Köln päiväsaikaan nähtynä
Nyt kun olimme kaikki saaneet Semesterticketimme ja pystyisimme käyttämään paikallisjunia ilmaiseksi, päätimme kämppisten ja norjalaisen Svenin kanssa tehdä tutustumisreissun noin 50 kilometrin päässä sijaitsevaan Kölniin. Miljoonan asukkaan kaupunkina Köln on jo aivan eri kokoluokkaa kuin Aachen. Vaikka asukkaita on neljä kertaa enemmän, kaupunki tuntuu vähintäänkin viisi kertaa kookkaammalta.
Heti päärautatieasemalta ulos käveltyämme näimme valtavan katedraalin, Domin. Ehkä katedraalit jollain tavalla symbolisoivat kaupungin kokoa täällä päin Eurooppaa, koska tämä tuntui olevan ainakin neljä kertaa suurempi Aachenin vastaavaan verrattuna. Tämän valtavan rakennuksen nähdessään tajuaa, että kirkko on todellakin ollut ennen valtavan tärkeä asia, yhtä kuin valtio. Kirkkoon rakennuksena on panostettu käsittämättömältä tuntuva määrä voimavaroja, ja panostetaan toki jonkin verran edelleenkin. Tämäkin katedraali on remontissa, eikä se varmaan koskaan valmiiksi tule.
Kadut kuhisivat ihmisiä suurkaupungin tyyliin auringon suodessa yhä vuodenaikaan epäluonnollisen lämpimiltä tuntuvia säteitään sadepilvistä täysin vapaalta taivaalta. Koska isot aukiot ovat täynnä väkeä ovat ne myös otollinen paikka kaiken maailman taiteilijoille itseilmaisuun ja samalla ehkä muutaman roposen hankkimiseen. Eräs patsasta esittävä mies oli niin vakuuttavan näköinen, että hellyin heittämään hänelle muutaman kolikon. Kiitollisuudenosoituksena sain häneltä (hopeisen) kädenpuristuksen.
Aikamme aukiolla äimisteltyämme jatkoimme matkaamme ruuhkaiselle Hohe Strasselle, joka on ilmeisesti yksi kaupungin isoimmista kävelykaduista. Katu oli niin täynnä ihmisiä, että hetken käveltyämme turhauduimme ja lähdimme etsimään sivukujilta jotain kivaa ravintolaa.
Yksi vaihtoehto olisi tietysti ollut maistaa paikallista döneriä (kebapia), mutta päätimme tällä kertaa koittaa jotain vähän hienostuneempaa. Muistin vielä kuinka italialaiset olivat edellisenä iltana kehuneet pizzaansa ja sanoneet että meidän tulisi todella etsiä italialainen ravintola jos haluaisimme hyvää pizzaa. Emme varsinaisesti etsineet, mutta hetken käveltyämme huomasimme istuvamme melko hintavan oloisessa italialaisessa ravintolassa. Tilasin salamipizzan.
Positiivista oli se, että pizza saapui pöytään yllättävän nopeasti, ehkä jopa viidessä minuutissa. Vähemmän positiivista oli se, etten muista koskaan nähneeni pienempää pizzaa. Ja melko ohutkin se oli. Vincen tilaama pepperonipizza oli pohjasta hieman palanut. Miten ihmeessä siinä ajassa kerkeää tehdä pizzan ja vieläpä polttaa sen? No pizza oli joka tapauksessa ihan syötävää, mutta ei kuitenkaan mitään erikoista. Berlusconille vaan sellaiset terveiset, että ei se teidänkään sapuska välttämättä kovin hyvää ole.
Ruokailun jälkeen lähdimme kävelylle Reinin varrelle. Tässä pikku purossa ei sinänsä mitään ihmeellistä nähtävää enää ollut, kun se tuli jo Bonnissa nähtyä. Aika hienoja paatteja oli tosin rantaan ankkuroitu. Mutta Düsseldorfiinhan pääsisi heittäytymällä virran vietäväksi...
Reinin yli oli rakennettu köysirata näköalakoppeineen. Virran yli olisi päässyt kopissa vajaalla neljällä eurolla, edestakaisin kuudella. Demokraattinen yhteisömme päätyi avoimessa äänestyksessä äänin 3-2 hylkäämään suunnitelman koppiajelusta.
Ennen lähtöä yritimme vielä keksiä jotain tekemistä, ettei koko reissu tuntuisi aivan turhalta. Löysimme kaupungin koillisosasta eläintarhan, jonne emme kuitenkaan menneet sisälle. Eläintarhan vieressä oli joku iso puutarha, jonka kiersimme hitaasti maleskellen. Jutut alkoivat olla jo sen verran väsyneitä, että kaikista paras ratkaisu oli alkaa suunnittelemaan kotiinpaluuta.
Koska puutarhan liepeillä sijaitsevan metroaseman lippuja myyvä automaatti ei suostunut yhteistyöhön, olimme pakotettuja matkustamaan päärautatieasemalle ilman lippuja. Matkaa olikin vain muutama pysäkinväli; sitäpaitsi tunsimme itsemme onnekkaiksi. Kölnistä Aacheniin lähtee junia noin puolen tunnin välein, joten odotteluun ei paljon aikaa yleensä tuhraannu. Matkakaan ei kestä kuin noin tunnin. Olimme kotona jo ennen kahdeksaa, joten kerkesimme mainiosti vielä Lidliin päivällisostoksille.
