Oi aikoja
Täsmällisyys. Sitä sanaa lukion fysiikan opettaja jaksoi minulle toistaa joka kerta myöhästyessäni tunnilta. Taisipa samaisen opinahjon viimeisessä todistuksessa seisova numeerinen arviointi ko. oppiaineen osalta olla laskenut ainakin yhdellä pykälällä juurikin näitten myöhästymisten takia.
Olin palaamassa maanantaiselta leffareissultani keskustasta. Kävimme katsomassa Tomppa Cruisen tähdittämän Mission Impossible 3:n. Saksaksi ääninäyteltynä tietysti. Itse asiassa olin ensimmäistä kertaa täällä ollessani elokuvissa.
Kotoisiin elokuvateattereihin verrattuna kokemus oli kaikkea muuta kuin pettymys. Penkit olivat mukavia istua, jalkatilaa oli enemmän kuin tarpeeksi ja valkokangaskin oli niin iso että päätä piti käännellä. Hinnallakaan iltaa ei saatu pilattua. Maanantaisin opiskelijat maksavat leffalipusta 4,4 euroa. Jos itse elokuvan tasosta ei nyt puhuta, niin dubbaus ainakin yllätti positiivisesti. Ei se ollutkaan niin kauhea kuin olisi kuvitellut. Ymmärsinkin jotain.
Teatterilta siirryimme vielä hieman jatkamaan iltaa maanantaiseen tapaan Chico Mendeziin, jossa paikallisten vaihtareiden on tapana kokoontua kertaamaan viikonlopun tapahtumia. Itselläni ei ollut juuri muuta kerrottavaa, kuin perjantaisesta reissusta Kaliningradista kotoisin olevan venäläisen Evgeniyn kanssa Kölniin surffibileisiin.
Pöydässäni ollut ruotsalainen Hjalmar ja norjalainen Magnus joutuivat opiskelijaradioon haastattelua tekemässä olleiden paikallisten ahdistelemaksi. Kovasti heiltä tunnuttiin tivattavan ennakkoluuloista saksalaisia kohtaan ja yleensä mielipiteitä heistä ihmisinä. Koitin siinä vieressä miettiä mitä itse sanoisin, jos kysyttäisiin. Mutta ei kysytty, ja hyvä niin, sillä kaikki pienetkin ennakkoluulot mitä minulla ehkä on joskus tämän maan kansalaisia kohtaan ollut, ovat jo aikoja sitten haihtuneet.
Lähdin Chicosta puolittaisella kiireellä vähän ennen puolta yötä, koska en taaskaan muistanut milloin viimeinen bussi lähtisi. Läheisellä pysäkillä tarkistin taulusta: se tulisi vasta 25 minuutin päästä. Päätin kävellä ainakin seuraavalle pysäkille aikani kuluksi.
Seuraavalla pysäkillä tarkistin vielä aikataulun. Seuraavan ja viimeisen bussin pitäisi tulla 00.20. Ja kello oli vasta hädin tuskin puolta yötä. Vaikka kävelisin kotiin noin 25 minuutissa, päätin kuitenkin jäädä odottelemaan bussia. Aika kului, ja harmittelin kun repussani ei ollut edes mitään lukemista.
Läheisessä puistossa oli porukkaa kerääntyneenä. Kuuntelin heidän lauleskeluaan, kun yön pimeydessä, samasta ilmansuunnasta alkoi minua lähestyä noin neljä metriä pitkä koivu, aivan vaakasuorassa. Epäilin hetken jo mielenterveyttäni, kun puun lipuessa lähemmäs kuulin sen nauravan. Koivun ollessa minusta noin kymmenen metrin päässä, huomasin kuitenkin sitä kannattelevat hahmot. Kaksi tyypeistä oli puun alla ja kolmas talutti heidän takanaan kahta polkupyörää. Eivätkä he tuntuneet olevan edes erityisen päihtyneitä.
Koivun kadotessa näköpiiristä, katsoin kellonajan kännykästäni: 00.25. Kyllä se nyt kohta saisi jo tulla, ajattelin ja päätin tarkistaa vielä aikataulun. 00.20 [R] -- Hetkonen, mikäs tämä [R] on? Laskin katseeni hieman alemmas taululle, josta löytyi selitys: [R] = vain perjantaisin.
Olin palaamassa maanantaiselta leffareissultani keskustasta. Kävimme katsomassa Tomppa Cruisen tähdittämän Mission Impossible 3:n. Saksaksi ääninäyteltynä tietysti. Itse asiassa olin ensimmäistä kertaa täällä ollessani elokuvissa.
Kotoisiin elokuvateattereihin verrattuna kokemus oli kaikkea muuta kuin pettymys. Penkit olivat mukavia istua, jalkatilaa oli enemmän kuin tarpeeksi ja valkokangaskin oli niin iso että päätä piti käännellä. Hinnallakaan iltaa ei saatu pilattua. Maanantaisin opiskelijat maksavat leffalipusta 4,4 euroa. Jos itse elokuvan tasosta ei nyt puhuta, niin dubbaus ainakin yllätti positiivisesti. Ei se ollutkaan niin kauhea kuin olisi kuvitellut. Ymmärsinkin jotain.
Teatterilta siirryimme vielä hieman jatkamaan iltaa maanantaiseen tapaan Chico Mendeziin, jossa paikallisten vaihtareiden on tapana kokoontua kertaamaan viikonlopun tapahtumia. Itselläni ei ollut juuri muuta kerrottavaa, kuin perjantaisesta reissusta Kaliningradista kotoisin olevan venäläisen Evgeniyn kanssa Kölniin surffibileisiin.
