaan kiinnitettävän tienkäyttömaksutarran, toivottivat meille vain hyvää matkaa vilkaisemattakaan takakonttiin.
Vähän ennen Zürichiä pistäydyimme huoltoasemalla katsastamassa paikallisen hintatason, sekä nostamassa automaatista paikallista valuuttaa: Sveitsin frangeja. Hetken kiertelyn ja vessassa käynnin jälkeen totesimme, että kaikki tuntuu olevan budjetin pienuuden ja siihen kohdistuvien satunnaisten erien takia meille liian kallista. Päätimme lähteä huoltoaseman pihalle piknikille.
Ennen huoltoasemalta lähtöä piti käydä vielä tankilla. Sveitsin hintataso polttoaineen osalta tuntui olevan hieman, muttei juurikaan kalliimpi kuin Luxemburgissa. Tankkaajaa oli ajateltu myös muovihanskojen muodossa, mikä oli aika huvittavaa.
Erinäisten, mielenkiintoisten, jopa julkaisukelpaamattomien vaiheiden jälkeen saavuimme Zürichin hostellille noin kymmenen aikoihin illalla. Sen voin paljastaa, että melko monta kaupunginosaa tuli jo nähtyä ja yhdestä hotellista kävimme hakemassa kartan suunnistamisen helpottamiseksi.
Hostellilla meillä oli edessämme uusi ongelma. Paikkoja oltiin saatu varattua vain kolmelle. Minua odotti siis yö autossa tai hostellihuoneen lattialla nukkuen. Ehdotin tytöille, jos he vaivihkaa sisäänkirjautuessaan voisivat tiedustella mahdollisista vapaista paikoista hostellissa yhdelle miespuoliselle henkilölle.
Tytöt palasivat ulos iloinen yllätys mukanaan: minulle olisi paikka vapaana, kun vain menisin tiskille ilmoittautumaan puolen tunnin sisällä. Emme tietenkään kehdanneet mennä saman tien takaisin sisään, koska tytöt olivat keksineet seuraavan peitetarinan: –Yksi poika on varannut jo toisesta hostellista huoneen, mutta haluaisi tulla meidän kanssa tänne, olisiko teillä vapaita paikkoja?
Kun astelin noin kymmenen minuuttia myöhemmin hostellin vastaanottopisteelle, virkailija oli yllättynyt nopeasta saapumisestani. Sain kuitenkin käteeni lakananipun maksettuani ensin reilun kahdenkymmenen euron suuruisen maksun. Myös aamupalan luvattiin kuuluvan hintaan.
Otimme vielä aulabaarissa yhdet Heinekenit unien varmistamiseksi. Seuraavasta päivästä olisi tulossa vähintäänkin yhtä uuvuttava, kun tarkoitus oli kävellä Zürich läpi ja ajaa vielä illaksi Liechtensteiniin. Päätimme mennä siis ajoissa nukkumaan.
5 kommenttia:
Hauskalta reissulta kuulostaa. Mutta miksi tuo peitetarina? Näin hostellissa työskentelevänä voin sanoa, ettei siinä ole mitään ihmeellistä, jos vaan menee sinne tiskille ja kysyy, onko vapaita punkkia. Joskus niitä on, joskus ei, mutta homma on täysin luonnollista. Monet matkustavat siten, että hommaavat majoituksen vasta paikan päällä. Pitäkäähän lippua korkealla. Itse puurran siellä duunissa.
Liekö tuo peitetarina sen takia, että olimme alunperin suunnitelleet salakuljettavani minut sisälle hostelliin, koska "tiesimme" sen olevan täynnä.
Jos olisin mennyt itse kysymään vapaata huonetta tiskiltä ja saatuani kieltävän vastauksen, en olisi todennäköisesti kehdannut enää juurikaan pyöriä siellä sisällä ;-)
Veikkaisin kyllä, että se hostelli missä työskentelet on hiukka erilainen kuin mitä tämä oli.
Jos tulen käymään Valenciassa, niin kait järkkäät mulle hyvään hintaan hostellistasi huoneen?
Ahaa. No nyt ymmärrän. Mepä kysytäänkin kaikilta sisääntulijoilta hostellin kortti, mihin on kirjotettu huone, punkka, nimi ja vika pvm, ettei sinne pääse mitään suomalaisia maksamattomia opiskelijaretkuja :D. Jättämällä henkkarin respaan voi mennä morjenstaan kaveria jne.
Tuu vaan Valenciaan. Saat punkan hyvään hintaan. Ei meillä huonoja hintoja olekaan. 15 eskoa on halvin (12 hengen huoneessa). Tervetuloa vaan :D. Yhden hengen huoneita meillä ei edes ole, mutta jengi tykkää silti olla tuolla. Jos katot hostelworldista arvosteluja Red Nest Hostellin kohdalta, niin huomaat, että henkilökunta saa lähes poikkeuksetta 100%.
(Ja ei menny juuri yhtään mainokseksi tämä "postaus"...Sori.)
Katsoin juuri, että easyjet lentäisi Berliinistä Valenciaan elokuussa kelpo hintaan. Parhaimmillaan 50 ? suunta. Ja olin suunnitellut elokuuksi reissua Berliiniin. Takaisin päin lentäminen olisi tosin hieman kalliimpaa.
Mutta et taida olla elokuussa enää Valenciassa?
Pistähän sähköpostiin jotain yhteystietoja. Ehkä vois vakavissaankin harkita sinne tulemista vielä.
Kyllä minä Valenciassa olen aina syyskuun viidenteen päivään asti. Sille päivämäärälle varasin lennot tuossa joku päivä sitten.
Laitan ne yhteystiedot maililla, jos vaikka päätyisit tänne pyörähtämään. Muita hyviä tarjouksia saattaa hyvinkin löytyä Ryanairilta, Vuelingilta, Iberialta jne.
Lähetä kommentti
<< Home