Heti päärautatieasemalta ulos käveltyämme näimme valtavan katedraalin, Domin. Ehkä katedraalit jollain tavalla symbolisoivat kaupungin kokoa täällä päin Eurooppaa, koska tämä tuntui olevan ainakin neljä kertaa suurempi Aachenin vastaavaan verrattuna. Tämän valtavan rakennuksen nähdessään tajuaa, että kirkko on todellakin ollut ennen valtavan tärkeä asia, yhtä kuin valtio. Kirkkoon rakennuksena on panostettu käsittämättömältä tuntuva määrä voimavaroja, ja panostetaan toki jonkin verran edelleenkin. Tämäkin katedraali on remontissa, eikä se varmaan koskaan valmiiksi tule.
Kadut kuhisivat ihmisiä suurkaupungin tyyliin auringon suodessa yhä vuodenaikaan epäluonnollisen lämpimiltä tuntuvia säteitään sadepilvistä täysin vapaalta taivaalta. Koska isot aukiot ovat täynnä väkeä ovat ne myös otollinen paikka kaiken maailman taiteilijoille itseilmaisuun ja samalla ehkä muutaman roposen hankkimiseen. Eräs patsasta esittävä mies oli niin vakuuttavan näköinen, että hellyin heittämään hänelle muutaman kolikon. Kiitollisuudenosoituksena sain häneltä (hopeisen) kädenpuristuksen.
Aikamme aukiolla äimisteltyämme jatkoimme matkaamme ruuhkaiselle Hohe Strasselle, joka on ilmeisesti yksi kaupungin isoimmista kävelykaduista. Katu oli niin täynnä ihmisiä, että hetken käveltyämme turhauduimme ja lähdimme etsimään sivukujilta jotain kivaa ravintolaa.
Yksi vaihtoehto olisi tietysti ollut maistaa paikallista döneriä (kebapia), mutta päätimme tällä kertaa koittaa jotain vähän hienostuneempaa. Muistin vielä kuinka italialaiset olivat edellisenä iltana kehuneet pizzaansa ja sanoneet että meidän tulisi todella etsiä italialainen ravintola jos haluaisimme hyvää pizzaa. Emme varsinaisesti etsineet, mutta hetken käveltyämme huomasimme istuvamme melko hintavan oloisessa italialaisessa ravintolassa. Tilasin salamipizzan.
Positiivista oli se, että pizza saapui pöytään yllättävän nopeasti, ehkä jopa viidessä minuutissa. Vähemmän positiivista oli se, etten muista koskaan nähneeni pienempää pizzaa. Ja melko ohutkin se oli. Vincen tilaama pepperonipizza oli pohjasta hieman palanut. Miten ihmeessä siinä ajassa kerkeää tehdä pizzan ja vieläpä polttaa sen? No pizza oli joka tapauksessa ihan syötävää, mutta ei kuitenkaan mitään erikoista. Berlusconille vaan sellaiset terveiset, että ei se teidänkään sapuska välttämättä kovin hyvää ole.
Ruokailun jälkeen lähdimme kävelylle Reinin varrelle. Tässä pikku purossa ei sinänsä mitään ihmeellistä nähtävää enää ollut, kun se tuli jo Bonnissa nähtyä. Aika hienoja paatteja oli tosin rantaan ankkuroitu. Mutta Düsseldorfiinhan pääsisi heittäytymällä virran vietäväksi...
Reinin yli oli rakennettu köysirata näköalakoppeineen. Virran yli olisi päässyt kopissa vajaalla neljällä eurolla, edestakaisin kuudella. Demokraattinen yhteisömme päätyi avoimessa äänestyksessä äänin 3-2 hylkäämään suunnitelman koppiajelusta.
Ennen lähtöä yritimme vielä keksiä jotain tekemistä, ettei koko reissu tuntuisi aivan turhalta. Löysimme kaupungin koillisosasta eläintarhan, jonne emme kuitenkaan menneet sisälle. Eläintarhan vieressä oli joku iso puutarha, jonka kiersimme hitaasti maleskellen. Jutut alkoivat olla jo sen verran väsyneitä, että kaikista paras ratkaisu oli alkaa suunnittelemaan kotiinpaluuta.
Koska puutarhan liepeillä sijaitsevan metroaseman lippuja myyvä automaatti ei suostunut yhteistyöhön, olimme pakotettuja matkustamaan päärautatieasemalle ilman lippuja. Matkaa olikin vain muutama pysäkinväli; sitäpaitsi tunsimme itsemme onnekkaiksi. Kölnistä Aacheniin lähtee junia noin puolen tunnin välein, joten odotteluun ei paljon aikaa yleensä tuhraannu. Matkakaan ei kestä kuin noin tunnin. Olimme kotona jo ennen kahdeksaa, joten kerkesimme mainiosti vielä Lidliin päivällisostoksille.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
<< Home