Pöydässäni ollut ruotsalainen Hjalmar ja norjalainen Magnus joutuivat opiskelijaradioon haastattelua tekemässä olleiden paikallisten ahdistelemaksi. Kovasti heiltä tunnuttiin tivattavan ennakkoluuloista saksalaisia kohtaan ja yleensä mielipiteitä heistä ihmisinä. Koitin siinä vieressä miettiä mitä itse sanoisin, jos kysyttäisiin. Mutta ei kysytty, ja hyvä niin, sillä kaikki pienetkin ennakkoluulot mitä minulla ehkä on joskus tämän maan kansalaisia kohtaan ollut, ovat jo aikoja sitten haihtuneet.
Lähdin Chicosta puolittaisella kiireellä vähän ennen puolta yötä, koska en taaskaan muistanut milloin viimeinen bussi lähtisi. Läheisellä pysäkillä tarkistin taulusta: se tulisi vasta 25 minuutin päästä. Päätin kävellä ainakin seuraavalle pysäkille aikani kuluksi.
Seuraavalla pysäkillä tarkistin vielä aikataulun. Seuraavan ja viimeisen bussin pitäisi tulla 00.20. Ja kello oli vasta hädin tuskin puolta yötä. Vaikka kävelisin kotiin noin 25 minuutissa, päätin kuitenkin jäädä odottelemaan bussia. Aika kului, ja harmittelin kun repussani ei ollut edes mitään lukemista.
Läheisessä puistossa oli porukkaa kerääntyneenä. Kuuntelin heidän lauleskeluaan, kun yön pimeydessä, samasta ilmansuunnasta alkoi minua lähestyä noin neljä metriä pitkä koivu, aivan vaakasuorassa. Epäilin hetken jo mielenterveyttäni, kun puun lipuessa lähemmäs kuulin sen nauravan. Koivun ollessa minusta noin kymmenen metrin päässä, huomasin kuitenkin sitä kannattelevat hahmot. Kaksi tyypeistä oli puun alla ja kolmas talutti heidän takanaan kahta polkupyörää. Eivätkä he tuntuneet olevan edes erityisen päihtyneitä.
Koivun kadotessa näköpiiristä, katsoin kellonajan kännykästäni: 00.25. Kyllä se nyt kohta saisi jo tulla, ajattelin ja päätin tarkistaa vielä aikataulun. 00.20 [R] -- Hetkonen, mikäs tämä [R] on? Laskin katseeni hieman alemmas taululle, josta löytyi selitys: [R] = vain perjantaisin.
5 kommenttia:
Itse pidän tekstitystä + alkukieltä paljon parempana kuin dubbaamista, joten ihmetyttää miksi tuota edes harrastetaan... Onko sulla ollut juttua paikallisten kanssa asiasta?
Itse pidän myös alkuperäistä ääniraitaa parempana, tietysti, sellaiseen tottuneena.
Olen jutellut paikallisten kanssa asiasta, ja jotkut ovat samaa mieltä. Heille dubbaus ei ole tietenkään niin outo asia.
Puhutaan siis kulttuuriin perinjuurin sitoutuneesta toimintatavasta.
Noista ennakkoluuloista... Ootko huomannu semmosta, että saksalaiset nuoret aikuiset, varsinkin tytöt, ois melko uusavuttomia? Itsehän asun parin saksalaisen kanssa ja toinen (tyttö) on aivan tumpelo. Sama homma yhden toisen tytön, kenen kanssa asuin aiemmin, ja monen tuntemani saksalaisen pojan kanssa. Esimerkkinä vanha kämppis 22v kysyi multa miten keitetään riisiä eikä tää nykyinen osannu esimerkiksi kiristää pyörästään sarvia, kun olivat löysällä ja pyörässä oli semmonen vipu, mistä kiristetään. "Ai tuo on joku tuommonen vipu siinä!" Ei ollu siis mikään "sää oot riskimpi, vääntäisitkö?"-juttu.
Oishan noita muitakin juttuja, mitä on tapahtunu, mutta nuo tuli ekana mieleen. Onko ne sielläkin semmosia, vai oonko vaan törmänny joihinkin äitin pikku mussukoihin? (Sanottakoon saksalaisten puolustukseksi, että tää toinen kämppis menis ihan normisuomalaisesta.)
Dubbaamista harrastetaan pääsykoelukemisteni mukaan tietenkin siksi, että Suurten Kielten Maissa ko. kalliimpaan käännösmuotoon on varaa. Kuinka fiksua!
Vaan enpä sitten minäkään tiedä, mikä siinä oikeasti niin hienoa on.
Tämän se teettää kun pitää taukoa blogaamisesta. Vanhat, kommentoimatta jääneet postaukset hypähtävät iloisesti silmille.
Palle: Enpä ole huomannut saksalaisten olevan sen uusavuttomampia kuin suomalaistenkaan. Sen verran pienellä otoksella tässä mennään muutenkin, etten uskaltaisi tehdä mitään hätiköityjä päätelmiä. Kai se vähän riippuu siitä, millaisten ihmisten kanssa nyt sattuu olemaan tekemisissä.
tiia: Olen kuullut kanssa samaa, että dubbaaminen tulee (tietysti) paljon kalliimmaksi. Hienoudesta en tiedä, mutta se ei tunnu enää niin vastenmieliseltä kuin ennen. Olen oikeastaan iloinen, että voin telkkaria katsoessakin oppia saksaa.
Lähetä kommentti
<< Home